Onko väärin, jos helpottaa omaa seksuaalisuuttaan avioliitossa?
Minulla on pitkä avioliitto takana ja 25 vuotta yhteistä matkaa. Lapsia on siunaantunut kolme sinä aikana ja kaikki on perushyvin. Meillä on reilu 10 vuoden ajan jo ollut epätasapaino seksuaalisuudessamme. Miehelleni riittää kerran kahteen kuukauteen seksi ja minä tarvitsisin viikottain. Arvaatkin varmasti, että minä elän sitten epätyydyttävässä tilanteessa ja koen puutetta.
Olen ryhtynyt miettimään sooloseksin mahdollisuutta mutta koska olemme olleet hyvin nuoresta yhdessä niin en ole oikein sillä saralla tutustunut itseeni. Nyt kaipaisin vinkkejä! Mikä olisi hyvä aloittelijan väline? Huomaan, että kun en saa seksiä niin turhaudun ja olen huonolla tuulella. Tämä voisi auttaa parisuhteeseemmekin.
Asia, jota mietin on se, että voiko puolisoni loukkaantua jos hankin itselleni jonkun apuvälineen? Voiko hän kokea sen pettämiseksi tai pahastua että hän ei riitä?
Kiitos asiallisista vastauksista. Aihe on hyvin arka ja pohdintoja herättävä minulle.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Seksilelujen piilottamiseen en osaa oikein neuvoa, kun en tiedä millaisia huonekaluja ja piiloja kämpässä on jo valmiina. Yksi keino on tietysti alusvaatelaatikkoon alusvaatteiden sekaan, mutta jos äidin pikkuhousuja käy vaikka teinipoika kiimoissaan tonkimassa, se ei oikein toimi. Piilottamisessa pitää käyttää vähän luovuutta...
Jääkaapin vihannesl8kerosta ei mies sitä löydä. Ja teinit pakastekaapin perukoilta.
Muitakin vastaavia paikkoja löytynee.
Kiitos vastauksista. Tuli aivan sellainen olo kyllä että taidan olla suomen ainoa normaalipainoinen vähäseksisessä avioliitossa elävä nainen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se, mikä minua myös huolestuttaa on se, että minne piilotan välineen kotona ettei teinieni tarvitse ahdistua ajatuksesta, jos sen näkisivät vahingossa.
Ap
Joku imevä klitoriskiihotin on niin laitteen näköinen ettei sitä asiaa tuntematon osaa seksiälineeksi edes tunnistaa. Ja jos laitat sen vaatekaappiin pikkupöksyjesi joukkoon, niin kuka niitä penkoo? Ja jos löytää, niin miksi ahdistuisivat kun runkkaavat varmasti itsekin?
Ensimmäiset 15 vuotta miehesi eli vastaavassa tilanteessa. Seuraava tilanteen tarkastelu 5 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on niin, että hankit itsellesi itseäsi kiinnostavia dildoja. Sen jälkeen menette miehesi kanssa sänkyyn ja pyydät miestäsi käyttämään niitä ja samalla nuolemaan klitoristasi ja tyydyttämään sinut. Ei voi olla miehelle ylittämätön rasti tai sitten ei ole oikea MIES muutenkaan. JOS ei suostu, niin sano, että kyllä joku muu suostuu. Näin vaimoni olisi tehnyt, jos olisin ollut noin munaton ja saamaton. Ihmettelen jos ei miestäsi tuon jälkeen pillu kiinnosta tai siiten on hänkin oikeasti kaappihomo ja käy naimassa muita miehiä.
Miksette naiset potki tällaisia miehiä persuksiin ja vaadi tyydyttämistä. Se on välittämistä omasta miehestä tai naisesta jos toisin päin.
Skeidaa tuutin täydeltä.
Ei ole kuin raakaa faktaa. Oletko sinäkin joku naisensa laiminlyövä vätys?? Miten sellainen mies kantaa itsensä, onko tyytyväinen miehenä oloon, kun oma nainen kärsii puutteesta? Tuhkamuna sellainen mies on joka ei oman naisensa tyydyttämisestä pidä huolta. Ei ole mies ollenkaan, vaan vätys.
Tuollaiset miehen irvikuvat riipii, sen verran rakastan naisia, että voisin tyydyttää muutkin kuin oman vaimon, muttei se nyt vain käy.
Olet pahimman luokan narsisti.
YÖK.

Minä olen narsisti, kun hatuttaa että vätykset jättää omat naiset tyydyttämättä?? Oletko itse tällainen vätys ja miehen irvikuva? Tarkoitukseni on potkia teidänlaisia persuksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on niin, että hankit itsellesi itseäsi kiinnostavia dildoja. Sen jälkeen menette miehesi kanssa sänkyyn ja pyydät miestäsi käyttämään niitä ja samalla nuolemaan klitoristasi ja tyydyttämään sinut. Ei voi olla miehelle ylittämätön rasti tai sitten ei ole oikea MIES muutenkaan. JOS ei suostu, niin sano, että kyllä joku muu suostuu. Näin vaimoni olisi tehnyt, jos olisin ollut noin munaton ja saamaton. Ihmettelen jos ei miestäsi tuon jälkeen pillu kiinnosta tai siiten on hänkin oikeasti kaappihomo ja käy naimassa muita miehiä.
Miksette naiset potki tällaisia miehiä persuksiin ja vaadi tyydyttämistä. Se on välittämistä omasta miehestä tai naisesta jos toisin päin.
Skeidaa tuutin täydeltä.
Ei ole kuin raakaa faktaa. Oletko sinäkin joku naisensa laiminlyövä vätys?? Miten sellainen mies kantaa itsensä, onko tyytyväinen miehenä oloon, kun oma nainen kärsii puutteesta? Tuhkamuna sellainen mies on joka ei oman naisensa tyydyttämisestä pidä huolta. Ei ole mies ollenkaan, vaan vätys.
Tuollaiset miehen irvikuvat riipii, sen verran rakastan naisia, että voisin tyydyttää muutkin kuin oman vaimon, muttei se nyt vain käy.
Olet pahimman luokan narsisti.
YÖK.Minä olen narsisti, kun hatuttaa että vätykset jättää omat naiset tyydyttämättä?? Oletko itse tällainen vätys ja miehen irvikuva? Tarkoitukseni on potkia teidänlaisia persuksille.
Panomies-Paavo, äijien äijä, kaikkien naisten pelastaja, pillujen prinssi, klitoriksien keisari, orgasmien orhi, hän on supersankari! Tai sitten KH:n sivupersoona.
Homma satisfyer! Saat monta orgasmia milloin haluat!
Minä kyllä ensin yrittäisin vikitellä sitä miestä hommiin, eiköhän se syty kun teet oikein hyviä tarjouksia..Oma mies ei vielä koskaan ole kieltäytynyt kun tartun aisaan ja/tai otan suuhun ja imuttelen. Se suorastaan pyytää jatkamaan!
Ja pitkä on liitto takana.

