Minä ainakin uskon Mika Salmista
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hössötyksestä puhuvat on pahimman luokan hössöjä.
Ja koronasta tiedetään sen verran, että se aiheuttaa pitkäikaistauteja.Riittävä syy vältellä.
No enpä tunne ketään jolla olisi mitään pitkäaikaista.
Eikä tunnu tuntevan kukaan muukaan.
Eivät ne pitkäaikais jälkioireet kaikille tule. Niitä saavat ovat kokonaisuudessa vähemmistönä.
Ja Norja on jo poistanut koronan yleisvaarallisten tautien listalta.
Samaa oli Ruotsi tekemässä kevät talvella, en muista toteituiko se?
Totuus on se että suurimmalle osasta kansaa korona ei ole vaarallinen tauti, se sairastetaan milloin kevyempänä, milloin kovempana flunssana.
Ja kuolleisuus on korkeinta kaikkein vanhimmassa ikäluokassa, joiden elimistö ei kestä muitakaan vähånkään vaativampia tulehdustauteja.
Näkeehän sen, että iäkkäät kuolevat keuhkokuumeeseen, mutta nuoremmat ja vielä kuusikymmpisetkin, selviävät keuhkokuumesta sairaala reissulla.
Joillekin on tärkein harrastus soimata THL tai Salmista. Sama mitä tekevät koronan suhteen, se on aina heille liian vähän tai myöhään.
Hesarissa tänään Salminen perusteli hyvin, ettei rokotepäätöksiä saa ohjata politiikalla. Heti perään kokoontui sama lahko kommenttiosioon vinkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hössötyksestä puhuvat on pahimman luokan hössöjä.
Ja koronasta tiedetään sen verran, että se aiheuttaa pitkäikaistauteja.Riittävä syy vältellä.
Tietenkin koronaa tulee vältellä. Mutta ei siitä tarvitse hössöttää, eikä pelotella ketään.
On yksilökohtaista miten koronan sairastaa, kun tartunan saa.
Useat ovat sairastaneet koronan kahteen, kolmeen kertaan.
Ja ovat edelleen hengissä ja käyvät töissä.
Tämä Salminen on useimmiten ollut väärässä. Alkaen alkuvuodesta 2020, kun loihe lausumaan, että on erittäin epätodennäköistä, että koronaa tulee Suomeen. Ja miten kävikään.
Huh.
Onneksi Mika Salminen lähtee toisiin tehtäviin elokuun alusta.
Hän menee pariksi vuodeksi johtamaan täysin uutta osastoa THL:ssa.
Saatte jonkun muun pilkattavaksi ja haukuttavaksi korona jutuissa.
Mika Salminen on ollut asiantunteva ja rauhallinen henkilö näissä jutuissa.
Hän ei puhu p#skaa, ei vähättele eikä liioittele eikä luo paniikkia ihmisiin.
Ei tietenkään, kun hänella on vahva kokemus tartuntataudeista, viruksista ja terveysturvallisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä Salminen on useimmiten ollut väärässä. Alkaen alkuvuodesta 2020, kun loihe lausumaan, että on erittäin epätodennäköistä, että koronaa tulee Suomeen. Ja miten kävikään.
Silloin ei kukaan vielä tiennyt paskan vertaa koronaviruksesta.
Ei kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan kuunnella asiantuntiaa.
Eikä esim jotain vauvapalstan hysteerisiä mammoja.Juuri näin!
"Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua, sanoo johtaja Mika Salmine"
Suomen Trump, joka kertoo hölmöläisille sen, mitä he haluavat kuulla.

Tietoa olisi ollut saatavilla Aasiasta, mutta sitä ei haluttu ottaa vastaan, koska tuudittauduttiin ajatukseen, että "eihän Suomessa".
Mitä jos te hössöt vaan sulkeudutte Kiinan malliin vapaaehtoisesti koteihinne ja teiltä viedään oikeus lässyttää somessa höpöjuttujanne.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin on tärkein harrastus soimata THL tai Salmista. Sama mitä tekevät koronan suhteen, se on aina heille liian vähän tai myöhään.
