Mikä mielialalääkkeissä lihottaa?
Olen muutamia kuukausia syönyt kohtalaisen vahvoja lääkkeitä unettomuuteen ja masennukseen, ja lihonut kohta 10 kiloa, vaikka olen syönyt aiempaa pienempiä annoksia ruokaa ja terveellisempääkin ruokaa pääasiassa, ja jättänyt kaikki turhat herkut pois. Silti vyötärö vain kasvaa, kohta kaksi vaatekokoa aiempaa isommat housut pitäisi hankkia. Nuo lääkkeet auttavat olooni muuten, mutta tämä lihominen ketuttaa! Voiko tälle tehdä mitään, vai onko se lääkitys joka kerryttää turvotusta kehooni vaikka mitä tekisin?
Kommentit (48)
Absenor/Deprakine lisää insuliinin eritystä, ja voi aiheuttaa haimatulehduksen myös. En vieläkään ymmärrä miksi tän palstan ihmiset ei usko että kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, myös sellaisia joita ei testauksen aikana havaittu. Ei meitä kaikkia ole samasta puusta veistetty. Lääketesteihin valitutkin on aika tarkkaan seulottu ryhmä.
Ennen SSRI-lääkkeen aloittamista olin koko ikäni ollut todella laiha, mutta lääkkeen aloittamisen jälkeen lihoin muutamassa vuodessa n. 30 kg ja minusta tuli lievästi ylipainoinen, vaikken syönyt yhtään sen enempää kuin ennenkään.
Oudointa on, että syön edelleen samaa lääkettä samalla annoksella minkä aloitin tuolloin 8 vuotta sitten, mutta nyt lähivuosina painoni alkoikin yllättäen laskea 18 kg verran (ruokailutottumukset edelleen samat), ja nyt olen normaalipainoinen. Lääkärikään ei osaa oikein sanoa mistä mahtaa johtua.
Vierailija kirjoitti:
Zoloft on ainoa lääke, joka itselleni ei turvota ja tuo myös hyvän olon.
Rakastan sitä.
Ok. En ole tuosta lääkkeestä ennen kuullutkaan.
Kerrotko hieman mihin sitä käytät ja kokemuksiasi siitä. Hyödyt ja haitat.
Se kun mieliala kohoaa, lihottaa.
Ahdistuneelta menee ruokahalu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zoloft on ainoa lääke, joka itselleni ei turvota ja tuo myös hyvän olon.
Rakastan sitä.
Ok. En ole tuosta lääkkeestä ennen kuullutkaan.
Kerrotko hieman mihin sitä käytät ja kokemuksiasi siitä. Hyödyt ja haitat.
Se on sama lääke kuin Sertralin.
Vierailija kirjoitti:
Ennen SSRI-lääkkeen aloittamista olin koko ikäni ollut todella laiha, mutta lääkkeen aloittamisen jälkeen lihoin muutamassa vuodessa n. 30 kg ja minusta tuli lievästi ylipainoinen, vaikken syönyt yhtään sen enempää kuin ennenkään.
Oudointa on, että syön edelleen samaa lääkettä samalla annoksella minkä aloitin tuolloin 8 vuotta sitten, mutta nyt lähivuosina painoni alkoikin yllättäen laskea 18 kg verran (ruokailutottumukset edelleen samat), ja nyt olen normaalipainoinen. Lääkärikään ei osaa oikein sanoa mistä mahtaa johtua.
No ei tietenkään osaa kun ei noiden pitkäaikaisvaikutuksia ole vieläkään kovin paljoa tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
Absenor/Deprakine lisää insuliinin eritystä, ja voi aiheuttaa haimatulehduksen myös. En vieläkään ymmärrä miksi tän palstan ihmiset ei usko että kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, myös sellaisia joita ei testauksen aikana havaittu. Ei meitä kaikkia ole samasta puusta veistetty. Lääketesteihin valitutkin on aika tarkkaan seulottu ryhmä.
Typerykset nyt on sellaisia että pelkällä mutulla mennään ja osa vaan tykkää provosoida kun itsellä paha olla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zoloft on ainoa lääke, joka itselleni ei turvota ja tuo myös hyvän olon.
Rakastan sitä.
Ok. En ole tuosta lääkkeestä ennen kuullutkaan.
