Salattu lapsi ja perinnön jakaminen.
Tuleeko tämmöiset asiat aina esiin kun perintöä aletaan jakamaan? Jos on elatuksesta esim. huolehdittu vain salassa, ei virallisesti niin mitenkä esim. tätä lasta, perillistä voidaan löytää?!
Kommentit (30)
Jos lasta ei ole tunnustettu ei tule asia esille.
Sellainen tehdään perinnöttömäksi jo elinaikana. Omistuksien siirroilla tai myynnillä ja rahat sekä varallisuus piilotetaan.
Pitää kuitenkin muistaa, että tämä tilanne ei ole tuon salalapsen syytä. Lapsi kun ei voi päättää syntymästään tai olosuhteista, joihin sattuu syntymään. Aivan eri asia sitten kuitenkin on, jos sisarpuolet eivät halua olla missään tekemisissä tämän salalspsen kanssa, mutta tämän syntymästä tai olemassaolosta ei salalasta voi syyttää. Se on ihan muiden syytä. Salalapsen oikeutta olemassaoloon ei voi kiistää, eikä sitä riistää, vaikka olosuhteet olisivatkin kauheat.
Jos lapsi on tunnustettu, niin tieto löytyy DVV:stä. Muita lapsia ei oteta huomioon, vaikka olisi kuinka elätetty.
Vierailija kirjoitti:
Ei lehtolapsi, josta on pimeästi maksettu elatusta, ole oikeutettu perintöön.
Jos lapsi on virallisesti tunnustettu, on se merkittynä kirkonkirjaan/väestökirjanpitoon.
Dna testillä oikeus perintöön, piste.

Ehei. Jos lapsi on jo tunnustettu, hänellä on oikeus perintöön. Tunnustetut lapset tulevat aina ilmi näissä tilanteissa. Ei ole oikeutta vaatia mitään testejä.

Perillisiä ei kuitenkaan voi pakottaa testeihin.
Kyllä on oikeus perintöön, jos on verisukua, eli dna testillä voi todistaa.
-Vaikka olette ahneita perintönne kanssa, kaikilla lapsilla on siihen oikeus, sorry vaan.

Oikeudelta saa määräyksen tarvittaessa.
Miettikää, paljonko siitä perinnöstänne jää jäljelle oikeuskäyntien jälkeen, halvemmaksi tulee vain jakaa perintö heti lain mukaan.
Siis jos ei ole tunnustettu virallisesti niin ei ole oikeutta perintöön vaikka sisarukset ja heidän äitinsä on tietoinen tästä lapsesta? Aika karua touhua sanoisin!

Miksi isyyskanne ei olisi mahdollinen?
Olen siirtänyt omaisuutta biol lapselle.(ei , ehkä tiedä)
Ei jää näille muille kuin hilut ja krääsät.

Ei siitä sillä selviä, että jättää tunnustamatta. Tuomioistuimet vahvistavat isyyksiä vielä miehen kuoleman jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ehei. Jos lapsi on jo tunnustettu, hänellä on oikeus perintöön. Tunnustetut lapset tulevat aina ilmi näissä tilanteissa. Ei ole oikeutta vaatia mitään testejä.
Miksi isyyskanne ei olisi mahdollinen?
Miksi pitäisi nostaa isyyskanne kun isyys on jo vahvistettu? Asiahan on jo selvä.
Vierailija kirjoitti:
Ehei. Jos lapsi on jo tunnustettu, hänellä on oikeus perintöön. Tunnustetut lapset tulevat aina ilmi näissä tilanteissa. Ei ole oikeutta vaatia mitään testejä.
Miksi isyyskanne ei olisi mahdollinen?
Tuhkaus mahd. nopeasti, niin on testejä enää turha vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lehtolapsi, josta on pimeästi maksettu elatusta, ole oikeutettu perintöön.
Jos lapsi on virallisesti tunnustettu, on se merkittynä kirkonkirjaan/väestökirjanpitoon.
Dna testillä oikeus perintöön, piste.
Perillisiä ei kuitenkaan voi pakottaa testeihin.
Oikeudelta saa määräyksen tarvittaessa.
Miettikää, paljonko siitä perinnöstänne jää jäljelle oikeuskäyntien jälkeen, halvemmaksi tulee vain jakaa perintö heti lain mukaan.
Se perintö on usein huonokuntoinen rintamamiestalo muuttotappiokunnassa ja muuaman tonnin säästötili. Jos joku siitä osuuden haluaa, niin senkun alkaa vaatia dna-testejä muilta perillisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Olen siirtänyt omaisuutta biol lapselle.(ei , ehkä tiedä)
Ei jää näille muille kuin hilut ja krääsät.
Nuo siirrot voidaan lukea suosiolahjoiksi kuolemasi jälkeen, jolloin "muut" pääsevät osille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on oikeus perintöön, jos on verisukua, eli dna testillä voi todistaa.
-Vaikka olette ahneita perintönne kanssa, kaikilla lapsilla on siihen oikeus, sorry vaan.
Itse asiassa ei ole. Juridinen isyys ja biologinen isyys on eri asioita. Adoptio, isyyden tunnustaminen ja avioliittoon syntyminen ja sitä kautta saatu perimisoikeus ei vaadi dna-tutkimuksia. Isyys voidaan toki vahvistaa kuolemankin jälkeen, jos lapsella ei jo ole juridista isää, mutta tämä on huomattavasti hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lehtolapsi, josta on pimeästi maksettu elatusta, ole oikeutettu perintöön.
Jos lapsi on virallisesti tunnustettu, on se merkittynä kirkonkirjaan/väestökirjanpitoon.
Dna testillä oikeus perintöön, piste.
Perillisiä ei kuitenkaan voi pakottaa testeihin.
Oikeudelta saa määräyksen tarvittaessa.
Miettikää, paljonko siitä perinnöstänne jää jäljelle oikeuskäyntien jälkeen, halvemmaksi tulee vain jakaa perintö heti lain mukaan.
Ei ole mahdollista saada oikeudelta määräystä tilanteessa jossa vanhemmuus on jo vahvistettu.