Lue keskustelun säännöt.
En osaa tehdä mitään kun lastenhoitovastuu minulla
Stressed out dad
07.07.2022 |
Kun olen lasten/lapsen kanssa kotona en osaa tehdä mitään omia hommia. En vaan pysty aloittamaan mitään esim. remontointia, pyörän tai auton korjausta tms. Vaimo aina jeesustelee että kyllä mä pystyn tässä kaikkea, siivoamaan, laittamaan ruokaa ja pyykkejä diunaamaan jne. Itse en vaan pysty. Jos jotain yrität pelottaa että se muksu juoksee johonkin autotielle tai levittää työkalut pitkin pihaa tms. Ei tule mitään.
Tämä turhauttaa todella paljon koska esim. vaimon iltavuoroviikko on minulle kuin vankilatuomio kun en pääse tekemään mitään omia hommia. Pää jumissa vaan makaan sohvalla/sängyssä turhautuneena ja lapset leikkivät/tappelevat keskenään ja ovat puhelimillaan ja katsovat tv:tä. Parasta tällaisina päivinä on työmatkat; saa olla hetken rauhassa ihan omissa oloissaan.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea vuoden isä-ehdokas. Pthyi.
En ole koskaan yrittänytkään esittää mitään unelmaisää kenellekään, en ulkopuolisille enkä lähipiirille. Ja tämän langan avasin kertoakseni miltä minusta oikeasti tuntuu, en pitääkseni yllä minkäänlaista kulissia.
Miksi sitten teit lapsia, jos et niistä pätkääkään piittaa?
Ei sitä etukäteen tiedä kuinka ärsyttäviä ja rasittavia lapset ovat. Jos tietäisi, niin olisimme jo kuolleet sukupuuttoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi uskoa, että aloitus on tosi. Noin laiskaa miestä ei voi olla, joka ei omien lasten kanssa viitsi tehdä mitään. Sadon hän korjaa myöhemmin, kun lapsia ei myöhemmin kiinnosta ventovieras ukko.
Omassa lapsuudessa oli paljon enemmän ei-läsnä olevia isiä kuin läsnä. Toki olen nainen ja pääosa kavereista oli tyttöjä. Omat tietokoneet, telkut, muut harrastukset ja työt kiinnosti enemmän kuin lasten kanssa tekeminen. Ainoa läsnäoleva mies jonka muistan oli mummon miesystävä, joka kesäisin pelasi pingistä ja kalasti meidän kanssa. Mökillä ollessa omalla isällä ja kaverillaan oli aina olutta käsillä kun muuten ei voinut vapaata viettää rentoutuen.
N32
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Miksi sä teit lapsia?
Minä olen nainen ja tunnen aivan samoin, en saa mitään lasten kanssa olemisesta, eikä ole tullut pieneen mieleenkään niitä tehdä. Sama kuin ottaisi kissan, vaikkei pidä kissoista ja hiekkalaatikon tyhjennys oksettaa.
Ja älä sano, että ehkäisy petti tai vaimo painosti. Jollei halua lapsia, huolehtii sellaisen ehkäisyn, joka ei petä (vasektomia/steri) ja kenenkään painostuksesta ei lapsia tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea vuoden isä-ehdokas. Pthyi.
En ole koskaan yrittänytkään esittää mitään unelmaisää kenellekään, en ulkopuolisille enkä lähipiirille. Ja tämän langan avasin kertoakseni miltä minusta oikeasti tuntuu, en pitääkseni yllä minkäänlaista kulissia.
Miksi sitten teit lapsia, jos et niistä pätkääkään piittaa?
No kun vaino vaati ja lupasi hoitaa ne. Ja olen muutenkin vähän yksinkertainen rakennusmies ja alkoholisti.
