Mitä teet oikeasti omaksi iloksesi? Kaikki on suorittamista

Elämä on niin kauan suorittamista, kun on aineellisia haluja ja toiveita. Näin se vaan on.

Lueppa tai kuuntele "elä enemmän, mieti vähemmän" kirja. On aika silmiä avaava. Toi liiallinen kelailu onko mulla nyt hyvä, mistä tulee hyvä mieli ei ole aina hyväksi vaikka luulisi että fiiliksiä käsittelemällä olo paranee.

Uin, luen, syön, soitan ja kuuntelen musiikkia, vietän aikaa rakkaiden ihmisten kanssa - näissä ainakin ilo on koko ajan läsnä eikä vain lopussa.

Kuulostaa tutulta. Olin vuosi sitten aivan loppuunkärähtänyt ja mikään ei tuottanut iloa, ei edes sellaiset asiat joita ennen rakastin.

En tietty osaa mitään yleistä paranemiskeinoa sanoa, koska ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia, mutta itselläni auttoi pitkä lepo (saikulla muutama kuukausi, nyt vielä jonkin aikaa lyhennetyllä työajalla). Sairaslomalla en jaksanut tehdä mitään ja annoin itselleni luvan vain maata ja levätä ehkä ensimmäistä kertaa vuosiin. Kun energiaa alkoi tulla hieman takaisin, keskityin tekemään kaikkea mahdollisimman "hyödytöntä". Piirtelemään joutavia paperinlaitoihin, kuuntelemaan musiikkia silmät kiinni pötkötellen, keräillen hienoja lehtiä tai kiviä tienvarsilta lyhyillä kävelylenkeillä. Pääpainona siis se, ettei tekeminen missään nimessä saa olla mitään järkevää, tuottavaa, hyödyllistä tai tehokasta. Se tuntui suorastaan kapinalliselta. Toki tämä ei ole mahdollista samoissa määrin, jos on esimerkiksi perhe elätettävänä.

Nyt olen nauttinut taas jo liikunnasta ja ruuanlaitostakin, jotka tuntuivat pahimman väsyn aikaan pelkiltä uusilta suoritteilta. Jokaisen aktiviteetin kohdalla pitää kuitenkin edelleen kysyä itseltäni, haluanko minä itse oikeasti tätä vai toteutanko taas jonkun muun toiveita tai tahtoa? Mistä nautin lapsena ja nuorena ennen tätä hemmetin suorittamispakkoa? Ja tärkeimpänä, mitkä asiat voin huoletta tehdä tosi huonosti tai jopa jättää tekemättä? Samalla yritän koko ajan opetella paremmin mistä oikeasti itse pidän, kuka olen ja mitkä ovat omat elämänarvoni. Prosessi on hyvin hidas, mutta ei ole onneksi kiire mihinkään. Mitäs jos kysyisit sinäkin itseltäsi, mitä voisit jättää tekemättä sen sijaan, että kysyt, mitä vielä voisit tehdä? :)

Voisin toivottaa sinulle tsemppiä, energioita ja taistelutahtoa, mutta sen sijaan toivon sinulle levollisuutta, lempeyttä ja armollisuutta itseäsi kohtaan!

Treenaaminen on innostavaa ja mukavaa. Aukeaa jumit selkä ei ole kokoajan kipeä. Musa ehdottomasti mun juttu. Kun kakarat ei oo kotona saa laulaa loilotella. Lukeminen, aivojumppaa kun miettii lukemaansa. Ulkona liikkuminen. Lintujen ja eläinten seuraaminen. Ja työt. Rahaa siitä ei saa mun menneisyydellä, mut mukava välillä tehdä töitä. Näkee ihmisiä ja saa tehdä jotain. Eikä ole pakko jäädä samaan firmaan vuosikausiksi.

Kun totesin ettei palkkatyö enää kannata lopetin suorittamisen ja, nyt olen kela-prorotta. Nukun pitkään keitän pannullisen kahvia ja luen koko aamupäivän rauhassa uutisia. Sitten käyn lenkillläm ja käyn suihkussa. Iltapäivällä teen ruoan ja sitten katon Netflixiä. Tai pelaan. Nyt olen onnellinen.

Kiitos! Hyviä vastauksia. Musiikki, tanssi ja laulu on itsellänikin toimivia. Hyvä ruoka, paitsi että senkin joutuu tekemään ensin ja joskus se ei onnistukaan. Suurin osa asioista, jotka ennen tuottivat iloa, tuntuu nekin nyt suorittamiselta. Samaistun kovasti siihen viestiin, missä tuntuu kapinalliselta vain jättää tekemättä. Mietin näitä vielä lisää. Tämä palsta on parhaimmillaan aika ihana, kun ei oikein ole semmoisia ihmisiäkään, joita jaksaisi. Semmoisia oikeita ystäviä.