Lue keskustelun säännöt.
Saiko negatiivisia tunteita näyttää 60- ja 70-luvuilla? Oliko se syvästi jotenkin paheksuttavaa?
23.07.2022 |
Peilaan tätä omien vanhempieni kautta. Isäni ei sietänyt minkäänlaista kiroilua ja hermostumista mistään.
En ole koskaan nähnyt isäni hermostuvan. Itse olen toista maata. Tiedän kyllä, että olen temperamenttinen ja äkkipikainen. Joskus teininä sohaisin polveni naulaan ja kunnolla. Verta tuli. Huusin ja kiroilin kivusta.
Isäni ei pystynyt auttamaan vaan lähti pois tilanteesta kun ei kestänyt kuunnella sitä kiroilua.
Olisi ilmeisesti pitänyt hiljaa vain kestää ja sietää kipu. Äitini myöhemmin puhutteli minua tästä kipukiroilusta ja hermostuin vielä äidilleni lisää asiasta.
Aloin miettimään yleisesti tuota 60- ja 70-lukua, kun vanhemmat eläneet nuoruutensa tuolloin.
Pitikö tuolloin yleisesti olla tällaisiä neutraaleja ihmisiä? Ei saanut mitään tunteita näyttää.
Kommentit (7)
Tunnistan yllä olevan ja samanlaisia kokemuksia on. Toisaalta kuitenkin muistan, että tunteita - niin negatiivisia kuin positiivisiakin - sai näyttää kunhan ei tehnyt itsestään ja tunteistaan kaiken keskipistettä. Sai itkeä, lohdutettiinkin, mutta se toppuuttelu alkoi, jos omien tunteidensa ja käytöksensä kaikkien muidenkin asia. Hankala selittää, mutta ehkä joku tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsuuteni 70-luvulla. Silloin ei saanut näyttää tunteita, ei iloita kuuluvasti mutta ei varsinkaan näyttää surua tai vihaa, eli ns negatiivisia tunteita. Jos niin tapahtui, oltiin heti toppuuttelemassa. Tuntuu, että eivät vanhemmat edes sietäneet kuulla esim itkua.
Tämä tunteiden tukahduttaminen kostautuukin nykyisin monella mielenterveyden ongelmina, myös itsellä.
Kyllä se samalla lailla yksilöllistä oli silloinkin. Joissakin perheissä saatettiin elää noin. Meilläpäin ei. Kyllä nauettiin ääneen ja itkettiin myös jos tarve vaati. Muistan kun tätini sai tekarit joskus 60 luvulla ja nauroi niin mahdottomasti suu auki, että tekarit mätkähtivät lattialle. Me lapset tiesimme, ettei kirota saa, mutta nurkan takana ja metsikössä kirottiin kilpaa. Lapsia oli aika paljon eikä lapsia vahdattu 24/7. Naapuritkin olivat mukavia ja antoivat usein keksejä ja mehua. Usein käytiin naapureissa kylässä ja naapureita poikkeili meillä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan yllä olevan ja samanlaisia kokemuksia on. Toisaalta kuitenkin muistan, että tunteita - niin negatiivisia kuin positiivisiakin - sai näyttää kunhan ei tehnyt itsestään ja tunteistaan kaiken keskipistettä. Sai itkeä, lohdutettiinkin, mutta se toppuuttelu alkoi, jos omien tunteidensa ja käytöksensä kaikkien muidenkin asia. Hankala selittää, mutta ehkä joku tajuaa.
Jäi sanoja välistä: jos omien tunteidensa ja käytöksensä oletti olevan kaikkien muidenkin asia.
Olen elänyt lapsuuttani ennen 70 lukua ja silloin ei tunteita paljon näytetty. Itkeminen oli pelkuruutta ja nauraminen tyhmyyttä. Herkkätunteisuus oli heikkomielistä. Kasvoi siihen, että tunteita ei näytetä. Silloin ei kysytty "miltä nyt tuntuu" tai miten sinä koet sen ja sen asian". Lapset saivat itkeä, mutta jos ne alkoi äkäillä saivat piiskaa, lapsia ei koskaan lohdutettu eikä lapsille mielistelty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsuuttani ennen 70 lukua ja silloin ei tunteita paljon näytetty. Itkeminen oli pelkuruutta ja nauraminen tyhmyyttä. Herkkätunteisuus oli heikkomielistä. Kasvoi siihen, että tunteita ei näytetä. Silloin ei kysytty "miltä nyt tuntuu" tai miten sinä koet sen ja sen asian". Lapset saivat itkeä, mutta jos ne alkoi äkäillä saivat piiskaa, lapsia ei koskaan lohdutettu eikä lapsille mielistelty.
No huh, ei minun vanhemmillanikaan ollut tuollaista 50-luvulla.
Olen elänyt lapsuuteni 70-luvulla. Silloin ei saanut näyttää tunteita, ei iloita kuuluvasti mutta ei varsinkaan näyttää surua tai vihaa, eli ns negatiivisia tunteita. Jos niin tapahtui, oltiin heti toppuuttelemassa. Tuntuu, että eivät vanhemmat edes sietäneet kuulla esim itkua.
Tämä tunteiden tukahduttaminen kostautuukin nykyisin monella mielenterveyden ongelmina, myös itsellä.