Miksi miehestä ei pysty ennustamaan millainen isä hänestä tulee?
Vaikka valitsisi miehen, joka ei juokse baareissa, tekee yli puolet kotitöistä, sanoo haluavansa lapsia ja perheen todella paljon, hoitaa vastuullisesti työnsä ja kaikki muut asiat jne, niin silti lapsen synnyttyä mies saattaa kuoriutua isä, jota ei paljoa kotona näy tai jota ei kiinnosta olla lapsensa kanssa tai joka taantuu uhmaikäisen tasolle lapsen seurassa ollessaan.
Miksi tätä ei pysty ennalta ennustamaan miehestä? Vai pystyykö? Mistä?
Kommentit (52)
Ei tietenkään pysty. Eihän sitäkään pysty ennustamaan minkälainen äiti itsestä tulee.
Lapsen syntymä nostaa pintaan mahdolliset oman lapsuuden traumat, ja jos niitä ei ole käsitellyt, alkaa toteuttaa sitä mitä on itse omassa lapsuudenkodissaan nähnyt.
Miehen (tai naisen) vanhemmista voi hieman päätellä millainen vanhempi heidän jälkeläisestään tulee. Monet sanovat ettei heistä ikinä tule samanlaista kuin vanhempansa, mutta niin vaan monet käyttäytymismallit puskevat esiin kun omia lapsia tulee.
Aika harvoin nainen taitaa parisuhteen alkuvaiheessa oikeasti olla niin kiinnostunnut miehestään, luonteestaan, että jaksaisi ottaa siitä oikeasti selvää. Sitten tulee yllätyksenä kun miehet, se omakin, ovat yksilöitä.
Kyllä pystyy. On täysin typerien naisten itsepetosta väittää, että "mistään ei olisi voinut etukäteen tietää". Kumma kun minä ulkopuolisena olen 100% osumatarkkuudella pystynyt ennustamaan, millaisia isiä (ja äitejä) ystäväpiiriini kuuluvista tulee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen syntymä nostaa pintaan mahdolliset oman lapsuuden traumat, ja jos niitä ei ole käsitellyt, alkaa toteuttaa sitä mitä on itse omassa lapsuudenkodissaan nähnyt.
Meillä mies oppi kotonaan millainen isä hän ei halua olla. Niinpä onkin oman isänsä vastakohta.
Sisarussarjasta eniten appiukkoa muistuttaa miehen sisko, hänellä ei lapsia onneksi ole.
Pitkällä elämänkokemuksella sanon, että kyllä pystyy näkemään. Osa naisista ei vain halua nähdä ilmeisiä merkkejä.
Empatiakyky on yksi hyvä osoitus hyvästä isyydestä. Onko poikkis sellainen että ei auta sua kun oot kipeä? Jos on, niin miksi ajattelisit että pitää susta huolta kun oot synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa? Mun mies osoitti huolehtivaisia piirteitä mua kohtaan ennen lapsia ja nyt on loistava isä. Tuntuu että jotkut naiset haluavat hoivata miestä ja etsivät (alitajuisesti?) sellaisen hoivattavan. Laitathan kulta autinkorasvaa kun menet ulos. Toi Esko ei muista näitä asioita jos minä en niistä muistuta. Sitten ihmettelevät kun se mieslapsi ei muutukaan hyväksi isäksi kun vauva tulee.
Vierailija kirjoitti:
Aika harvoin nainen taitaa parisuhteen alkuvaiheessa oikeasti olla niin kiinnostunnut miehestään, luonteestaan, että jaksaisi ottaa siitä oikeasti selvää. Sitten tulee yllätyksenä kun miehet, se omakin, ovat yksilöitä.
Tämähän se on. Lisäksi naiset yleensä projisoi omat toiveensa mieheen. Oikeasti todella harvat miehet haluaa lapsia, mutta myötäilee naisen vauvakuumetta, ettei tule kahnauksia.
Aloittaja puhuu vähän, mutta täyttä pas**a
Jos miehellä on hyvä isä ja läheinen suhde tähän, hänestä tulee itsestään hyvä isä. Vielä parempi, jos huomaa isoisänkin olevan hyvä isä. Tällaisesta suvusta olevalle miehelle isyys on helppo ja itsestään selvä, luonteva juttu.