Hesarissa tänään Salminen perusteli hyvin, ettei rokotepäätöksiä saa ohjata politiikalla. Heti perään kokoontui sama lahko kommenttiosioon vinkumaan.
Monissa kommenteissa tuotiin hyvin esiin se, että Salminen ja koko THL ei perustele ratkaisujaan ja kannanottojaan tieteellisillä tutkimustuloksilla - ei edes silloin, kun toimii toisten asiantuntijoiden näkemysten ja WHO:n suositusten vastaisesti. Ja parhaillaan koronatilastojen päivityksessä on viivettä, koska koko laitos lomailee.
Vierailija kirjoitti:
Huh.
Onneksi Mika Salminen lähtee toisiin tehtäviin elokuun alusta.
Hän menee pariksi vuodeksi johtamaan täysin uutta osastoa THL:ssa.Saatte jonkun muun pilkattavaksi ja haukuttavaksi korona jutuissa.
Mika Salminen on ollut asiantunteva ja rauhallinen henkilö näissä jutuissa.
Hän ei puhu p#skaa, ei vähättele eikä liioittele eikä luo paniikkia ihmisiin.
Ei tietenkään, kun hänella on vahva kokemus tartuntataudeista, viruksista ja terveysturvallisuudesta.
Mutta muistinsa on hatara, koska muistaa muutaman kuukauden jälkeen omat puheensa ja toimintansa ihan toisin mutta jaksaa silti arvostella toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi rokotetut sairastuu
Oikea rokote sisältää tapettuja tai heikennettyjä bakteereita/viruksia, jotka jäävät pistoskohtaan. Keho tunnistaa ne ja muodostaa niille vasta-aineet, jolloin seuraavalla kerralla keho osaa torjua ne.
Koronapiikissä on resepti, joka saa koko kehon muodostamaan piikkiproteiinia, joka on juuri se sairastuttava patogeeni joka aiheuttaa koronan. Tästä syystä rokotetut sairastuu.
Jos perinteinen rokote sisältäisi eläviä bakteereita ja vielä reseptin sille että keho alkaa niitä monistamaan, niin samalla tavalla ihmiset sairastuisivat.
Mutta koronauskovaiset eivät tätä tajua.
Tuo koko litania on todettu paskapuheeksi monta kertaa, koska rokotteessa ei ole mitään eläviä bakteereja/viruksia.
Mutta lampaat määkii.
Missä sanottiin että rokotteessa on viruksia??
Lue uudestaan: se sisältää RESEPTIN, joka alkaa tuottamaan piikkiproteiinia.
Jos et usko niin lue vaikka Pfizerin sivuilta. Lampaat on niitä jotka määkii lisää piikkejä, eli esim. sinä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hössötyksestä puhuvat on pahimman luokan hössöjä.
Ja koronasta tiedetään sen verran, että se aiheuttaa pitkäikaistauteja.Riittävä syy vältellä.
Pitkäaikaistaudit johtuvat usein myös yksilöstä itsestään. Useilla, joilla korona on ollut haastava, on hankaluuksia lähteä liikkumaan uudelleen ja se aiheuttaa myös ns. 'long covidia'. Olotila ja jaksaminen voi vaihdella paljonkin koronan jälkeen, mihin kiinnittää todella paljon huomiota kun on sairastanut the koronan. Osa jättää liikkumatta, koska on sairastanut koronan eikä malta lähteä kasvattamaan kuntoa uudelleen. Ja se on myös hirveän hankalaa, kun kävellessä hengästyminen ei ainakaan motivoi.
Eli ihmisen mieli vaikuttaa myös isosti paranemisessa. Ystäväni masentui koronan jälkioireista, koska tiskikoneen täyttäminenkin sai hengästymään. Silloin se tiskikone pitää täyttää sata kertaa uudelleen ettei hengästytä.
