Havaintosi lapsen käytöksestä, jota pidit outona?
Minä näin kerran kaupassa tytön, ehkä alle 10 v (hintelä, vaikea arvioida) joka pyöritteli käsissään persimonia (oranssi pehmeämaltoinen hedelmä) ja lopuksi tunki siihen etusormensa kärjen.
Eilen kaupassa noin klo 22:45 ja nainen selitti kassalle jotain syntymäpäiväjuhlien täydennyksestä, jos oikein kuulin. Hän osti energiajuomia tms. ja mukana oli toinenkin henkilö; en vielä tällöin kiinnittänyt heihin paljon huomiota. Olin pakkaamassa ostoksiani. Havaitsin sivusilmällä, että minut kiersi pienikokoinen miespuolinen henkilö, jonka liikkumistapa oli hoiperteleva. Varauduin humalaiseen. Yhtäkkiä tämä henkilö perääntyi ostosten luota, ja poimi maasta pallomaiseksi rypistetyn ostoskuitin - tällöin huomasin henkilön olevan lapsi/nuori - jolla hän samantien "naarmutti" sääreään nilkasta pohkeen puoleenväliin asti. Tämän tehtyään hän siirtyi suoraan takaisin ostosten pariin. Pidin tätä yhtäkkistä tekoa erittäin outona.
Kommentit (77)
"Huomaa minut! – havainnointilomakkeen ohje vanhemmalle
Havainnoi lasta viikon ajan hieman tiiviimmin tai tietoisemmin kuin tavallisesti. Kirjaa itsellesi ylös havaintoja yhdestä sellaisesta hetkestä, joka herätti sinut pohtimaan lapsen viestien ja käyttäytymisen merkitystä sekä ajatuksia ja tunteita sanojen, ilmeiden ja eleiden taustalla. Voit kirjata havaintosi ylös Huomaa minut! -lomakkeeseen. Pohdi lopuksi, opitko lapsesta jotain uutta tai voitko hyödyntää havaintojasi lapsen kaverisuhteiden ja -taitojen tukemisessa.
Saat havainnointiin vinkkejä (millaisiin asioihin kohdistaa huomio) seuraavista kysymyksistä:
Mikä tilanne: Keitä on paikalla? Mitä tapahtuu? Mitä lapset puuhailevat?
Eleet, ilmeet: Miten lapsi käyttäytyy? Millaisia eleitä ja ilmeitä ja liikkeitä hän ilmaisee? Mitä hän kertoo?
Toiveita, viestejä: Voit myös kirjoittaa lapsen sanomisia ylös. Millaisia aloitteita hän tekee? Millaisia toiveita hän ilmaisee?
Ajatusten arvelua: Millaisista asioista lapsi vaikuttaa olevan erityisen kiinnostunut? Mistä lapsi innostuu erityisesti? Miltä yhteinen leikki mahtaa tuntua lapsesta? Miten se näkyy hänestä? Miten lapsen luonteenpiirteet tulevat ehkä esille? Mitä lapsi ehkä haluaisi tehdä, leikkiä tai kertoa?
Tunteiden arvelua: Mitä tunteita lapsi ilmaisee? Miten? Tuleeko mieleesi sanoja tai tapoja, joilla lapsi ilmaisee iloa tai riemua? Mistä voit nähdä, että lapselle tulee paha mieli, häntä harmittaa?
Huolien / pelkojen arvelua: Miltä vaikuttaa, mistä lapsi ei pitänyt? Mikä asia ehkä huolestutti lasta tilanteessa
Vanhemman mietteitä, pohdi lopuksi: Opitko lapsestasi jotain uutta? Esimerkiksi hänen tavastaan ilmaista itseään? Miten voit hyödyntää havaintoja, kun haluat tukea lasta hänen kaverisuhteissaan?
https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/paivakoti-i…
Vierailija kirjoitti:
Hyttynen tai hyönteinen purrut jalasta ja raaputti (nilkasta pohkeen puoliväliin)
Ei yhden kutinan vuoksi mennä hakemaan välinettä, jota hitaasti vedetään jalkaa pitkin ainakin 15 cm, yhden kerran.
No, lapset ovat yleisesti ottaen outoja. Monesti mietin, miksi esim. pikkupoika työntää sormen syvälle nenäänsä, sen jälkeen suuhun ja tämän perään käy klähmimässä jotain asioita, joita muidenkin ihmisten täytyy koskea, kuten esim. kaiteita. Vanhempi saattaa olla vieressä mutta arvatenkin ei sano mitään. Oudoista lapsista kasvaa outoja aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Eka tapaus aloituksessa: fruit fetishism https://drmarkgriffiths.wordpress.com/tag/fruit-fetishism/
Ei ollutkaan tuo... oisko tähän liittyvää?
"Piquerism (from the French piquer - "to prick") is a sexual interest in penetrating the skin of another person with sharp objects (such as pins, razors, knives, etc.). Sometimes, this is serious enough to cause extreme injuries or even death. Piquerism is a paraphilia as well as a form of sadism. The most frequently targeted areas of the body are the breasts, buttocks, and groin." Wikipedia

