Tätäkö on mies isolla M:llä??
Pahoitteluni pitkästä viestistä, mutta ehkä joku jaksaa lukea edes osin...
Olen viestinyt epäsäännöllisesti erään miehen kanssa jo pari vuotta, ehkä silloin enemmän satunnaista kuulumistenvaihtoa. Tapasimme viimein livenä toukokuussa ja sen jälkeen viestienvaihto on ollut päivittäistä, soittelemme myös päivittäin lyhyesti. Pidimme tavatessamme heti toisistamme, ulkonäkö miellytti ja kaikki alkoi lupaavasti. Hän on hyvin periaatteellinen, mistä pidän ja on alusta alkaen sanonut, ettei etsi säätöä vaan kaipaa elämäänsä pysyvää suhdetta. Samat ajatukset siis kuin minulla.
Mies on lapseton 50v, minä 45v ja lapsia on, mutta se ei ole kuulema "ongelma" hänelle. Miehellä on tapoja ja jyrkkiä periaatteita, joita hämmästyin, mutta hän selittää ne miehisiksi piirteiksi. Itse pidän niitä ehkä hieman epäkohteliaina tai tylyinä.
Hän on selkeästi hyvin varovainen, kuitenkin hyvin dominoiva, ehkä myös aika mustavalkoinen monissa asioissa. Meidän "suhteemme" hän on määritellyt tarkkaan vain tapailuksi, ei tapailla muita, tutustutaan vain toisiimme, ei olla sinkkuja mutta ei myöskään varattuja, sitten sen näkee kehittyykö seurusteluksi asti.. Huomiota en häneltä juuri saa, ei koskaan kehuja tai mitään positiivista, ja syyksi sanoo, että ei koko ajan tarvitse tuoda esiin fiiliksiä eikä tarvitse olla lääppimässä, koska hän on mies isolla M:llä ja muunlaiset miehet on lapasia. Suhteessa pitää riittää, jos välittämisen kertoo pari kertaa viikossa, mustasukkaisuus on epänormaalia jne..
Olen käynyt kolmesti hänen luonaan, ensimmäisellä kerralla hän aikalailla nukkui ja vietin iltaa yksin, toinen kerta meni paremmin. Kerran myös yövyin hänen luonaan. Harmitti, ettei minulle tullut mieleeni ottaa omia eväitä mukaan, itse hän aina syö ja juo, ottaa limun jääkaapista tms, mutta minulle ei ole koskaan tarjonnut mitään. En sitten kehtaa mitään pyytäkään (vieraskoreus varmaan ja kuitenkin toisen kotona ollaan), itse taas olen aika vieraanvarainen.
Näemme yleensä pari kertaa viikossa (täysin hänen rytminsä mukaan) ja soittelemme kyllä päivittäin, mutta puhelut voi koskea mitä tahansa, päivän politiikkaa,
säätä tai uutisia lyhyesti, yleensä kertoo, miten hänen päivä on mennyt jne... On vaikea saada suunvuoroa ja minusta tuntuukin, ettei elämäni oikeasti kiinnosta häntä, hän ei edelleenkään muista mitään perheestäni, ei useinkaan edes kuuntele, kun kerron jotain minulle tärkeää. Usein tuntuu, että hän soittaa vain, jos hänellä on tylsää tai kaipaa juttuseuraa. Välillä laittaa viestissä jonkin pusuhymiön, välillä nimittää muruksi, sitten äkisti käytös on taas selvästi kylmempää ja tuntuu, että olen satunnaista seuraa tylsyyden ja yksinäisyyden keskellä. Tämä kylmää-kuumaa tuntuu todella raskaalta, pieniä murusia silloin tällöin, jolloin naiivi toiveeni herää. Tuntuu vaikealta ymmärtää, että hän on aiemmin syöksynyt muutaman kuukauden jälkeen suhteessaan yhteiseen taloprojektiin ja asuntolainaan. Varovaisuuden hän selittää tuon suhteen epäonnistumisena ja muun käytöksen miehisenä ja ongelma on vain minussa, jos ei miellytä.
Kaikesta huolimatta ja jollain kummallisella tavalla tämä mies on kuitenkin löytänyt tien sydämeeni. Tämä kylmyys vain vaivaa minua, minusta tuntuu, että olen varalla, jos parempaa sattuisi löytymään. Vai onko tämä kaikki todella vain maskuliinista ja kaikki on ok, kuten hän itse sanoo?! Olen yrittänyt jutella, ettei tuhlattaisi aikaamme, jos asiat ei vain tunnu kolahtavan meillä, mutta mies sanoo vain, että tapaillaan nyt ja katsotaan. En saa hänestä mitään irti. Onko jollakulla vastaavia kokemuksia jaettavaksi ja vertaistueksi?