Kieltämättä lasten kanssa on välillä aika tylsää. Ei jaksaisi leikkiä kotia tai ajella pikkuautoilla määräänsä enempää. Meillä tilannetta helpottaa oma piha, jossa on lapsille aktiviteetit. Sadesäällä voidaan hyvällä omalla tunnolla katsella piirrettyjä. Mikäli ap asustaa kerrostalossa tai pihassa ei ole mitään, niin kannattaa vaan suunnata lähimpään leikkipuistoon. Ulkoilu väsyttääkin lapset ja menevät suosiolla nukkumaan ajoissa. Vaunuikäisten kanssa kannattaa lenkkeillä itse tai hommata semmoinen kärry polkupyörän perään. Kätevästi siinä pienet lapset matkustaa ja saa itse liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Siis miksi ihmeessä olet sitten lapsia hankkinut ?? Kysyn ihan aidosti, koska itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja juuri siksi, että olisi oman luonnon vastaista. Eikö ole mitään itsereflektiokykyä ennakkoon ? Lapset ansaitsee vanhemmat, jotka haluavat olla heidän kanssa ja tutustua heihin ihmisinä
Minkä ikäisiä lapset on? 0-5v,5-10v,10-15v?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari yli kymmenvuotiasta ja yksi 3v.
Jokainen tekee miten jaksaa ja haluaa. Jos muut jaksaa ihmetellä ja katella niin siinähän ihmettelevät. Mä en ihmettele muiden tekemisiä muuta kun tällä palstalla, mutta muuten en aikaani ja energiaa tuhlaa pätkääkään tarkkaillakseni miten joku toinen hoitaisi vanhemmuuden tai muutkaan asiat.
Ap:lle että rennosti vaan. Jos jaksaa tehdä jotain töiden jälkeen niin tekee. Jos ei jaksa niin ei tee.
Ne pakolliset on sitten ruokaa pöytään ja puhtaat vaatteet ja koti joka ei ole kun sikolätti. Puistoon voi viedä jos alle kouluikäisiä. Vanhempien lasten pitäisi löytää omat tekemiset. Tietenkin jotain kivaa loma tekemistä voi lapsille järjestää esim. matkoja tai huvipuistoja jos rahat riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että mo et ei jaksa töiden jälkeen tehdä paljon mitään. Mutta jos jaksaa mennä pitkille kävelyille voisi sen sijaan laittaa energiaa, vaikka lapsen kanssa tekemiseen. Mutta jos niin väsynyt, että jaksaa olla vain sohvalla, niin ei voi mitään.
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Onko tullut mieleen että naisetkin ovat ihmisiä? Ihan fakin paljon mieluummin laittaisin kaikki pihalle, vetäisin pullon vinkkua ja huutolaulaisin Nirvanan tahtiin. Sitten maalaisin omia taulujani, soittaisin pianoa ja aloittaisin vihdoinkin vuosia miettimäni kirjoitusprojektin.
Silti pitää joka päivä vetää hymy lärville, mennä töihin, hoitaa ne kodin asiat ja esittää lapsille että kiinnostaa juuri sillä hetkellä kaikkein eniten leikkiä junaleluilla.
Onko se sitten niin että naiset ovat valmiimpia uhraamaan itsensä ja omat tarpeensa? Sitten miehet päivittelevät että tuohan tulee sinulta luonnostaan, kun minä vaan haluaisin tehdä omia juttuja.
Ei ihme että tässä maassa erotaan. Onneksi itsellä on mies joka tekee vähintään saman verran. Mutta näitä miesten ulostuloja olen jaksanut ihmetellä, että voi voi kun haluaisin olla vain itsekäs. Ja yleensä siihen päälle ovat, ja tekevät siitä kaikkien muiden ongelman. Lastensa ja puolisoidensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Siis miksi ihmeessä olet sitten lapsia hankkinut ?? Kysyn ihan aidosti, koska itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja juuri siksi, että olisi oman luonnon vastaista. Eikö ole mitään itsereflektiokykyä ennakkoon ? Lapset ansaitsee vanhemmat, jotka haluavat olla heidän kanssa ja tutustua heihin ihmisinä
Se on totta, mutta vähän henkilö kohtaista mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. On olemassa ääripäät, missä aktiivisesti puuhataan oikein esimerkillisesti niitä näitä ja sitten ne vanhemmat, jotka eivät kertaakaan vieneet puistoon tai uimarannoille kesäisin tai muihinkaan huvituksiin. Itse en kuulu kumpaankaan ryhmään.
