Tulevatko ihmiset avautumaan sinulle?

Kyllä tulevat, eikä aina niin kiva. Välillä tuntuu kun mun otsassa olisi teksti: kerro huolesi minulle. Tänä aamuna viimeksi olin koirani kanssa lenkillä omissa ajatuksissani. Niin eikö kelpo humalassa ollut mies pysäyttänyt kysyäkseen olenko terveydenhoitaja. No en ole. Silti hän avautui vaivoistaan ja pyysi neuvoja. Tykkään katsoa ihmisiä silmiin ja olla ystävällinen, mutta en kyllä aina jaksa jutella. Yleensä vaihdan suuntaa tai vastaan muka puhelimeen jos haluan olla rauhassa. Ihmiset kertovat aika uskomattomia tarinoita elämästään vieraalle ihmiselle. Pieni suodatin olisi välillä paikallaan.

Joskus, mutta ei kyllä korona-aikaan olla tultu, mihin tosin liittynee se, että olen mm. matkustanut paljon vähemmän julkisilla. Ei ole myöskään koskaan häirinnyt tai ollut erityisen epämiellyttävää.

Kyllä. Nopeimmillaan kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun oltiin ensimmäistä kertaa tavattu.

Työkaverit tulevat vuorollaan haukkumaan toisiaan. En tiedä miksi minä olen se roskalaari, johon tullaan kaatamaan ärsytykset.

Humalassa sen verrran rentoutunut että sosiaaliset tilanteet ei jännitä niin paljoa.

Joo. Ärsyttävää.

Joo, mulla on ystävälliset kasvot ja taito valita oikeat sanat ihmiselle.

Ei haittaa, ihmisten kohtaaminen on kivaa.

Elämäntapavalittajia en jaksa kauaa. Kaikki aina muiden vika ja elämä kohtelee huonosti. Jep.

Tosielämässä hyvin harvoin, mutta jotkut nettitutut avautuu usein henkilökohtaisista ongelmistaan laidasta laitaan ja odottaa saavansa multa jotain apua tai tukea. Minusta se on vähän liikaa, kun ihminen jota en ole koskaan tavannutkaan avautuu jopa parisuhdeongelmistaan vaikka tietää etten ole mikään ammattiauttaja.

Eivät, koska tietävät minun olevan ratkaisukeskeinen. Yleensä ongelmat ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä halutaan vain puhua ja saada sympatiaa, ymmärrystäkin ratkaisujen sijaan. 

Ei.

Ei nykyään. Kävelen niin tylyn näköisenä, ettei kellekään tule mieleen. Jos alkaa avautua, tuijotan niin kauan että loppuu märinä.

Aiemmin tuli , kuuntelin ja olin osaa  ottavainen. Annoin neuvoja , mitä tapahtui , ei , neuvoja ei oltu kuunneltu , härskeimmät jopa väitti etten neuvoja ole antanutkaan. Kyllästyin lopulta kun oli vaan jatkuvaa valitusta ilman aiettakaan ITSE korjata asioita. Nykyään jonkun verran kuuntelen , mutta minkäänlaista valitusta en jaksa.  Oletusarvo on että MINÄ hoidan HEIDÄN asiat kuntoon koska "minähän osaan". Ei näin!

Kyllä. Mä tunnen kaikki, mutta mua ei tunne kukaan.

Kyllä on tultu avautumaan ala-asteelta lähtien. Onneksi ei niin usein, että rasittaisi. Sen huomaa kyllä, onko tosi kyseessä vai ammattivalittaja. Suhtaudun sen mukaan, vaikka aina ystävällisesti, koska ammattivalittajatkin voivat tarvita ihan oikeasti apua. On pitänyt opetella se, etten murehdi toisten asioita, vaikka ensin järkyttäisikin. Heitän asiat Korkeampaan käteen ja olen läsnä, jos on tarpeen ja jaksan. Kuuntelen mielelläni, koska en voi auttaa taloudellisesti enkä fyysisesti sairauksieni takia.