Saako verotoimistosta toisen henkilön verotiedot pyytämällä?
Lastenvalvojan aika lähestyy ja tarvitsisin mukaani toisen huoltajan verotiedot, hän itse kun ei kerro rehellisesti totuutta tuloistaan. Onko minun mitään keinoa saada tulostettua hänen verotustietojaan hänen sotulla, esim verotoimistosta?
Mielestäni on tosi kummallista että vaikka kyseessä on valtion instanssit, eivät nämä lafkat keskustele keskenään - esim tulot tsekkattaisiin suoraan Veron kautta eikä vaan sokeasti uskottaisi siihen, mitä papereihin kirjoitetaan.
Tilanne siis se, että lasten toinen huoltaja haluaa nyt muuttaa elatus- ja tapaamissopimusta koska sai vihdoin vakituisen ja hyväpalkkaisen duunin, ja pelkää että joutuisi alkaa maksamaan lapsista elatusta (jo 14v olemme menneet nollasopparilla, huoltaja on kiemurrellut maksamatta latiakaan, vaikka tekee kolmea työtä ja ajelee tuliterällä Teslalla). Jos sopimukset muutetaan, saattaa olla niin, että MINÄ joudun makselemaan hänelle elatusta, koska hän ei rehellisesti ilmoita tulojaan - vaikka tienaa tällä hetkellä noin tonnin enemmän kuussa bruttona kuin minä.
Haluaisin siis että minulla olisi joku todiste mukana hänen oikeista tuloista.
Kommentit (30)
Aloituksen loppuvaihe paljastaa että kysymyksessä on täydellinen provo. Mutta kyllä, verottajalta saa soittamalla/paikan päällä käymällä kenen tahansa kansalaisen verotiedot.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen loppuvaihe paljastaa että kysymyksessä on täydellinen provo. Mutta kyllä, verottajalta saa soittamalla/paikan päällä käymällä kenen tahansa kansalaisen verotiedot.
Ei ole provo, tervetuloa suomeen ja yhteishuoltajan arkeen!
ap
Vierailija kirjoitti:
Saa soittamalla tulot.
Tarvitsisin näistä ihan virallisen paperin. ap
No, käypä oma verossa, muistaakseni siellä on kohta asioin toisen puolesta, sitä en tiedä mitä siihen asiointiin vaaditaan.
Sosiaalitoimisto voi itse vaatia verotodistusta siltä mieheltä. Miksei vaadi? Jos ei toimita, asiaa ei voida hoitaa kuten kuuluu.
Tiedot kenen tahansa verotettavista tuloista saat soittamalla verottajalle. Itse et silti pysty niitä mistään tulostelemaan.
Viranomaiset voivat tarkistaa tulorekisterista ao. henkilön tulot.
Verovirasto ei ilmoita kenenkään tuloja noin vaan puhelimitse eikä muutoinkaan digitaalisesti.
Henkilön kokonaisverotuksen voi käydä paikan päällä verotoimistossa tarkistamassa.
Mitenkään muutoin ei verotietoja muille kuin viranomaisille, ei ilmoiteta.
Ota vaan selvää mitä verotus sanoo
Ja kerro ne sentilleen tapaamisessa ja käske sossua tarkistamaan
Vierailija kirjoitti:
Tiedot kenen tahansa verotettavista tuloista saat soittamalla verottajalle. Itse et silti pysty niitä mistään tulostelemaan.
Ja taatusti ei saa soittamalla.
Älä valehtele tollo.
Kummallinen asetelma. Kerrot että toinen haluaa itse muuttaa sopimusta, muttei sitten kertomasi mukaan toimi yhteistyökykyisesti sossuun päin!
Vierailija kirjoitti:
Tiedot kenen tahansa verotettavista tuloista saat soittamalla verottajalle. Itse et silti pysty niitä mistään tulostelemaan.
Ja saat siitä siis ihan niin virallisen paperin kuin verottajalla on antaa.
Mutta verottajsn viimeinen tietohan on viimeinen vahvistettu verotus. Tällä hetkellä se voi olla joko 2020 tai 2021 tieto. Tämänhetkiset tulotiedot kun vahvistuvat vasta ensi vuonna
Vierailija kirjoitti:
Ota vaan selvää mitä verotus sanoo
Ja kerro ne sentilleen tapaamisessa ja käske sossua tarkistamaan
Kiitos, teen näin. Käyn joka tapauksessa ensi viikolla verotoimistossa joten tiedustelen samalla. Itse olen ollut ymmärryksessä että verotoimiston toimipisteissä pystyy tulostamaan näitä "todistuksia", mutta itse ei pysty (esim kotikoneelta). Siksi kyselin täältä, josko jollakulla olisi eksaktia tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedot kenen tahansa verotettavista tuloista saat soittamalla verottajalle. Itse et silti pysty niitä mistään tulostelemaan.
