Äiti sanoi lapsen kasvattamisen olleen helppoa... MUTTA

Olen ollut erityisluokalla, sairaalakoulussa ja sain pahoja raivokohtauksia. Äitini ei vieläkään tunnu tuntevan minua ja hän herättää minussa vihan tunteita, vaikka siis välitän hänestä kyllä, mutta en jaksa hänen seuraansa muutamaa päivää enempää ja puhelutkin saattavat suututtaa minua. Muuten en suutu oikeastaan ikinä ja sen jälkeen, kun muutin lapsuuden kodista, en ole juuri suuttunut, muuten kuin silloin, kun olen äidin kanssa tekemisissä.

Äiti ei ole ilkeä, vaan oikeasti ihan mukava ja ja välittävä ihminen, mutta jotenkin kaipaan hänen hyväksyntäänsä, vaikka turhaa ja itsekästähän se onkin. Toisaalta ei ole oikein kyse edes hyväksynnästä, vaan siitä, että hän ei yhtään tunne minua. Asuimme saman katon alla 19 vuotta ja hän ei oikeastaan tiedä mistä asioista olen kiinnostunut tai ylipäätään mitään minusta. Kun juttelemme, tuntuu, että se on aivan yhtä turhaa kuin seinälle puhuminen.