Jaaha , osu ja uppos vai? Se kalikka älähtää mihin kolahtaa. ;))))))
Pappa
On nöyryyttävää tulla torjutuksi jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
On nöyryyttävää tulla torjutuksi jatkuvasti.
Ihan on itsestäsi kiinni paljonko otat sitä vastaan. Miksi annat toisen pomputtaa sinua. Laita toinen valinnan eteen, selkä seinää vasten. Mutta nöyryytyksiä ei kannata kenenkään suvaita. Vastapuolen vallankäyttöä sinua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Homma satisfyer! Saat monta orgasmia milloin haluat!
Minä kyllä ensin yrittäisin vikitellä sitä miestä hommiin, eiköhän se syty kun teet oikein hyviä tarjouksia..Oma mies ei vielä koskaan ole kieltäytynyt kun tartun aisaan ja/tai otan suuhun ja imuttelen. Se suorastaan pyytää jatkamaan!
Ja pitkä on liitto takana.
Ja sitten mietitään tämä ehdotus toisinpäin: Vaimo ei halua seksiä, niin käsi vaan housuihin, koskaan ei ole vielä kieltäytynyt.
Jos toinen ei halua seksiä, oli mies tai nainen, niin ei häntä pidä siihen yrittää pakottaa. Voi keskustella ja ehdotella, mutta ei tuollaista pakotusta.
Ostaisin pienen värisevän viran, onkohan tonttuja vielä myynnissä? Sillä olisi hyvä aloittaa, eikä varmaan pelota miestäkään, jos sen joskus näkee. Piiloon yöpöydän laatikkoon. Ei kai ne teinit siellä käy? Jos käy, niin lukittava rasia sinne sitten. Tai vaatekaapin perälle.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on niin, että hankit itsellesi itseäsi kiinnostavia dildoja. Sen jälkeen menette miehesi kanssa sänkyyn ja pyydät miestäsi käyttämään niitä ja samalla nuolemaan klitoristasi ja tyydyttämään sinut. Ei voi olla miehelle ylittämätön rasti tai sitten ei ole oikea MIES muutenkaan. JOS ei suostu, niin sano, että kyllä joku muu suostuu. Näin vaimoni olisi tehnyt, jos olisin ollut noin munaton ja saamaton. Ihmettelen jos ei miestäsi tuon jälkeen pillu kiinnosta tai siiten on hänkin oikeasti kaappihomo ja käy naimassa muita miehiä.
Miksette naiset potki tällaisia miehiä persuksiin ja vaadi tyydyttämistä. Se on välittämistä omasta miehestä tai naisesta jos toisin päin.
Jospa ei pakoteta ketään seksiin. Sille taitaa olla ihan rikosnimikekin ja tätä nykyä on avioliitossakin rikos.

Ei ketään ole tarkoitus pakottaa eikä voikaan. Mutta voi kysyä, että tyydytätkö sinä vain naapurin Kalle. Ihan oma valinta. Haluttoman voi laittaa valitsemaan mitä tekee. Selviää silloin molempien halut ja teot. Tyhmintä on tyytyä nöyryytettäväksi. Kumppanin tyytyttämiseen on monia keinoja, joten haluttomuuteen vetoaminen kertoo vain siitä ettei välitä toisesta ja toisen tarpeista. Jos ap:n miehen kulli ei seiso eikä halua, niin kyllä mies osaa dildoa käyttää ja nuolla. Ei siihen haluja tarvita. Jos ei sekään kelpaa, niin sitten naapurin Kallen hoidettavaksi. Ihan miehen itsensä päätettävissä kumpi on parempi, mutta miehelle tuo pitää antaa päätettäväksi. Reilu peli. Ota tai jätä. Mikään ei ole pakko, mutta itse vastaa seurauksista.
Ihme jeesustelua, ettei puolisolta voi vaatia mitään ja laittaa valitsemaan kuka puolisoaan tyydyttää. Toista ei voi omistaa, joten ei ole miehelläkään mitään valtaa naiseensa, eikä toisin päin. Vapaaehtoisesti yhdessä ja noissa tapauksessa tarina ei taida pitkään jatkua. Siksi peli pitää puhaltaa heti poikki ja molemmat vastaa itse seurauksista.

Ziizuz mikä idiootti.

Itse olet.
Itse miehenä samassa tilanteessa eli 2-3 kertaa viikkoon on itsensä tyydytettävä. Onneksi on redtube ja pornhub. Välineitä en oo tarvinnu. Muutenkin kestän sitten kauemmin vaimon kanssa kun ei kassit paina kiloa...