Kestätkö sen, että olet Jumalalle erityinen, mutta niin ovat kaikki muutkin

Onhan se raskasta. Minun lohtuni tulee tuosta, että olen Jumalalle erityinen ja tärkeä, rakas, juuri tällaisena - tällaisen jona en kelvannut ihmisille. Mutta niin ovat muutkin, joten olenko loppujen lopuksi sittenkään mitenkään ihmeellinen jumalalle.

Jumalaa ei ehkä ole olemassa.

Ajattelen niin, että joka tällaista ajattelee, ei oikeastaan tunne täysin sitä Jumalaallista rakkautta. Itselleni ei tällainen ajattelu tulisi edes mieleen, kun ajattelen Jumalalan tarjoamaa rakkautta. Se on niin puhdasta ja syvää.

Mikä on "Jumala", josta puhut?

No tietenkin. Tuohan se on kristinuskon perusta, että ollaan kaikki samanarvoisia Jumalan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

- - ollaan kaikki samanarvoisia Jumalan lapsia.

Mitä tuo lause tarkoittaa?

Sinun ns ongelmasi on ilmeisesti elämässä koettu hylkäämisen ja ulkopuolisuuden trauma? Minullakin on - ymmärrän hyvin mistä puhut! Toive siitä, että edes tässä kohtaa olisi erityinen ja ainutkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- - ollaan kaikki samanarvoisia Jumalan lapsia.

Mitä tuo lause tarkoittaa?

Se on toisteltu klisee ja on purematta nielty. Omakohtainen usko käsittelemättä, kuten lähes kaikilla.

Onko teillä lempimuurahaista muurahaiskeossa

Miksi se on erityinen

Olet arvokas ja rakastettu, se riittää.  Ja siihen kuuluu se että syntisi on maksettu viimeistä pisaraa myöten. Kun aika täällä jättää, olet viimein vapaa, ja osasi on rauha ja lepo ja ilo.

Jos kaikki ovat erityisiä, siitä tulee tavallista. Erityinen tarkoittaa nimenomaan "muista poikkeavaa". Ollaan siis kaikki Jumalalle tavallisia. Kelpaa minulle. :)