miksi naisen seksimieltymyksiä usein
kritisoidaan ja pidetän pinnallisina? esim jos haluaa seksiin miehen, jolla on tietyt fyysiset ominaisuudet.
Kommentit (49)
ei historia ole muuttunut miksikään.
yhtä lailla se maailma pyöriin kuon ennenkin akselinsa ympärillä.
eikä mikään yksinäinen metoo.tms ole maailmaa tai historiaa suistanut yhtään mihinkään suuntaan?
nainen on aina ollut OTTAVA osapuoli seksissä.
mies on aina oleva ANTAVA puoli seksissä.
ja jos näin ei olisi? niin ei olisi kohta enää yhtään ihmistä täällä maailmassa ja sitä ihmettelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Ihme valitusta. Tottakai naiset astettaa miehelleen ja miehen ominaisuuksille vaatimuksia, tietoisesti tai tiedostamattaan. Omakin vaimo tunnustanut, että arvostaa isoa kalua ja halusi sellaisen. Halusi myös viriilin ja halukkaan miehen. Hänelle kalun koolla ollut aina merkitystä, koska on alusta lähtien ollut yhdyntäkeskeinen. Sanonutkin, että pitäähän kalun jossain tuntuakin. Hänen valinta, eikä kuulu kellekään muulle. Kriteereinä ei ollut rikas mies, pitkä tai adonis, oli vain rakastava isokaluinen viriili pillua haluva mies, joka oli halukas tyydyttämään hänet. Elämä on valintoja ja hän sai mitä halusi.
yksinkertaista. (kyllä pitäisi olla? ihmisille..no ei!)
elämä on yksinkertaista. ihminen niin monisyinen!
Miksi ihmeessä täällä vastustetaan kaikenaikaa sitä, että mies yhdynnän aikana tuottaa naiselleen lisänautintoa sormillaan? En vaan tajua, eikai sitä nautintoa voi liikaa saada!
Kulli on maailman napa, ja kaikki siihen liittyvä, yksin ja ainoastaan!!!
ota niin saat? jotain aina kirjoitti:
ei historia ole muuttunut miksikään.
yhtä lailla se maailma pyöriin kuon ennenkin akselinsa ympärillä.
eikä mikään yksinäinen metoo.tms ole maailmaa tai historiaa suistanut yhtään mihinkään suuntaan?
nainen on aina ollut OTTAVA osapuoli seksissä.
mies on aina oleva ANTAVA puoli seksissä.
ja jos näin ei olisi? niin ei olisi kohta enää yhtään ihmistä täällä maailmassa ja sitä ihmettelemässä.
Vai on se nyt kääntynytkin niin, että naiset vaan nauttivat yhdynnästä ja jokainen nainen saa siinä ja pelkästään siinä sen orgasminsa.
Mitään epärelistisempaa en pitkään aikaan ole kuullutkaan.
Ei siinä ole mitään väärää. En minäkään kelpuuta suhteeseen lyhyttä, lihavaa, riippurintaista tai löysävaginaista naista. Jokaisella on oikeus kriteeristöönsä.
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää. En minäkään kelpuuta suhteeseen lyhyttä, lihavaa, riippurintaista tai löysävaginaista naista. Jokaisella on oikeus kriteeristöönsä.
Nuo ovat fyysiset kriteerit. Henkiset kriteerini ovat vaativammat.
Btw: Kumpaan kategoriaan tietty ääniala kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim jos nainen haluaa, että miehellä on tietynlainen penis, niin heti tulee paskaa niskaan. Naisen pitäisi tyytyä huonoon yhdyntään "rakkauden tähden".
Samoin jos mies haluaa että naisella on runsaat sisemmät häpyhuulet ;)
Mutta tuo ei vaikuta yhdynnän yhteensopivuuteen niin kuin penis.
Ei vaikutakaan, sillä hyvin harva asia lopulta vaikuttaa penetraation onnistumiseen ja siitäkin selvitään usein penisrenkaalla ;)
Tai käyttämällä sormia...myös.
Mutta eihän seksi ole pelkkää yhdyntää! taas tätä.. eikä toisen naisen sormet tule kyllä lähellekkään omaa pillua, en ole lesbo. Mutta tervetuloa miehen sormet se tuottaa nautintoa ei toisen naisen eikä omatkaan.
Ja seksinhän pitäisi olla nautintoa MOLEMMILLE, ei vain toiselle.
Ja tyypilllisesti tämäkin naisen kirjoitus saanut sitä tyypillistä alapeukkua. Ei vaan tajua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä vastustetaan kaikenaikaa sitä, että mies yhdynnän aikana tuottaa naiselleen lisänautintoa sormillaan? En vaan tajua, eikai sitä nautintoa voi liikaa saada!
minä en ainakaan tuota vastusta ollenkaan! En vain itse pidä siitä, vaan haluan keskittyä yhdyntänautintoon, sormilla hiermonen yhdynnän aikana häiritsee. Mieluumin niin, että mies nuolee ja sormettaa minua ennen/jälkeen yhdynnän.