Jos huolestuttaa voitte kysyä sossulta mikä on niin huolestuttavaa passiivisuutta että lapsista kannattaa tehdä lasu. Pelkkä "ei riittävän aktiivinen" ei valitettavasti riitä ja aktiivisuus sinänsä vaikka positiivinen asia, ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin tai vastaus aina hyvinvointiin.
Kannattaa varoa myös että vanhemmuuden dissaamista ei tahalleen käytetä lyömäaseena kun halutaan kostaa jostain muista asioista perheelke mistä ei voida.
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Siis miksi ihmeessä olet sitten lapsia hankkinut ?? Kysyn ihan aidosti, koska itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja juuri siksi, että olisi oman luonnon vastaista. Eikö ole mitään itsereflektiokykyä ennakkoon ? Lapset ansaitsee vanhemmat, jotka haluavat olla heidän kanssa ja tutustua heihin ihmisinä
Ihan aidosti pyydän kääntymään sossun puoleen ja hoitaa huolet virallisen tien kautta. Näin sekä vanhemmat että lapset saavat reiluimman kohtelun.
Itse en ole kovin aktiivinen vanhempi. Toki lapseni ovat saaneet ne normaali kehitykseen tarvittavat eväät vaikka vähän välttävälkä tasolla on joissain asioussa menty. Ja kaikkuhan lasten ongelmat ei aina kuitenkaan liity vanhempiin tai vanhemmuuteen. Kuitenkin lapsillani menee paljon paremmin kun lasun asiakkailla, joten kehoitan lapsista huolestuneita kääntymään sinne sossun listojen puoleen, jos haluaa vapaaehtoisesti auttaa lapsia tai jos olet lähellä perhettä voitehkä pyytää omia lapsia leikkimään noiden lapsiraukkojen kanssa, jos löytyy saman ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tämmönen tosi p.ska aviomies (jonkun muun sanoin.)
Siis ihan perinteinen mies ja isä. Ollaan kasvatettu yhdessä 5 lasta ja viihdytty yhdessä 20vuotta. En ehkä itse ole ihan lapsesta asti oppinut miksikään kodinhoitajaksi, ja olen vähän käsi joissakin jutuissa, mutta miehen olen vapauttanut kaikista kotihommista ja ihan oikean ratkaisun olen tehnyt.
Isänä hän on minusta parempi kuin mitä itse olen äitinä. Ja isyys nyt vaan on hirvittävän paljon tärkeämpää kuin kodinhoidollinen tasa-arvo.
Meillä tosin mies elättää, että missään nimessä kukaan ei voisikaan sanoa, että minä olisin tässä jotenkin hyväksikäytetty.
Tulee kuitenkin pitkienkin työpäivien jälkeen kotiin olemaan minun ja lasten kanssa ja lapsilla on isään ihanat välit.
Suurin osa onnellisista ja kestävistä liitoista on tätä samaa mallia. Tyytyväisimmät naiset ovat yleensä niitä kotiäitejä. Vaikka en minä työssäkäyntiä vastusta, mutta enemmän haastetta se varmasti tuo.
Jos molemmat on työssäkäyviä on tietysti pakko jakaa kotitöitäkin ja lastenhoitoa, mutta kannattaa sitäkin sitten funtsia yksilöllisesti ja oman järjen mukaan eikä jonkun tasa-arvoideologian ehdoilla.
Esimerkiksi mikä kaikki on ylipäätään tarpeellista ja mikä jotain ulkoapäin tulevia odotuksia ja ideologioita.
Lastenkasvatuksessa meillä on menty ihan vaan pikkulapset hoidetaan-tyylillä. Monet panostaa pikkulapsiin ihan valtavasti ja tuntuu päästävän täysin irti, kun lapsi menee kouluun. Meillä vähän toisinpäin. Minusta nimenomaan kouluikäisen ja teinin kanssa vuorovaikutukseen panostaminen on tärkeää.
Teilläkin AP on niin pienet lapset vielä. Hyvä teidän suhteesta tulee, kun annat sille aikaa ja et lopeta keskenmatkaa. Isompien kanssa pääsee sitten enemmän jo tekemään.
Moni oletti tässä ketjussa, että vaimo on jotenkin tyytymätön tilanteeseen. Ei mitenkään välttämättä.