Ja taatusti ei saa soittamalla.
Älä valehtele tollo.
Ihan taatusti saa:
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/verohallinnon_esittely/tieto…
Ota selvää ennen kuin haukut toisia tolloiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedot kenen tahansa verotettavista tuloista saat soittamalla verottajalle. Itse et silti pysty niitä mistään tulostelemaan.
Ja taatusti ei saa soittamalla.
Älä valehtele tollo.
Verotiedot ovat julkisia, itse olen vuokranantajana tarkistanut vuokralaisten tiedot soittamalla. Osassa verotoimistoja on päätteet josta voi kenen tahansa tietoja käydä katsomassa. Mitään virallisia papereita kenestäkään ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen asetelma. Kerrot että toinen haluaa itse muuttaa sopimusta, muttei sitten kertomasi mukaan toimi yhteistyökykyisesti sossuun päin!
joo, ymmärsit myös varmaan miksi. Elokuussa menee meidän tapaamis- ja elatussopimukset umpeen koska olemme nyt tämän 14 vuotta tehneet ne vain vuodeksi kerrallaan tämän toisen huoltajan maksukyvyttömyyden (työttömyys, opiskelut) vuoksi.
Nyt kun sopparit umpeutuvat, hän haluaakin muuttaa ne hänelle edullisempaan muotoon - vuoroviikkoasumiseksi, jolloin elatus tasataan. Jos jatkamme nykyisellä sopparilla, eli tällä että lapset asuvat luonani ja käyvät toisella vanhemmalla vain joka toinen vklp, hän joutuisi maksumieheksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Viranomaiset voivat tarkistaa tulorekisterista ao. henkilön tulot.
Verovirasto ei ilmoita kenenkään tuloja noin vaan puhelimitse eikä muutoinkaan digitaalisesti.
Henkilön kokonaisverotuksen voi käydä paikan päällä verotoimistossa tarkistamassa.
Mitenkään muutoin ei verotietoja muille kuin viranomaisille, ei ilmoiteta.
Niin ja mitä se verotoimisto tähän kuuluu, ajankohtaisesti oikeat tiedot saa kai just sieltä tulorekisteristä. Etenkin kun ap sanoo että sen toisen taloustilanne on ihan just muuttunut.
Aika avutonta sossulta, jos eivät saa asioita hoidettua ilman että jonkun asiaanosallisen pitää ruveta penkomaan toisen asioita.
Tulorekisteristä ei taida saada kuin omat tiedot? toisen henkilön tietoja sieltä ei näe (ilman valtuutuksia)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viranomaiset voivat tarkistaa tulorekisterista ao. henkilön tulot.
Verovirasto ei ilmoita kenenkään tuloja noin vaan puhelimitse eikä muutoinkaan digitaalisesti.
Henkilön kokonaisverotuksen voi käydä paikan päällä verotoimistossa tarkistamassa.
Mitenkään muutoin ei verotietoja muille kuin viranomaisille, ei ilmoiteta.
Niin ja mitä se verotoimisto tähän kuuluu, ajankohtaisesti oikeat tiedot saa kai just sieltä tulorekisteristä. Etenkin kun ap sanoo että sen toisen taloustilanne on ihan just muuttunut.
Aika avutonta sossulta, jos eivät saa asioita hoidettua ilman että jonkun asiaanosallisen pitää ruveta penkomaan toisen asioita.
No itse asiassa hänen tulonsa ovat aina olleet huomattavasti paremmat kuin mitä hän on lastenvalvojalle ilmoittanut, koska nämä sivutulonsa ovat olleet korvauksia ja palkkioita ja ne on maksettu hänelle joko veroja maksamatta, tai sitten hyvävelimeiningillä niin että ko. sivutoimen lafkaan on ilmoitettu toisen henkilön verokortti...
Kannattaa vaatia lastenvalvojaa vaatimaan tuloista kaikki asiakirjat. Ex sai minimielarin läpi sillä kun hänellä ei ollut mukanaan mitään dokumentteja. Vastuuseen häntä on vaikea saada koska suurimman osan tuloista hän ansaitsee pimeänä, joten verottajalta saaduilla tiedoilla ei ole merkitystä.
No palkkiot ei näy verotuksessa jos ei ole verotonta tuloa
Saa soittamalla tulot.