Kommentit (60)
Kuulostaa toipuvalta sekakäyttäjältä, ex-alkkarilta tai pössyttelijältä. Järki ei enää juokse ja meno on kuin zombilla.
Autisti harvoin osaa juuri eläytyä muiden tunnekokemuksiin tai ottaa muita tai tarpeita huomioon.
Periaatteessa autismilla ja psykopatialla on melko paljon yhteistä.
Miksi ihmeessä aloittaja haluaa miehen, joka ei aidosti osoita häntä kohtaan lämpöä ja välittämistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla viitteitä autismiin? Kertomasi mukaan...mies käyttäytyy todella "erikoisesti!" Ole varovainen!
Kuin vaarallista autismi siis on?
Vaarallista? Ei yhtään. Hänellä on selvästi vaikeuksia vuorovaikutuksessa ja käsityksessään miehisyydestä.
Kommunikoi selkeästi ja suoraan odotuksesi. Hän ei pysty niitä lukemaan eikä arpomaan.
Kun ja jos saat odotuksesi hänen ymmärrykseensä, niin muutosta täytyy myös näkyä.
Verbaalinen vuorovaikutus ei kumminkaan muutu helposti, mutta muu huomioonottaminen täytyy parantua. Mikä on hyvinkin mahdollista, jolloin voit saada hänestä luotettavan partnerin muine vikoineen.
Minusta hänessä on autismin lisäksi muutakin tunnekylmyyttä.
Kuulostaa mun ukolta. Juntti joka etsii äitiä.
Mites ois ihan vaan perinteinen psykopaatti? Ensin hurmataan ja sit surmataan.
S#atana, taas tuo satu täti on sorvannut sairaan trollin tälle palstalle, tuo ap.
Sillä on pönttö totaalisen sekaisin, ja sairas mielikuvitus.
Naisella, jos se nyt edes nainen on, ei ole mitään duunia eikä elämää, hän elää tällä palstalla klo 7-23.
Vonkuu ja mankuu mielipiteitä muilta, että olis muka jotain tekemistä ja elämää ja vastailee myös itse omiin provoihinsa sekä laatii itse kommentteja.
Ja joka kerta kaikkei tyhmimmät mammat menee retkuun ja alkavat vääntää vauhdilla tekstä vastauksiksi.
Eikö tuota psyko aloittaja trollaajaa saa millään keinoin pois palstalta, edes vähäksi aikaa.
Tekee päivässä useita provoja, ja vaikeuttaa näin asiallista keskustelua.

Oletko ihan varma, ettei ole Sanoman palkkalistoilla?

Sivusta:
Todennäköisesti onkin.
Pitää tyhmillä ja lapsellisilla provoilla vipinää yllä palstalla.
Ja kun tietää palstan tason, niin juuri tuollaisten provon kimppuun tämän palstan naiset hyökkäävät kuin hyeenat.
Ilman toimutuksen trolleja, palstalla olis taatusti monta kertaa hiljaisempaa.
Saattaisi koko palsta kuihtua pois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
S#atana, taas tuo satu täti on sorvannut sairaan trollin tälle palstalle, tuo ap.
Sillä on pönttö totaalisen sekaisin, ja sairas mielikuvitus.
Naisella, jos se nyt edes nainen on, ei ole mitään duunia eikä elämää, hän elää tällä palstalla klo 7-23.
Vonkuu ja mankuu mielipiteitä muilta, että olis muka jotain tekemistä ja elämää ja vastailee myös itse omiin provoihinsa sekä laatii itse kommentteja.
Ja joka kerta kaikkei tyhmimmät mammat menee retkuun ja alkavat vääntää vauhdilla tekstä vastauksiksi.
Eikö tuota psyko aloittaja trollaajaa saa millään keinoin pois palstalta, edes vähäksi aikaa.
Tekee päivässä useita provoja, ja vaikeuttaa näin asiallista keskustelua.
Oletko ihan varma, ettei ole Sanoman palkkalistoilla?
Sivusta:
Todennäköisesti onkin.
Pitää tyhmillä ja lapsellisilla provoilla vipinää yllä palstalla.