Toivon, että teillä on semmoinen suhde, että voit toteuttaa isyyttä ihan rauhassa omannäköisesti. Loppujen lopuksi se on omalla vastuullasi ja sun pitää tietää onko sulla vääriä motiiveja vai onko vain kysymys siitä, että tietty rooli ei luonnollinen sulle.
Naiset on loistavia löytämään vikoja täysin toimivasta. Itsekin joutunut tekemään tällaisesta paljon parannusta. Mies auttoi mua jankkaamalla väsymättä mulle miten se on väärin?-kysymystä.
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Onko tullut mieleen että naisetkin ovat ihmisiä? Ihan fakin paljon mieluummin laittaisin kaikki pihalle, vetäisin pullon vinkkua ja huutolaulaisin Nirvanan tahtiin. Sitten maalaisin omia taulujani, soittaisin pianoa ja aloittaisin vihdoinkin vuosia miettimäni kirjoitusprojektin.
Silti pitää joka päivä vetää hymy lärville, mennä töihin, hoitaa ne kodin asiat ja esittää lapsille että kiinnostaa juuri sillä hetkellä kaikkein eniten leikkiä junaleluilla.
Onko se sitten niin että naiset ovat valmiimpia uhraamaan itsensä ja omat tarpeensa? Sitten miehet päivittelevät että tuohan tulee sinulta luonnostaan, kun minä vaan haluaisin tehdä omia juttuja.
Ei ihme että tässä maassa erotaan. Onneksi itsellä on mies joka tekee vähintään saman verran. Mutta näitä miesten ulostuloja olen jaksanut ihmetellä, että voi voi kun haluaisin olla vain itsekäs. Ja yleensä siihen päälle ovat, ja tekevät siitä kaikkien muiden ongelman. Lastensa ja puolisoidensa.
Miksi pitää leikkiä junaleluilla? Kuulostat kamalalta. Rentoudu vähän. Mieti mikä on tärkeää. Vähemmän esittämistä ihan oikeasti. Et itse tunnu pitävän itseäsi ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressed out dad kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vaimon 'jeesustelemat' asiat, niin kuin pyykit, ruuanlaitto tai siivous varmaan hänellekään mitään omia hommia ole, vaan pakollisia arjen huoltotöitä, joita sinunkin pitäisi lapsivuorolla tehdä.
Ja sohvalla makaamisen sijaan voisit viedä lapsia leikkipuistoon, ulkoilemaan. Tai rakentaa legoilla, osallistua heidän juttuihinsa. Raskasta se on, mutta sellasta se on kun on lapsia. 5 vuoden päästä jo hiukan helpottaa!
Ongelma, josta olen vaimollekin puhunut, kun se tällaisia ehdottaa, on, että en saa lasten kanssa olosta ja niiden paimentamisesta kertakaikkiaan mitään iloa. Tämä on mielestäni se ero jolla oikeutan itselleni sen, että hän viettää lasten kanssa enemmän aikaa. Luulen että lasten kanssa oleminen ylipäätään on naisille, äideille, palkitsevampaa. Itselleni tulee kaikesta lastenkin kanssa olemisesta vaan niin pirun yksinäinen olo. Kotona saan sentään olla yksin, lukea vaikka kirjaa tai oltua puhelimella. Leikkipuistossa taas yksinoleminen on kaksinkertaista kun ei ole edes somen henkireikää.
Onko tullut mieleen että naisetkin ovat ihmisiä? Ihan fakin paljon mieluummin laittaisin kaikki pihalle, vetäisin pullon vinkkua ja huutolaulaisin Nirvanan tahtiin. Sitten maalaisin omia taulujani, soittaisin pianoa ja aloittaisin vihdoinkin vuosia miettimäni kirjoitusprojektin.
Silti pitää joka päivä vetää hymy lärville, mennä töihin, hoitaa ne kodin asiat ja esittää lapsille että kiinnostaa juuri sillä hetkellä kaikkein eniten leikkiä junaleluilla.
Onko se sitten niin että naiset ovat valmiimpia uhraamaan itsensä ja omat tarpeensa? Sitten miehet päivittelevät että tuohan tulee sinulta luonnostaan, kun minä vaan haluaisin tehdä omia juttuja.
