Lue keskustelun säännöt.
Onko ilman somea tosiaan helpompaa?
10.07.2022 |
Monta vuotta minulla on ollut some, mutten juuri ikinä sinne ole mitään lisäillyt, koska se tuntuu turhamaiselta, enkä itsekään katsele esim muiden ig-tarinoita, koska ne eivät kiinnosta.
Nyt kesän aikana olen lisäillyt esim. ig-storyja, ja vaikka tiedän, että 2% seuraajista ehkä ne kiinnostaa ja loppuja ei voisi vähempää, on sinne lisääminen hyvin koukuttavaa ja koukuttavan huomion hakua/saamista parhaimmillaan. Joka muuta väittää, ettei niillä hae huomiota, niin huijaa.
Sitten tavallaan kuitenkin ärsyttää, kun jos ottaa kuvan, se pitää lisätä muille nähtäväksi. Ärsyttää oma pinnallisuus, vaikka sillä saa ja hakeekin tietynlaista "katsokaas nyt".
Olen miettinyt, pitäisikö some poistaa kokonaan, olisiko onnellisempi? Olisi vaan fb:n ryhmissä, missä tarttee ja pitää messengeriä.
Kommentit (25)
Todennäköisesti. Minulla ei ole koskaan ollut mitään sometilejä. On ihanaa kun ei tavitse miettiä mitään tykkäyksiä, näyttökertoja tai jakoja ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla olen huomannut, että juuri sen koukuttavan hetken takia julkaiseminen tuntuu hyvältä idealta, kun saa niitä tykkäyksiä, kommentteja tai viestejä. Yleensä sen huuman jälkeen ennemmin tai myöhemmin olen kyseenalaistanut koko jutun ja se oma julkaisu tuntuu ihan tyhmältä tai turhalta. Päädyn poistamaan myös kaiken myöhemmin, kun en ymmärrä miksi ne turhuudet pitäisi jättää sinne roikkumaan. Järjetöntä.
Yksityisyydenkin kannalta alkaa joskus ahdistaa, vaikka olenkin julkaissut vain kauniita kuvia tai taidetta enkä niinkään yksityiselämääni valottanut, seuraajinakin vain kourallinen tuttuja.
Aika ajoin joudun toteamaan että minulle sopivinta on elää vain yhdessä todellisuudessa eli tässä hetkessä tapahtuvassa, eikä väkisin yrittää sotkeutua somen rinnakkaismaailmaan. Muiden kiinnostavien tilien seuraaminen vielä menee, mutta minusta ei somepersoonaksi ole.
On. Lopetin instailun vuosi sitten ja voin sanoa että on helpompaa. En poistunut kokonaan, käyn kerran pari kk:ssa katsomassa mitä siel on, mutta en velvollisuudentunnosta käy tykkäilemäs tai kommentoimassa enää mitään. Enää ei ole joka tilanteessa tunnetta että "pitäskö laittaa tästä instaan". Räpsin kuvia vain omaksi ilokseni.
FB on vaikein ja sinne iskee aina joku häirikkö tai tieto leviää. Insta voi olla jopa helpompi tai joku muu.
En tiedä onko helpompaa, mutta onnellisempaa. Jotkut asiat löytyy vain sieltä somesta, esim. tapahtumat, ja jos sulla ei ole ystävällisiä ihmisiä kertomassa sulle niistä erikseen niin helposti jää ulkopuolelle. Mutta elämänlaatua somen jättäminen kyllä parantaa yleisesti kaikilla elämän osa-alueilla. Rauhoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en käytä muuta somea kuin tätä palstaa.
Joo onhan se kivaa, kun joku peukuttaa mun viestejäni täällä tai myös töissä Teamsissa, ymmärrän, miksi siihen jää koukkuun. Samalla tulee kauhea epävarmuus pitäisikö minunkin alkaa peukuttaa jokaista työkaverin viestiä, kun hän tekee sen minulle??
Muuten voin elää elämäni kuten haluan. Tänäänkin söin ihanan letun, josta olisi voinut laittaa kuvan instaan, jos siellä olisi. En ole, joten herkuttelin letun itsekseni ja hellin ajatusta siitä pelkän itseni kanssa. 100 % tyytyväisyys!
En seuraa kenenkään lettukuvia.