Huomaatko kuitenkin, että sinä saat heti hyväksyntää, kun sanot että häiritsee? Tämä on se asenteellisuus, jota en tajua.
Minä taas nautin kun mies samalla hyväilee, mutta se ei sovi jollekkin joka painaa alapeukkua. El sitä samaa vaan, naisenn pitää saada pelkässä yhdynnässä.
Mutta hyvä ettet sinä vastusta, toki ihan sama meillä tehdään kuten me 2 haluamma, ja sama vaikka miljoona miestä ei siitä tykkäisi; me tykätään nautinnosta ja se on siinä.
Kuka nainen mukamas ei nauti miehen kosketuksesta klitoriksella/ pillulla?
Vierailija kirjoitti:
Kuka nainen mukamas ei nauti miehen kosketuksesta klitoriksella/ pillulla?
Pitääkö sun jankata tota joka ikisessa ketjussa. Eikö ole jo tullut selväksi, että toiset tykkää toiset ei. Jos SINÄ tykkäät, niin se on SINUN juttusi, älkä kokoajan toitota sitä. SINÄ et ole KAIKKI naiset.
Siksi saat alapeukkuja kun jatkuvasti jänkäät ja annat ymmärtää, että sinun tapasi saada on ainut oikea. Sinä edustat vain itseäsi, et muita naisia, vaikka niin luulet.
Ei varmaan mieskään sitten halua, että nainen hyväilee eritavoin sitä kullia.
Tämä on just sitä naisten dissausta täällä palstalla. Ja se on ton yhden panohullun elämäntehtävä.
hmm.. (aloitustekstistä poimittua).
Kys.onko ko.(sala-)kirjoittaja nyt sitten se ('samakuuluisa') "Haminan Mursu"? Ihan aattelin vain kun on jotain? Aidosti, "niinsamaahenkeä" aistittavissa. Tässä ko.(sala-)kirjoittajan hieman'oudossavähä', jäisen tuntuisessa, kirjoitusteksissä minkä luin.
hmm, en ihan tiedä..tiäks?
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan mieskään sitten halua, että nainen hyväilee eritavoin sitä kullia.
Tämä on just sitä naisten dissausta täällä palstalla. Ja se on ton yhden panohullun elämäntehtävä.
Älä yleistä. Ei täällä naisia dissata vaan SINUA. Sinä kun joka paikassa vänkäät, että kaikkien miesten pitäisi hieroa naisen klitorista yhdynnässä ja kaikkien naisten pitäisi siitä tykätä, koska SINUSTA se on parasta. Jos joku nainen sanoo, ettei tykkää klitoriksen koskettelusta yhdynnän aikana, niin se on heti SINULTA pois ja sinua vastaan??
SINUN pilluusi ei naiset saa koskea, SINÄ....... jne.
Joku nainen saattaa tykätä pelkästä yhdynnästä siksi, että syvälle työntyessään mies osuu hänen a-pisteeseensä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oletko-kuullut-nautinnollisesta-a-p…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan mieskään sitten halua, että nainen hyväilee eritavoin sitä kullia.
Tämä on just sitä naisten dissausta täällä palstalla. Ja se on ton yhden panohullun elämäntehtävä.
Älä yleistä. Ei täällä naisia dissata vaan SINUA. Sinä kun joka paikassa vänkäät, että kaikkien miesten pitäisi hieroa naisen klitorista yhdynnässä ja kaikkien naisten pitäisi siitä tykätä, koska SINUSTA se on parasta. Jos joku nainen sanoo, ettei tykkää klitoriksen koskettelusta yhdynnän aikana, niin se on heti SINULTA pois ja sinua vastaan??
SINUN pilluusi ei naiset saa koskea, SINÄ....... jne.
No ei todellakaan saa koskea pilluani naiset!
Olet ihan seinähullu mies.
(Henkkoht en kyllä ymmärrä, mitä tekemistä syvällä sijaitsevalla a-pisteellä muka on esileikin kanssa. Minusta esileikki tapahtuu ennen kuin pilluun menee mitään. Noin kirjoittava on ehkä ajatellut, että a-pistettä stimuloidaan sormin (mies) ja varsinainen loppuhuipennus on kun mies rynkyttää orkun sisään.)
No jokainen nauttii mistä voi ja haluaa.
ei toki yhdyntä ole ainoaa seksiä mutta minulle se on tärkein asia seksissä. ja koska nimenonaan seksin pitää olla nautintoa MOLEMMILLE niin valitsen kumppaniksi vain sellaisia miehiä, joiden elin tyydyttää minut.