Ei ihme että tässä maassa erotaan. Onneksi itsellä on mies joka tekee vähintään saman verran. Mutta näitä miesten ulostuloja olen jaksanut ihmetellä, että voi voi kun haluaisin olla vain itsekäs. Ja yleensä siihen päälle ovat, ja tekevät siitä kaikkien muiden ongelman. Lastensa ja puolisoidensa.
Miksi pitää leikkiä junaleluilla? Kuulostat kamalalta. Rentoudu vähän. Mieti mikä on tärkeää. Vähemmän esittämistä ihan oikeasti. Et itse tunnu pitävän itseäsi ihmisenä.
Juu kannattaa toki tehdä diagnoosi yhdestä vastauksesta yhteen kysymykseen. Se vain on niin että iso osa arkea on pyörittämistä, eikä aina voi olla kivaa omilla ehdoilla. Sanomatta jäi se että sitä kivaa kannattaa keksiä niissä puitteissa jotka on annettu, sellainen vaatii tietysti kykyä nähdä vaivaa.
Huonosti kai ilmaisin sen mitä tahdoin sanoa, siitä en sinun tulkintaasi moiti. Ehkä olisin voinut olla vähemmän ylimalkainen ja sanoa selkeämmin sen mitä tarkoitin, eli että kaikki me tahtoisimme välillä tehdä jotain muuta kuin mitä tarttis.
Vierailija kirjoitti:
Jaha. Kun ap:n lapset ovat isoja, he kirjoittelevat tänne, kuinka isä oli aina vain äkeä, makasi sohvalla ja vastaili yksitavuisia, ei jäänyt mitään kivoja muistoja, kuin olisi asunut jonkun vieraan ihmisen kanssa. Eivätkä aikuisina soittele tai tule käymään. Jos ap haluaa luoda suhteen lapsiinsa, itsehän se pitää tehdä ja ajoissa.
Olen varma, että noin käy. Asumuserossa miehestäni minulla on kaikki hyvin nyt, lapset perheineen vierailevat usein, ja lapsenlapset useimmiten yksi kerrallaan jäävät yökyläänkin. Mieheni valittaa nyt, ettei ole osana heidän elämäänsä, mutta turhaa valittaa: oli juuri tuollainen tumpelo kuun Ap.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee miten jaksaa ja haluaa. Jos muut jaksaa ihmetellä ja katella niin siinähän ihmettelevät. Mä en ihmettele muiden tekemisiä muuta kun tällä palstalla, mutta muuten en aikaani ja energiaa tuhlaa pätkääkään tarkkaillakseni miten joku toinen hoitaisi vanhemmuuden tai muutkaan asiat.
Ap:lle että rennosti vaan. Jos jaksaa tehdä jotain töiden jälkeen niin tekee. Jos ei jaksa niin ei tee.
Ne pakolliset on sitten ruokaa pöytään ja puhtaat vaatteet ja koti joka ei ole kun sikolätti. Puistoon voi viedä jos alle kouluikäisiä. Vanhempien lasten pitäisi löytää omat tekemiset. Tietenkin jotain kivaa loma tekemistä voi lapsille järjestää esim. matkoja tai huvipuistoja jos rahat riittää.
Kyllähän mä leikkipuistoilenkin ja siellä nuorimman kanssa leikinkin. Käydään potkupyörällä tai se mun pyörän takaistuimessa. Mutta vaikka kuinka pitkittää ei siihenkään saa kulumaan kuin ihan maksimissaan pari tuntia. Sitten taas tylsään kotiin. Eniten tässä painaa yksinäisyys.
Veli vaimoineen harrastaa tuota: niiden lapset ovat koko ajan hoidossa vanhemmillani. Itse en ymmärrä miten kehtaavat. Itse me koitetaan täällä eri kaupungissa kantaa osamme, vaikka henkisille voimille se ottaakin.
En voi uskoa, että aloitus on tosi. Noin laiskaa miestä ei voi olla, joka ei omien lasten kanssa viitsi tehdä mitään. Sadon hän korjaa myöhemmin, kun lapsia ei myöhemmin kiinnosta ventovieras ukko.