Miksi 30+ ihmiset eivät enää hyppää uimarantojen/uimahallien/maauimaloiden (5, 7 1/2 ja 10 m) hyppytelineistä veteen?

Hyppiminen on yleensä pikkulasten harrastus. Aikuiset osaavan nauttia uimisesta ilman temppuilua. 

Koska se on epämiellyttävää. En muista enää miksi sieltä piti nuorempana hypätä.

10-15 vuotiaana hypin laiturilta, hyppytorneista, kallioilta pää edellä, mahapommeja, voltteja jne 3-10 metristä.

Ihan ilman mitään urheilutaustaa, yritys-erehdys menetelmällä. Joskus onnistui, joskus tultiin naamalleen tai persiilleen.

Sitten joskus aikuisena kävin samalla rannalla uudelleen. Jalat edellä korkeintaan olisin uskaltanut.

Vanhuus ja itsesuojeluvaisto.

M40

Olen 47v mies enkä hyppinyt veteen edes pentuna, inhoan uimista, en käynyt kuin harvoin uimassa järvessä pentuna. Viimeksi olen uinut armeijassa vuonna 1995 uimahallissa.

Alakouluiän jälkeen olen alkanut pelätä korkeita paikkoja.

Reipas ylipaino, tulee vauhdilla alas.

Ei tarvii enää esittää kenellekään.

Miksi alle 30 v jätkiä ja akkoja on ennätysmäärä uimataidottomia?

Se hyppääminen itsessään ei ole niin hauskaa vaan enemmän se jännitys. Kun tarpeeksi tuli hypittyä lapsena, ei jännitystä enää ole, joten jäljelle jää torniin kiipeäminen, lyhyt alastulo ja veden kovuus. Vähän kun tulee väärässä asennossa, sattuu johonkin paikkaan, menee vettä nenään tms. Ei se enää tunnu sen arvoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Se hyppääminen itsessään ei ole niin hauskaa vaan enemmän se jännitys. Kun tarpeeksi tuli hypittyä lapsena, ei jännitystä enää ole, joten jäljelle jää torniin kiipeäminen, lyhyt alastulo ja veden kovuus. Vähän kun tulee väärässä asennossa, sattuu johonkin paikkaan, menee vettä nenään tms. Ei se enää tunnu sen arvoiselta.

Sormet nenän sieraimien päälle, niin ei mene vesi niistä sisään. Niin, ja suu kannattaa pitää kiinni.

Pentuna kun ei edes painanut paljon mitään, niin sitä oli paljon ketterämpi, mutta nyt jos joku satakiloinen ukko hyppää järveen tornista, niin koko järvi loiskahtaa kuivaksi rannikolle ja jalat edellä jos tulee niin uppoaa järvenpohjan hiekkaan ja irti siitä saa korkeintaan järeällä rekka-auton nosturilla.

Uskallan kyllä edelleenkin hypätä kympistäkin mutta vain jalat edellä. Voltteja en uskalla hypätä edes metrin korkeudesta. M42

Mun mies käy joka kesä hyppäämästä hyppytornista ainakin kerran...On jo 62 v ja kyllä liikunnallinen ja ketterä..

Kiipesin vuonna 2019 hyppytorniin about 20 vuoden tauon jälkeen. Tarkoitus oli ensin hypätä 10 metristä mutta kun katsoin sieltä ylhäältä alas niin tunsin että pyörryn. Iski ihan hirveä korkean paikan kammo. Sitten yritin hypätä puolet alempaa eli 5 metristä mutta sielläkin alkoi huimata niin ei auttanut muu kuin luovuttaa.

Mahaplätsis 10 metristä ja sitten sairaalaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiipesin vuonna 2019 hyppytorniin about 20 vuoden tauon jälkeen. Tarkoitus oli ensin hypätä 10 metristä mutta kun katsoin sieltä ylhäältä alas niin tunsin että pyörryn. Iski ihan hirveä korkean paikan kammo. Sitten yritin hypätä puolet alempaa eli 5 metristä mutta sielläkin alkoi huimata niin ei auttanut muu kuin luovuttaa.

Sieltä ei ihailla maisemia, sieltä hypätään.

Aika mielenkiintoista.

Miksi pitäisi? Ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta todistella AP sinulle mitään, lähde kaveriksi maratonille ja jos pysyt tahdissa maaliin asti niin keskustellaan sen jälkeen uimahypyistä.

Eikös se suomalainen pellehyppääjä joka loukkaantui pahasti jostakin 50 metrin hypystä, ollut (ole?) Jotakin 60+ ikäinen?

Eli kai joku vanhempi ihminen löytyy poikkeuksena vahvistamaan säännön.

Lasten kanssa aikanaan uimahallissa, jossa sopivasti hyppytorni avattiin. Poika alkoi kinumaan, että hyppääs nyt faija sinäkin....  Sama juttu kuin aika monella, teininä on tullut varmaan tuhansia hyppyjä hypättyä ja kympistä jalat edellä roiskautus ei hypyn osalta sen kummempi ollut nytkään. Veteen tulo vaan ei ollut mitenkään miellyttävää ja simmarit taisi olla puolittain kainalossa saakka... En hypännyt uudestaan enkä sen jälkeenkään.  Kaikessa yksinkertaisuudessa, se tuntui  fyysisesti varsin epämiellytävälle eikä siinä ollut mitään jännää eikä kiehtovaa enää.  Siinä se.