Vierailija kirjoitti:
Empatiakyky on yksi hyvä osoitus hyvästä isyydestä. Onko poikkis sellainen että ei auta sua kun oot kipeä? Jos on, niin miksi ajattelisit että pitää susta huolta kun oot synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa? Mun mies osoitti huolehtivaisia piirteitä mua kohtaan ennen lapsia ja nyt on loistava isä. Tuntuu että jotkut naiset haluavat hoivata miestä ja etsivät (alitajuisesti?) sellaisen hoivattavan. Laitathan kulta autinkorasvaa kun menet ulos. Toi Esko ei muista näitä asioita jos minä en niistä muistuta. Sitten ihmettelevät kun se mieslapsi ei muutukaan hyväksi isäksi kun vauva tulee.
Minun mies oli hoivaava minua kohtaan kun olin kipeä ja hoiti puolestani muutenkin useita hankalia asioita oma-aloitteisesti. Lapsen saamisen jälkeen hän on edelleen tuollainen, minua kohtaan. Mutta ei lastamme. Mistäpä olisin voinut tämän arvata?
Itsekkyys on myös huono ennustava tekijä. Menee omiin menoihinsa eikä halua neuvotella näistä naisen kanssa. 100% varmuudella ei neuvottele sittenkään kun vauva syntyy.
Ei nainenkaan tiedä tarkalleen millainen äiti hänestä tulee. Ratkaiseva ero kuitenkin on siinä että nainen kantaa vastuunsa, mies jättää ne kuin kodin avaimet pöydälle liukuen vastuusta takavasemmalle. Naisen kannattaa tehdä niin monta lasta kuin itse jaksaa yksin hoitaa, juurikin sen varalta että siipasta kuoriutuu vastuuta pakeneva venkula (josta haluat erota).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiakyky on yksi hyvä osoitus hyvästä isyydestä. Onko poikkis sellainen että ei auta sua kun oot kipeä? Jos on, niin miksi ajattelisit että pitää susta huolta kun oot synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa? Mun mies osoitti huolehtivaisia piirteitä mua kohtaan ennen lapsia ja nyt on loistava isä. Tuntuu että jotkut naiset haluavat hoivata miestä ja etsivät (alitajuisesti?) sellaisen hoivattavan. Laitathan kulta autinkorasvaa kun menet ulos. Toi Esko ei muista näitä asioita jos minä en niistä muistuta. Sitten ihmettelevät kun se mieslapsi ei muutukaan hyväksi isäksi kun vauva tulee.
Minun mies oli hoivaava minua kohtaan kun olin kipeä ja hoiti puolestani muutenkin useita hankalia asioita oma-aloitteisesti. Lapsen saamisen jälkeen hän on edelleen tuollainen, minua kohtaan. Mutta ei lastamme. Mistäpä olisin voinut tämän arvata?
No jos sanot hänelle esim että haluat että heräätte vuoroaamuin lapsen kanssa koska sinäkin haluat vapaapäivinä nukkua pitkään niin mitä mies vastaa? Sanooko että ei käy? Sitten se huolehtivuus sua kohtaan on varmaan ollut jotain teatteria.
Rakkaus on sokea. Nykyään ei taideta pariutumisvaiheessa edes hakea isää lapselle, vaan miehenvalinnassa etsitään muita ominaisuuksia.
Onneksi naisista pystyy sanomaan varmasti minkälaisia äitejä niistä tulee:
Äiti-vauva -kuplassa eläviä kääriksen suurkuluttajia jotka eroavat viimeistään lasten tullessa kouluikään.
Vierailija kirjoitti:
Pitkällä elämänkokemuksella sanon, että kyllä pystyy näkemään. Osa naisista ei vain halua nähdä ilmeisiä merkkejä.
Kyllähän minäkin pitkällä elämänkokemuksella pystyn ennustamaan vaikka mitä. Mutta nuoret eivät vielä osaa ja lapset tehdään kuitenkin nuorena pääasiassa. On toki nelikymppisiä esikoisen saaneita jonkin verran. Silloin on varmasti järkeä päässä enemmän, mutta ei jaksamista samalla tavalla kuin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on hyvä isä ja läheinen suhde tähän, hänestä tulee itsestään hyvä isä. Vielä parempi, jos huomaa isoisänkin olevan hyvä isä. Tällaisesta suvusta olevalle miehelle isyys on helppo ja itsestään selvä, luonteva juttu.
Komppi!!
Ikinä en ole kuullut miehestä, josta ei olisi voinut ennustaa. Ne, jotka on välinpitämättömiä ja itsekkäitä ennen lapsia, ovat sitä myös lasten synnyttyä.