Ja kun tietää palstan tason, niin juuri tuollaisten provon kimppuun tämän palstan naiset hyökkäävät kuin hyeenat.Ilman toimutuksen trolleja, palstalla olis taatusti monta kertaa hiljaisempaa.
Saattaisi koko palsta kuihtua pois!
Näin on. Moni yllättyisi jos tietäisi, kuinka suuri osa palstan sisällöstä on vain muutaman ihmisen kirjoittamaa. :D
Ap. Tuttavasi on normaali suomalainen mies.
Miehillä ei ole tunteita.
Usko järkipuhetta kun sanon tämän:
Syntyy lihakimpale. Lihakimpaleessa ei ole muovia, metallia, ei mitään keinotekoista, mutta se on robotti jolla on monimutkainen lihallisen ihmisen rakenne.
Se on mies.
Hyvä asian tuossa robotissasi on se, että se on kertonut sinulle reilut pelisäännöt. Arvostan tuota tyyliä tosi korkealle.
Sanele sinäkin sille pelisäännöt ilman mitään tunnetta mihinkään suuntaan.
Kuulostaa niin reilulta tuo henkilö, että se menee sille jakeluun.
Joten rupea laatimaan luetteloa.
Älä odota siltä liikoja. Uskon kuitenkin, että se noudattaa sääntöjä.
Läheisriippuvuus on sitä että toinen osapuoli tekee mitä haluaa eikä ole vastuussa tekemisistään, kun taas toinen osapuoli elää ikään kuin siinä sivussa, huolehtii kaikesta eikä ole kummankaan osapuolen silmissä tärkeä. Kumpikin saa jotain suhteesta, toinen kokee olevansa tärkeämpi kaiken keskipiste ja vastuuton ja joku muu huolehtii kaikesta, toinen kokee olevansa korvaamaton koska huolehtii toisesta ihmisestä uhraten itsensä ja tämä toinen ei tulisi oikeasti toimeen ilman häntä.
Tämän miehen käyttäytyminen ei liity miehuuteen mitenkään. On ihan inhimillistä näyttää toiselle että välittää tai vaikka tarjota ruokaa kun syö itsekin. Autismikirjolla olevat henkilöt eivät vältämättä osaa ajatella asioita muiden ihmisen kannalta. Ja ehkä hänelle on kotona opetettu millainen miehinen Mies on, eikä osaa sitä kysenalaistaa koska ei osaa kyseenalaistaa muitakaan sosiaalisia normeja elämässään.
Tilanne vaikuttaa aika toivottomalta, löydät varmasti parempiakin Miehiä...
Kiitos näkökulmista. Kaikille ikäville kommentoijille tiedoksi, että tämä on ihan elävää elämää, minulla ei ole aikaa huvikseen ylläpitää mitään palsta-keskustelua. Ns. ulkokehältä asiaa tarkastelevien näkökulmat ovat ainakin minulle tärkeitä, koska se on objektiivista, vaikkakin perustuu minun kertomaan. Kavereilta ei välttämättä objektiivista näkökulmaa saa. Kiitos siis kaikille, joilta ajatuksia sain. Itse en tuota autismikirjon mahdollisuutta olisi hoksannut, sekin nousi esiin näissä keskusteluissa. Joskus vai etäältä näkee asiat selkeämmin.
Onhan sekin jotain jos molemmat noudattavat sääntöjä.
Sano et saat olla mies isolla M kirjaimella
Mutta ilman sinua ja hankit miehen pienemmällä kirjaimella joka huomioi ja ei ole moukka
T. mies m kirjaimella tilanteen vaatiessa myös iso M, mutta ennen kaikkea iso I eli ihminen toiselle ihmiselle

Olipa hienosti sanottu ja ilmaistu. Kiitos
Sano et saat olla mies isolla M kirjaimella
Mutta ilman sinua ja hankit miehen pienemmällä kirjaimella joka huomioi ja ei ole moukka
T. mies m kirjaimella tilanteen vaatiessa myös iso M, mutta ennen kaikkea iso I eli ihminen toiselle ihmiselle
No olet kyllä ikäiseksesi todellakin naiivi. Tuo ukko näytti jo ne paremmat piirteensä. Muutama viikko ja sinä olet ansassa. Nyt hän näyttää todellisen luontonsa. Luuletko tosiaan, että hän vaivautuu enää esittämään parempaa kuin on? Koska vaikutat hölmöltä, niin vastaan itse kysymykseeni: EI TODELLAKAAN.