Miksi ei? Ei mun kynnet ainakaan ole koko ajan niin pitkät että niillä saa kunnolla raavittua jos oikein kutittaa. Kuvittelisin, että ryppyinen kuitti olisi sopivan karkea just tollaseen hyttysen piston kutinan raapimiseen. Ja joskus jos ihoa on jo raavittu ja on herkkä, niin ei tee mieli höylätä sitä edestakaisin vaan tuommoinen yksi harkittu skraidu tekee hyvää. Ihmeellisiä johtopäätöksiä täällä mielestäni.

Tuo on luonteeltaan neuroosi ja "universaali" maneeri, jota suhteellisen moni lapsi tekee väsyneenä/kipeänä; ehkä vain kerran tai pari koko elämänsä aikana. Se on käsittääkseni rituaali käsitellä häpäisy.

tarve jatkaa maneeria kuvaamallasi tavalla vie rituaalin aika pitkälle.
Rituaalin toteuttamisesta voi seurata häpäisy, jolloin pakkomielle rituaaliin vahvistuu. Paradoksaalista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyttynen tai hyönteinen purrut jalasta ja raaputti (nilkasta pohkeen puoliväliin)
Ei yhden kutinan vuoksi mennä hakemaan välinettä, jota hitaasti vedetään jalkaa pitkin ainakin 15 cm, yhden kerran.
Miksi ei? Ei mun kynnet ainakaan ole koko ajan niin pitkät että niillä saa kunnolla raavittua jos oikein kutittaa. Kuvittelisin, että ryppyinen kuitti olisi sopivan karkea just tollaseen hyttysen piston kutinan raapimiseen. Ja joskus jos ihoa on jo raavittu ja on herkkä, niin ei tee mieli höylätä sitä edestakaisin vaan tuommoinen yksi harkittu skraidu tekee hyvää. Ihmeellisiä johtopäätöksiä täällä mielestäni.
Masokismi on sitä, että on pakkomielle tehdä asiat vaikeammalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka tapaus aloituksessa: fruit fetishism https://drmarkgriffiths.wordpress.com/tag/fruit-fetishism/
Ei ollutkaan tuo... oisko tähän liittyvää?
"Piquerism (from the French piquer - "to prick") is a sexual interest in penetrating the skin of another person with sharp objects (such as pins, razors, knives, etc.). Sometimes, this is serious enough to cause extreme injuries or even death. Piquerism is a paraphilia as well as a form of sadism. The most frequently targeted areas of the body are the breasts, buttocks, and groin." Wikipedia
Aikuisena hän todennäköisesti lävistää itseään vähän sieltä sun täältä? Tai asiakkaita, jos on "lävistäjä".
Ihania pikku korvalehtiä tuodaan lävistäjälle rei'tettäväksi, aaah...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka tapaus aloituksessa: fruit fetishism https://drmarkgriffiths.wordpress.com/tag/fruit-fetishism/
Ei ollutkaan tuo... oisko tähän liittyvää?
"Piquerism (from the French piquer - "to prick") is a sexual interest in penetrating the skin of another person with sharp objects (such as pins, razors, knives, etc.). Sometimes, this is serious enough to cause extreme injuries or even death. Piquerism is a paraphilia as well as a form of sadism. The most frequently targeted areas of the body are the breasts, buttocks, and groin." Wikipedia
Hyvä muistutus siihen, miksi pieniin outoihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota (vaikka ei sanaakaan sanoisi).
Yleensä - ja onneksi harvoin, mutta yksikin tapaus liikaa... - tuon neula-teman uhreiksi joutuvat vauvat. Hoitajana oleminen antaa hyväksyttävän tavan toteuttaa omaa seksuaalista mieltymystä, piikittämällä potilaita.
"ajattelinkin, että hänessä oli jotain outoa!"
Kai suurin osa näistä on viattomia tapauksia.
Rajatomuus suhteessa täysin vieraisiin ihmisiin. Siis sellainen, ettei osaa tehdä eroa tuttujen ja vieraiden välillä, vaan käyttäytyy ja puhuu täysin estoitta ihan vieraiden ihmisten kanssa, ja ottaa kontaktia rajattomasti. Jopa tungettelevasti.