Hei hammaslääkärikammoinen, kuinka käyntisi sujui?

Melkein itkin kun se oli ohi. En pystynyt edes kiitos ja näkemiin sanomaan. Hammaskivien poisto tuntui sadistiselta kidutukselta.

Oletko sama kuin se joka kävi viimeksi hampilääkärissä yläasteella?

Mun mies ei ole käynyt 20 vuoteen hammaslääkärissä.

Ei muuten todellakaan pussailla, muukin läheisyys aika lailla loppunut.

Menkää vaikka nukutettuna hoitoon, jos ei muu auta.

Hampaat voi viedä hengen.

https://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/media-tiedotteet-viestinta/ti…

Joutuivat keskeyttämään ja pitämään taukoa useamman kerran, koska tärisin niin paljon, ettei mitään voinut tehdä. Ihme, ettei itku tullut.

Eihän se mukavaa ole vieläkään, mutta kyllä nykyiset puudutusaineet ja hoitovälineet on kehittyneet paljon sieltä -70 ja -80 luvulta, josta tuo pelko on peräisin.

Pakko vaan yrittää pitää suu kunnossa edes jotenkin, kun vaikuttaa koko terveyteen niin paljon.

Hammaskivenpoisto sujui viimeksi hyvin. Oli tosi rauhallinen ja empaattinen suuhygienisti jolle kerroin peloistani. Puudutettiin. Piti jokaisen hampaan jälkeen taukoa ja kysyi miten pärjään. Käytiin puolet hampaista läpi, ensi kerralla sitten loput.

Olen aina pyytänyt ja saanut kunnon puudutuksen. Jos sekään ei auttaisi, niin sitten nukutuksessa. Niin ne fobiat selätetään.

Jos on kauan hammaskivenpoistokäynnistä ja on sellainen suu, että sitä kertyy paljon, niin ne ensimmäiset käynnit voi olla kivulaita. Kun sitten käy säännöllisesti tarpeen mukaan 1-2 kertaa vuodessa, niin sitten pelkää turhaan.

Hyvä hygienisti kyllä huomaa, jos asiakkaaseen koskee. Jos vaikka on tulehtunut ien, niin silloin ottaa ne kivet käsin pois, eikä ultraäänellä.

Hammahoitopelosta ei parane, mutta sen kanssa oppii elämään.