En ole Facebookissa tai Instassa tai tms. Facebookissa olen joskus ollut, mutta en ikinä aktiivinen. Tyytyväinen olen. En ainakaan elä somea varten, enkä jatkuvasti ole ottamassa kuvia, vaan nautin niistä hetkistä. En osaa sanoa käytänkö puhelinta kuitenkaan vähemmän. Riippuu ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Peukuttaminenhan on semmoinen dopamiinipumppu ja siksi se koukuttaa. Kannattaa katsoa Netflixistä The Social Experiment (suomeksi typerästi Valvontakapitalismin vaarat). Siellä on haastateltu noita somejättien entisiä työntekijöitä jotka kertovat mitä niiden taustalla on. Ei ole sattumaa ettei isot pomot anna lastensa käyttää somea ollenkaan.
On ihanaa olla vapaa somesta. Ei ahdista, ei kadehdi, ei mitään tarvetta lukea turhuuksia ja tuhlata aikaa. Kavereihin voi pitää yhteyttä muillakin tavoin, mistään ei jää paitsi.
Eikä tarvi miettiä, mokasinko, kun postasin sitä ja tätä tai tykkäsin/en tykännyt. Oma yksityisyys on myös kullan kallis asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Peukuttaminenhan on semmoinen dopamiinipumppu ja siksi se koukuttaa. Kannattaa katsoa Netflixistä The Social Experiment (suomeksi typerästi Valvontakapitalismin vaarat). Siellä on haastateltu noita somejättien entisiä työntekijöitä jotka kertovat mitä niiden taustalla on. Ei ole sattumaa ettei isot pomot anna lastensa käyttää somea ollenkaan.
...Ja miten ironista että palaan tänne katsomaan kuinka monta peukkua tämä tekstini keräsi. Sairasta.
No en usko, että olisin onnellisempi. Minusta on mukava seurata ystävien ja sukulaisten elämää Facebookissa. Instassa seuraan vain sellaisia, joiden kuvista olen kiinnostunut eli en seuraa automaattisesti kavereiden ja sukulaisten tilejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti. Minulla ei ole koskaan ollut mitään sometilejä. On ihanaa kun ei tavitse miettiä mitään tykkäyksiä, näyttökertoja tai jakoja ym.
Sama ja oon niin tyytyväinen !
Ja sitten kyselet asiaa somessa.... kyllä nauru maittaa moiselle touhulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Poistuin instasta noin 5 vuotta sitten. Välillä olen vähän pihalla tuttujen kuulumisista, mutta olen mieluummin pihalla, kuin tulen alitajuisesti kateelliseksi muiden ihmisten elämistä, vaikka järjellä tiedän, että Suomeen laitetaan huippuhetkiä.
Minulla ei ole koskaan ollut sometiliä enkä koe tarvitsevani sellaista. Miksi ihmeessä haluaisin muiden ihmisten seuraavan elämääni? Kun on asunut juoruakkojen kansoittamassa kylässä, siitä lystistä on saanut aivan tarpeekseen jo nuorena.
Minua ei kiinnosta niin kovasti muiden ihmisten elämä, kun omassakin on aivan tarpeeksi. Ja läheisimpien asiat tiedän ilman someakin. Muiden ihmisten taas ei tarvitse tietää minun edesottamuksistani.
Facebookin poistin koska jotenkin vain koin sen turhana. En ole kiinnostunut muiden elämästä ja narsistinen itsensä tehostaminen ja jalustalle nostaminen lopulta vain kyllästytti. Olihan siellä hyviäkin juttuja ja tekemistä, mutta kaikki se minäminäminäminä vain alkoi oksettaa.
Jos on kovin kateellisuuteen tai ahdistuneisuuteen taipuvainen, niin silloin some ei liene hyväksi.
Itseäni eivät kavereiden postailut juuri harmita. Tiedän, et kenenkään elämä ei ole pelkkää postikorttia. Kivaa kuitenkin seurata. Itsellä fb:ssa kavereina sellaisia, joiden kanssa vaihtaisin pari sanaa, jos heihin törmäisin. Postailen muistoja talteen itselleni. Instassa taas postaan pääasiassa ruokakuvia. Sieltä sit haen inspiraatiota, kun en keksi, mitä kokkais.
Voin sanoa että -80 ja -90-luvuilla oli kyllä helpompaa pyörittää perhettä ilman somea. Ei tarvinnut verratta omaa perhe-elämää kenenkään muuhun. Kasvatin lapset ihan omalla maalaisjärjellä, enkä edes kysellyt neuvoija keneltäkään. Lapsetkin leikkivät ulkona muitten lasten kanssa, eivätkä istuneet kotona puhelin käteen liimattuna ja yhdessäkin tehtiin asioita. Nyt olen 15 vuotta asunut kerrostalossa (tässä on viisi taloa vierekkäin), ei paljon lapsia ulkona näy.
On. Oon miettinyt kanssa tota samaa.
M28