Elämä yhtä piinaa nykyään meidä taloyhtiössä
Humalainen puheenjohtaja kuvaa pihan lapsia ja uhkailee lastensuojeluilmoituksilla.
Tämä ei ole senioritalo ja yhä enemmän tänne otetaan asumaan lapsiperheitä. Sitten parin ihmisen toimesta valitetaan pihalla leikkivistä lapsista ihan jatkuvasti. Trampalla nyt kukaan ei enää uskalla hyppiä, kun siitä lapsia kävi vihaiset naapurit käskyttämässä. Leikkivät pihalla kiikuissa, kiipeilytelineessä jne, mutta sekin on liikaa. Auta armias jos joku lapsi vanhempansa kanssa pihalla hiljaisesti klo 22.05 otetaan heistä todistusaineistoa lastensuojelua varten. Puheenjohtajan mielestä kesälomalla koululaisten kuuluu olla sisällä klo 20 mennessä.
Kommentit (30)
Trampan nitinä on ihan helvetistä, sellaiset pitäisi kieltää taloyhtiöistä. Ja lapset voisi opettaa leikkiä niin ettei häiritse muita. Mutta ei, lapset menevät nykyvanhempien mielestä rikki jos eivät saa kiljua ja pomppia pitkin poikin vaikka on naapureita.
Entäpä jos kotipiirissä leikittäisiin rauhallisesti ja huutamatta ja viette ne sitten hoploppeihin kiljumaan muiden kaltaistensa kanssa kilpaa? Kasvatus on sallittua.
meidän taloyhtiön pihalla on erikseen kielletty trampoliinit (myös asukkaiden omat), koska siitä tulee kuulemma vastuukysymyksiä taloyhtiölle, jos jotain sattuu. En ole itse tarkistanut onko noin vai ei, koska asia ei minua koske, mutta mielenkiintoista, jos niin on, että piha-alueen omistaja on vastuussa tuollaisestakin.
Missä ihmeessä tällainen taloyhtiö on.
Vierailija kirjoitti:
Trampan nitinä on ihan helvetistä, sellaiset pitäisi kieltää taloyhtiöistä. Ja lapset voisi opettaa leikkiä niin ettei häiritse muita. Mutta ei, lapset menevät nykyvanhempien mielestä rikki jos eivät saa kiljua ja pomppia pitkin poikin vaikka on naapureita.
Entäpä jos kotipiirissä leikittäisiin rauhallisesti ja huutamatta ja viette ne sitten hoploppeihin kiljumaan muiden kaltaistensa kanssa kilpaa? Kasvatus on sallittua.
Tule tosiaan neuvomaan kun kaikesta mitä sanot paistaa läpi että mitään tietoa sulla ei lapsista ole.
Vastuu siitä että sä kestät ääniä, myös lasten leikin, on sulla itellä, siitä sitten äänieristämään ja ottamaan itse vastuuta siitä omasta viihtyvyydestä.
Aikuinen lapsi kun kiukuttelee huutavista lapsista ja niiden leikeistä, miten voi olla noin avuton ja vastuuton?
Jos aloittaja tosiaan menee tekemään rikosilmoituksen niin voitko pliis kirjoittaa tänne mitä poliisi sanoi? 🤣🤣
"Joo nyt on rikos tapahtunut, minun lapsia on kuvattu!"
Poliisi: Voi kauhea, oliko uimahallin suihkussa vai ihan kotona?
"Eiku taloyhtiön pihalla"
...
En mä viitsi tehdä muuta kuin ilmoitin isännöitsijälle puheenjohtajan epäasiallisesta käytöksestä. Selvästi on jotain mielenhäikkää, mutta varsin ikävää kuinka kohdistetaan kiukut pihan lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trampan nitinä on ihan helvetistä, sellaiset pitäisi kieltää taloyhtiöistä. Ja lapset voisi opettaa leikkiä niin ettei häiritse muita. Mutta ei, lapset menevät nykyvanhempien mielestä rikki jos eivät saa kiljua ja pomppia pitkin poikin vaikka on naapureita.
Entäpä jos kotipiirissä leikittäisiin rauhallisesti ja huutamatta ja viette ne sitten hoploppeihin kiljumaan muiden kaltaistensa kanssa kilpaa? Kasvatus on sallittua.
Tule tosiaan neuvomaan kun kaikesta mitä sanot paistaa läpi että mitään tietoa sulla ei lapsista ole.
Vastuu siitä että sä kestät ääniä, myös lasten leikin, on sulla itellä, siitä sitten äänieristämään ja ottamaan itse vastuuta siitä omasta viihtyvyydestä.
Aikuinen lapsi kun kiukuttelee huutavista lapsista ja niiden leikeistä, miten voi olla noin avuton ja vastuuton?
Sun tekstistä paistaa läpi että et viitsi kasvattaa lapsiasi ottamaan muita huomioon. Mielestäsi lapsillasi ja perheelläsi on vain oikeuksia toteuttaa itseänne juuri niin kuin haluatte ja muiden vaan pitää kestää se. Jep, minä minä minä. Entä jos itse ottaisit vastuuta siitä että perheesi ei häiritse muita jatkuvasti?
Meillä taas huseeraa vanhempi ukko, joka kuvittelee olevansa paikan pomo. Mm. omii yleisten tilojen avaimia ja keksii sääntöjä tilojen käyttöön liittyen. Viime kokouksessa todettiin ääneen että hänellä ei ole oikeutta puuhaan, mutta touhu senkun jatkuu.
Pitäisikö kysyä neuvoa isännöitsijältä. Hiljaisuus on joissakin taloissa klo 23 alkaen. Ja pihalla voi varmaan olla hiljaisesti. Uhkailu ei ole kiva asia ja pelko. Luulisi että tupakointi nostaisi suuremman metelin ja savut.
Vetäkää turpaan sitä sen jälkeen ei muut enää uskalla rutista kun yhdeltä on solisluu katki