Kerrotko hieman mihin sitä käytät ja kokemuksiasi siitä. Hyödyt ja haitat.Se on sama lääke kuin Sertralin.
Ahaa. Sertralinin lopetin kun se alkoi aiheuttaa ensin autettuaan vapinaa ja väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nostavat ruokahalua koska vaikuttavat aivojen mielihyväkeskukseen joka liittyy myös ruoanhimoon.
Itsestäänhän se pilleri ei voi lihottaa koska siinä ei ole juurikaan kaloreita, mutta ruokahalun takia syödään enemmän.
Jotkut aiheuttaa muutoksia aineenvaihduntaan ja mm maksa- ja rasva-arvoihin.
Itse ihmettelen, miten ihmiset oikeasti luulee, että lääke joka vaikuttaa psyykeen kokonaisvaltaisesti ei vaikuttaisi myös fysiikkaan. Siis muutenkin kuin ruokahalua kasvattamalla.
Oon itse hoikka, mutta esim mirtazapin laittoi tosissaan ahmimaan ja sitä ei oikeasti pystynyt hallitsemaan. Ketipinoria syödessäni olin fyysisesti myös zombie. Normaalisti lenkkeilen säntillisesti joka arkiaamu, mutta sen lääkkeen aikana mun lenkit hidastui, mä en vaan jaksanut, mä olisin vaan halunnut nukkua ja olin jatkuvasti väsynyt.Vaikka nyt olenkin sit uneton, niin jaksan paremmin liikkua ja olen hoikempi ihan tekemättä mitään erikoista.
Ne vaikuttavat myös hormoneihin. Esimerkiksi naisilla voi mennä kuukautiset sekaisin ja miehille kasvaa manboobsit. Kyseessä ei ole siis pelkästään syömisestä johtuva lihominen, vaan ylipäätään metabolia muuttuu. Ei kaikilla edes kasva ruokahalu, mutta lihoo silti koska aineenvaihdunta on muuttunut lääkkeen takia. Sitä samaa aiheuttaa monet muutkin lääkkeet.
Ei liity aina ruokahalun muutoksiin. Lihoin/turposin 10kg 6kk:ssa syödessäni psykoosilääkettä. Laihduin ne pois lääkkeen jäädessä. Söin ja liikuin täsmälleen saman määrän. Miksi pitää aina syyllistää sairaita?
Mieliala lääkkeet tekee hitaaksi käyttäjän, tulee sellainen tasapaksuolo, tasoittaa tunteita ja samalla aineenvaihdunta hidastuu > lihominen.
Siis mielialalääkkeet. Miksihän noita syödään Suomessa niin paljon?
Ei se rasva sinne kehoon tyhjästä ilmaannu. Ihminen vain syö liikaa, kun pillerit sekoittaa koko kehon. Syömättä ei voi lihoa. Lääke ei lihota. Jos kulutus on 1500 cal/vrk eli jökkii vain sisällä eikä liiku juuri yhtään niin silloin ei pidä syödä kuin1500cal joka on todella vähän.
Vierailija kirjoitti:
Tuskastuttavaa oli kyllä se, että heti kun sumeisiin aivoihin joku ajatus tuli, se oli ruoka. Vaikka itsehillintä sitten piti, oli tosi inhottavaa, kun jatkuvasti ajattelin vain ruokaa. Sitä on vaikea selittää niin että sen ymmärtää se, joka ei ole sitä kokenut.
Ihmistä ei ole "tehty" vastustamaan tärkeimpiä viettejään - jos aivot väittävät, että pitää syödä, sitä jaksaa vastustaa varsin vähän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis mielialalääkkeet. Miksihän noita syödään Suomessa niin paljon?
Jos on kovin masentunut, ilmankaan ei pysty olemaan. Helpottaa oloa, pystyy luovimaan elämästä läpi. Lääkkeillä saa käytyä töissä, opiskeltua, oltua parisuhteessa.
Minua masentaa Suomen sää: pimeys ja kylmyyys. Pelottaa taas ensi syksy ja talvi, kun ei ole aurinkoa ja valoa. Kirkasvalolamppu auttaa vähän.
