Te joilla korkean paikan kammo, miten se ilmenee?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on avointen korkeiden paikkojen kauhu. Näkötorniin tai muuhun voin mennä jos siellä on ikkunat tai kalterit (ainakin yli 2m korkeat).

Joku Tokion Skytree ei ole mikään ongelma, sensijaan jo 2. Kerroksen parveke on, 3. Kerros on mahdoton.

Mutta tavallisten siltojenkin ylitys on vaikea tehtävä.

Korkealla tulee outo olo. Samaan aikaan haluaisin mennä matalaksi ja ryömiä pois, samaan aikaan pelkään tulevani hulluksi ja hyppääväni.

Todella hankalaa ja välillä rajoittavaakin!

Kuvailit kammoani prikulleen, joskaan en koe sitä erityisen hankalaksi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luonnollisempana pidän korkeiden suojaamattomien paikkojen välttelyä, koska putoamisen vaara on niissä todellinen, eikä kuviteltu ja koska ymmärrän oman kuolevaisuuteni aina vain paremmin. Miksi altistaisin itseni tarpeettomasti vaaralle, kun en hyödy siitä mitenkään. Esim. riippusiltaa tuskin lähtisin huvikseni ylittämään, koska ei ole laisinkaan mahdotonta sellaiselta pudota. En myöskään kiipeäisi talon katolle tai korkeille tikkaille, kun ei ole pakko. Sen sijaan pilvenpiirtäjän sisällä ei pelota, sillä mielikuvitukseni ei riitä keksimään, miten konkreettisesti voisin talon sisältä tippua.

Minua vihlaisee vatsanpohjasta ja raajoista, tulee siis hetkellinen kiputuntemus. Tärisyttää. Sama tuntemus tulee jo, kun luen tätä ketjua ja kuvittelen näitä tilanteita. Huh.

Pelko estää kiipeämisen 3m korkeammalle. 

Vierailija kirjoitti:

"Korkealla tulee outo olo. Samaan aikaan haluaisin mennä matalaksi ja ryömiä pois, samaan aikaan pelkään tulevani hulluksi ja hyppääväni."

Tää on jännä juttu, koska tunnistan itsellänikin. Aiemmin jouduin joka päivä kulkemaan mennen tullen yhden junaradan yli kulkevan sillan kautta, jossa oli kalteriaita, ei edes kovin korkea. Toisella puolella jalkakäytävää oli aika vilkas autotie ihan vieressä ilman mitään aitoja. Koko matkan aina tuijotin vain tiukasti jakojeni eteen. Tuntui, että huimasi ja askel vongersi ja pelkäsin koko ajan heilahtavani autojen eteen, kun en uskaltanut ihan kaiteen vieressä kulkea, koska silloin olisin pelännyt putoavan sen yli radalle. Ja sitten vielä pelkäsin, että iskee jokin hirveä päähän pisto hypätä yhtäkkiä itse sen kaiteen yli... Ei niin mitään järkeä.

Vanha ketju, mutta naurattaa kauheasti, koska olen itsekin matkapahoinvoiva ja korkean paikan kammoinen. Juuri Lintsin maailmanpyörässä mieheni kanssa pelkäsin niin, että olin polvillani lattialla ja silti mielessä pyöri: mä hyppään, mä hyppään varmasti enkä voi sitä estää. Mies hirnui vieressä, että mitä sä oikein teet siellä lattialla lakanan valkoisena.

Etelänlomalla halusin välttämättä vesipuistossa kaikista kamalimpaan laitteeseen, eikä tietenkään mistään saa pitää kiinni ja kädet ja jalat täytyy pitää yhdessä, muuten irtoaa raaja!! Mulla irtosi vähitellen raajojen lisäksi järkikin. Uima-altaaseen laskeuduttua tärisin ja itkin hysteerisesti, mies koetti lohduttaa halaamalla ja tietysti kaikki katsoi hyvin empaattisella ilmeellä. He olivat kai kokeneet saman tai nähneet toistuvasti saman reaktion alas päässeiltä, jotka säilyivät hengissä.

Jos kiipeän jonnekin korkealle, ja on mahdollisuus pudota (edes tahallaan), mieleni alkaa tuottaa kuvitelmaa siitä kuinka putoan. Esimerkiksi töihin pitää kävellä rautatieasemalta ja matkalla on korkea silta, tulee pakkoajatuksia joissa hyppään siltä, pidän kovempaa kiinni kaiteesta.

Jos seuran takia menen seinäkiipeilemään, ylhäällä koko keho jäätyy ja sormet kramppaa minkä tahansa kiinnipitopisteen ympärille ja jalat tärisevät.

Vierailija kirjoitti:

En pysty edes oikein katsomaan elokuvaa, jossa loikitaan katoilla ja kiipeillään seinällä korkealla (esim. Mission Impossible).

Eräässä ulkomaisessa Huppumalli haussa -jaksossa kilpailijat laitettiin kävelemään tosi korkean näköalatornin ulkopuolella olevalla luiskalla!!! Minulla olisi jäänyt kyllä kisa kesken siihen paikkaan.

Katso The Fall missä kaksi naista kiipeää korkeaan radiomastoon ja jäävät sinne jumiin.

Jo parissa metrissä maalaustelineellä alkaa huipata ja jalat menee makarooniksi. Pitää olla kontillaan ja pitää käsillä kiinni. Hissikammo on lisäksi niin en mene korkeammalle kuin rappusia pääsee.

Mulla kanssa tuo avoimet. Ei mitään ongelmaa olla jossain Tampereen Ilveksen tai Tornin ylimpien kerrosten huoneissa ja katsella alas. Mutta 5 metriä avoimessa paikassa alkaa pelottaa. Mä vaan pelkään putoamista enkä yhtään tiedä miksi. Se vaan tulee. Bussissa sillalla kun en nähnyt kaidetta tuli kanssa se tunne että tää menee jokeen. Siimä ei auttanut se ikkunakaan.