Itse olen välttynyt koronalta ja olen käyttänyt verrattain vastuullisesti maskeineen, rokotuksineen ja käsien pesuineen. Parin vuoden jälkeen toimistolle palaaminen ja on alkanut flunssat ja virukset taas kiertää. Ja taudit ovat oikeasti pahempia mitä ennen koronaa. Seuraavan epidemian koittaessa pyrin varmaan altistumaan enemmän bakteereille ja välttämään omaan pään sisällä olevaa hysteriaa.
Sairaalakuormitus ja porukan kuoleminen sairaalan eteen eräissä maissa olivat ihan kiistattomia totuuksia siitä, että tauti oli vaarallinen. Nykytilanteessa tauti vaikuttaa flunssalta. Osa jälkioireista liittyy siihen, että ihmisten on hirveän hankalaa lähteä kerryttämään menetettyä kuntoa.
Enkä halua vähätellä tässä ketään, mutta vaikka tämän ajatuksen kirjoittaisi, se tulee vähättelemään joitain. Aina on poikkeuksia ja ääriesimerkkejä. Esimerkiksi nykymaailmassa ajattelisi, ettei esimerkiksi ripuliin voi kuolla. Kumminkin tuttuni 7-vuotias lapsi siihen kuoli, koska uskoi terveyskeskuksen hoitajan "tarkkaile, että juo paljon eikä ole tarvetta jatkohoitoon. Se menee ohi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä Salminen on useimmiten ollut väärässä. Alkaen alkuvuodesta 2020, kun loihe lausumaan, että on erittäin epätodennäköistä, että koronaa tulee Suomeen. Ja miten kävikään.
Silloin ei kukaan vielä tiennyt paskan vertaa koronaviruksesta.
Ei kukaan.
Tietoa oli, ja erityisesti oli kokemusta toiminnasta vastaavien vaaralliseten virusten kanssa.
Ei kuunneltu, eikä kuunnella vieläkään vaikka kymmeniä miljoonia ihmisiä varovaisestikin arvoiden on tautiin kuollut.
Ihmiskunnan tyhmyys on käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan kuunnella asiantuntiaa.
Eikä esim jotain vauvapalstan hysteerisiä mammoja.Olen kuunnellut itseäni alusta asti ja huomasin koronapandemian kusetukseksi jo maaliskuussa 2020.
#Event201 #WEF #BillGates
Sama täällä.
Vähäisellä älyllä on parempi alkaa peesata idoliaan. Fiksummat voivat hankkia tietoa useista lähteistä ja soveltaa omaan tilanteeseensa sopivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan kuunnella asiantuntiaa.
Eikä esim jotain vauvapalstan hysteerisiä mammoja.Olen kuunnellut itseäni alusta asti ja huomasin koronapandemian kusetukseksi jo maaliskuussa 2020.
#Event201 #WEF #BillGates
Samoin, ja terveenä pysytty ilman maskeja ja piikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan kuunnella asiantuntiaa.
Eikä esim jotain vauvapalstan hysteerisiä mammoja.Juuri näin!
"Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua, sanoo johtaja Mika Salmine"
Suomen Trump, joka kertoo hölmöläisille sen, mitä he haluavat kuulla.
Suomen Schwab, nuhanekku, kertoo aivopestyille sen mitä he haluavat kuulla: lisää myrkkypiikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tosiaan kuunnella asiantuntiaa.
Eikä esim jotain vauvapalstan hysteerisiä mammoja.Olen kuunnellut itseäni alusta asti ja huomasin koronapandemian kusetukseksi jo maaliskuussa 2020.
#Event201 #WEF #BillGates
Samoin, ja terveenä pysytty ilman maskeja ja piikkejä.
Hyvä, ja onnittelut siitä, että olet päässyt läpi ihmiskunnan historian suurimmasta älykkyystestistä. ;)
Olen kuunnellut itseäni alusta asti ja huomasin koronapandemian kusetukseksi jo maaliskuussa 2020.
#Event201 #WEF #BillGates