Ne vie kyvyn nälänsäätelyyn ja itsehillintään. Alkaa tehdä mieli erityisesti rasva-hiilihydraatti yhdisteitä. Vaikka miten paljon söisit niin aina on olo niin kuin kuolisi nälkään. Vastaa ihan alkoholistin pakonomaista tarvetta juoda, tosin ruuan suhteen ei tule edes taukoja koska terveydentila romahtaa vasta vuosien kuluttua. Monella suht normaalipainoisella/ normaalipainoisella mielialalääkkeiden käyttäjällä on rasvamaksa, se tulee näiden lääkkeiden vaikutuksesta, koska muokkaavat metaboliaa epäedulliseen suuntaan.
Olen vakuuttunut, että oma masennukseni on johtunut liian kuormittavasta elämästä. Nuoresta liian paljon paineita, sisäisiä ja ulkoisia. Mikään tavallinen ei ole ikinä kelvannut minulle.
Ehkä nykyelämä on liian kuormittavaa ihmisille? Varsinkin nuorilla on paineita somen kautta menestyä ja olla hyvännäköisiä. Kuitenkin työelämä on rankistynut, vakituista työpaikkaa on vaikea saada ja ihmiset vaihtavat ammattia kolmekin kertaa elämänsä aikana. Mitä olen kuullut aikaisempien vuosikymmenien työkulttuurista, oli leppoisampaa. Oli erilaisia apulaisia paljon enemmän, kopioijia ja kahvinkeittäjiä. Jokaiselle löytyi jokin paikka työelämästä. Nykyään vaatimukset on kovat, pitäisi yhden ihmisen osata tehdä kaikki. Ei sellaista kukaan pitkään jaksa.
Ihan tavallinen arkielämä saa ihmiset uupumaan, työ, perhe ja parisuhde. Jotain ei ole kohdillaan.
Mielihyvää haetaan syömällä, ahmimalla liikaa. Lääkkeet antaa vaan lisäpotkua siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ne vie kyvyn nälänsäätelyyn ja itsehillintään. Alkaa tehdä mieli erityisesti rasva-hiilihydraatti yhdisteitä. Vaikka miten paljon söisit niin aina on olo niin kuin kuolisi nälkään. Vastaa ihan alkoholistin pakonomaista tarvetta juoda, tosin ruuan suhteen ei tule edes taukoja koska terveydentila romahtaa vasta vuosien kuluttua. Monella suht normaalipainoisella/ normaalipainoisella mielialalääkkeiden käyttäjällä on rasvamaksa, se tulee näiden lääkkeiden vaikutuksesta, koska muokkaavat metaboliaa epäedulliseen suuntaan.
Ja sitten näitä samoja käytetään ihmisille, jotka yrittävät toipua ahmimistyyppisistä syömishäiriöistä. Osa tykkää tehdä ihmisistä kroonikkoja ihan vaan noilla lääkkeillä myös syömisongelmien suhteen.
Vai että tekosyyltä. Jospa tulisit sitten itse kertomaan asiasta, kun olet syönyt kuten ennenkin ja silti lihonut. Olen minäkin lihonut elämäni aikana sillä, että olen syönyt liikaa, voin myöntää sen ihan suoraan. Sitten olen lihonut räjähdysmäisesti syömättä enempää kuin aiemminkaan. Kerran oli radiossa juttua lihavuudesta ja siellä haastateltiin "lihavuuslääkäri" Rissasta (olikohan joku Auli tai Aili etunimi?), joka oli tehnyt lihavuusleikkauksia jne. Hän sanoi, että kyllä sinne tuli ihmisiä, jotka ihan todistetusti söivät tosi vähän ja silti lihoivat. Vähennettiinkö näiden ihmisten kalorimäärää entisestään niin, että porkkanat puolitettiin? No ei, vaan lisättiin liikuntaa, jotta saatiin aineenvaihdunta toimimaan ja siitä alkoi laihtuminen. Eli kyllä ihan virallisterveellisissäkin on lääkäreitä, jotka puhuvat aineenvaihdunnasta, eivätkä vain syytä ihmisiä valehtelusta. Toki lihomisessa on usein kyse juuri siitä, että ihminen syö liikaa, totta kai, mutta on oikeasti rumaa syyttää yksittäisiä ihmisiä tekosyiden keksimisestä ym. vain siksi, että se oma kokemus ei ole sama kuin tämän ihmisen.