Ihmissuhteen hidas poishiipuminen

Voisihan se toinenkin osapuoli olla yhteydessä. Ikävää, jos yhteydenpito on aina niin yksipuolista, että itse joutuu ottamaan yhteyttä kaveriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Se vaan vaatii sitä että se toinen osapuoli on kartalla siitä mitä tapahtuu ja käsittelee asian samalla tavalla omalla tahollaan.

Niinpä, itse 30 vuotta saman miehen lakanoissa ja nyt mies 50v kriisistä masentumisen kautta ottamassa pesäeroa. Kun mies ei puhu, on kaiketi jo useamman kuukauden asiaa käsitellyt itseksensä. Ehkä oudointa on se, että emme ole riitelevä pariskunta, enkä ole sitova sillä lailla, että omia menoja ei saisi olla ja lisäksi seksielämä oli hyvinkin vilkasta. Ykskaks kaikki räjähti silmilleni. Minkäs voin, suru pusertaa ja pieni katkeruus siitä, että asioista olisi voitu jutella ja olisin pystynyt hieman varautua tähän.

Oma kokemus: pitkä ja hervottoman ihana ystävyys lopahti siihen kun minä sain hyvän työpaikan/aseman, ja vieläpä kaiken kukkuraksi muutenkin elämäntilanteeni koheni varsin nopeasti. En leveillyt asialla mitenkään tms. mutta ehkä kateuttaan tai jotain tuo ystäväni ei mitä ilmeisimmin kestänyt tilannetta ja alkoi ottamaan etäisyyttä ihan silminnähden vauhdilla. Aiempi tiivis ystävyytemme vaihtui siihen etten saanut häneen oikein mitään kontaktia, vaikka vastasi viesteihini niin oli jotenkin nihkeää ja tapaamisten sopiminen muuttui tosi hankalaksi. Lopulta annoin olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Onko siis kyse ystävyyssuhteesta vai parisuhteesta?

Ystävyydestähän puhutaan ja ihmissuhde voi käsittääkseni tarkoittaa myös ystävyyttä.

aikuiset ihmiset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on itellä taipumusta alkaa vältellä ihmisiä, joiden koen olevan rasittavia tai joita en vaan jaksa. Tai sitten käy niin kuin yhden, jo kymmeniä vuosia  elämässäni olleen ystävän tapauksessa. Olin yleensä vaan kuuntelija ja lisäksi hän oletti aina, että tarjoan ruuat kun käydään syömässä ja jos halusi jutella, soitti minulle puhelun, että nyt on asiaa, soita.  Halusi säästää puhelukuluissa. Aiemmin olikin ok, kun mulla työnantajan puhelinliittymä mutta kun molemmat suunnilleen yhtä pienituloisia niin mielestäni oli hyväksikäyttöä. Lopulta tuli eräs ihan sellainen näennäisen pieni juttu, joka niinsanotusti katkaisi kamelin selän enkä ole ollut enää missään tekemisissä hänen kanssaan.  Hankala ihminen olen ja mustavalkoinen 

No enpä jaksaisi minäkään moista "ystävää", kehtaa vielä maksattaa omat terapiapuhelunsa toisella.

Aikansa kutakin!

Vierailija kirjoitti:

aikuiset ihmiset

Aikuisuus ei merkitse mitään, kun suurin osa maailmalla tapahtuvista sodistakin on ihan muka viisaiden aikuisten ihmisten touhuja varsin hiekkalaatikkomaisista asioista.

Onko mahdollista, että se olis vain väliaikaista? Olen huomannut, että ystävätkin voi uudelleen löytää toisensa samalla tavalla kuin parisuhteessa voi käydä tylsistymisen jälkeen. On vain erilaisia vaiheita ihmissuhteissakin. Vaikka toki varmasti osa jää kokonaankin pois. Mutta kannattaa pohtia ja antaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Onko siis kyse ystävyyssuhteesta vai parisuhteesta?

Ystävyydestähän puhutaan ja ihmissuhde voi käsittääkseni tarkoittaa myös ystävyyttä.

Tottakai voi mutta jokin aloittajan viesteissä sai miettimään että onko kyseessä kuitenkin parisuhde, jossa ei asuta yhdessä.

Joskus ihmissuhteen päättämiselle on syynsä, vaikka se tuntuisikin kurjalta.

Vain Kristuksessa tulee pysyä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muutamia nettituttuja kadonnut elämästä . Ennen viestiteltiin päivittäin kuulumisia, sitten yhtäkkiä yhteydenpito on vaan unohtunut. Pari ihan selkeää tapausta mulla sellaisia, että kun olen kertonut läheisen päihdeongelmasta, yhteydenpito on ensin ollut vaivautunutta ja sitten loppunut kokonaan. Vaikka eräässäkin tapauksessa tosiaan vierailtiin toistemme luonakin , toisella puolen maata, ja viestiteltiin varmaan neljä vuotta lähes päivittäin. 

Mulla on itellä taipumusta alkaa vältellä ihmisiä, joiden koen olevan rasittavia tai joita en vaan jaksa. Tai sitten käy niin kuin yhden, jo kymmeniä vuosia  elämässäni olleen ystävän tapauksessa. Olin yleensä vaan kuuntelija ja lisäksi hän oletti aina, että tarjoan ruuat kun käydään syömässä ja jos halusi jutella, soitti minulle puhelun, että nyt on asiaa, soita.  Halusi säästää puhelukuluissa. Aiemmin olikin ok, kun mulla työnantajan puhelinliittymä mutta kun molemmat suunnilleen yhtä pienituloisia niin mielestäni oli hyväksikäyttöä. Lopulta tuli eräs ihan sellainen näennäisen pieni juttu, joka niinsanotusti katkaisi kamelin selän enkä ole ollut enää missään tekemisissä hänen kanssaan.  Hankala ihminen olen ja mustavalkoinen 

Minusta sinä et ollut tuossa se hankala ihminen. Tuo entinen ystäväsi ihan selkeästi halusi käyttää sinua hyväkseen, jos aina ravintolalaskut ja puhelinlaskut piti mennä sinun piikkiisi vaikka tietää ettet ole häntä suurituloisempi.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus: pitkä ja hervottoman ihana ystävyys lopahti siihen kun minä sain hyvän työpaikan/aseman, ja vieläpä kaiken kukkuraksi muutenkin elämäntilanteeni koheni varsin nopeasti. En leveillyt asialla mitenkään tms. mutta ehkä kateuttaan tai jotain tuo ystäväni ei mitä ilmeisimmin kestänyt tilannetta ja alkoi ottamaan etäisyyttä ihan silminnähden vauhdilla. Aiempi tiivis ystävyytemme vaihtui siihen etten saanut häneen oikein mitään kontaktia, vaikka vastasi viesteihini niin oli jotenkin nihkeää ja tapaamisten sopiminen muuttui tosi hankalaksi. Lopulta annoin olla. 

AP:n ympäripyöreästi kuvailema tilanne saattaisi olla jotain tämän tapaista.