Lue keskustelun säännöt.
Miten voisin muuttua normaaliksi "kunnon ihmiseksi"?
03.07.2022 |
Mulla on voimakas alemmuudentunto ihmisten seurassa ja olen hyvinkin yksinäinen. Häpeän itseäni jopa sukulaisteni ja vanhojen kavereiden seurassa. Pelkään olevani jotenkin outo ja poikkeava ja toisaalta osa on sanonut, että vaikutan oudolta. Yritän aina olla auttavainen, kohtelias ja annan harvoille läheisilleni mielelläni lahjoja. En tunne ketään muita "outoja", jotka olisivat kaltaisiani ja joille kelpaisin ilman häpeää.
Mutta aina on sellainen olo, että he lähinnä häpeävät sitä, että edes tuntevat minut. Haluaisin todellakin olla hyväksytty ja normaali. Miten muuttuisin normaaliksi ja kunnolliseksi vai onko toiveeni täysin epärealistinen?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinussa on mielestäsi outoa? Miten ilmenee että muut "häpeävät" sinua?
Mulle on ihan kirotun vaikeaa pitää normaalia katsekontaktia ja pitää yllä sellaista normaalia, mielekästä ja muille ihmisille antoisaa keskustelua. Tsemppaan small talkissa ja olen kohtelias, mutta huunorini menee helposti oudoksi tai alan esim. nauraa omille jutuilleni tai jollekin liian erikoisen kuuloiselle jutulle, varsinkin jos jännitän sosiaalista tilannetta.
Saatan olla joko liian muodollinen tai liian avoin. Ryhtini on huonohko ja näytän persoonalliselta ja mieleenjäävältä haluamattani. Yritän siis olla mahdollisimman tavis, mutten osaa. Olen vain sellainen nolo pelle ja friikki kaikenkaikkiaan.
Mikä autisminkirjon diagnoosi sulla on? Asperger, add?
Ei mitään. Ei mulla muuten ole mitään muuta Asperger-oiretta. Lapsena olin normaali, vaikka minua kiusattiinkin ja kuulemma vaikutin/näytin kiusaajien mielestä erikoiselta. Silloin silti omasta mielestäni olin ihan ok ja oma oloni oli hyvä ihmisten seurassa. Joskus teini-iässä aloin jännittää ihmisten seurassa enemmän ja tilanne paheni aikuisena.
Et sinä autistina sitä pysty arvioimaan oletko ollut neurotyypillisen silmissä normaali ja näköjään et ole ollut. En minäkään tiennyt olevani autistinen ennen kuin ympäristöni ilmoitti minun olevan outo ja kummallinen. Mitä vanhemmaksi tulet sitä enemmän ympäristö sanktioi outoa käytöstä, koska sinulta odotetaan aina vain enemmän tiettyjä käyttäytymisen malleja mitä ei vielä pieniltä lapsilta vaadita. Kuvauksessasi itsestäsi ei ole mitään mikä viittaisi siihen että olisit neurotyypillinen vaan on hyvin oppikirjamainen esimerkki autistisesta henkilöstä ja tuollaiseksi ei tulla edes trauman kautta. Sitä on ihan syntyjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan kans multa ja aspergerilta. Nyt vasta 28-vuotiaana oon alkanut miettimään että tällä väliä sukulaisteni mielipiteistä. Tää on mun elämä ja mulla on oikeus olla ihan omanlainen piittaamatta yhteiskunnan ja perheen ja sukulaisteni mielipiteistä. Tuntuu, että ainakin erityisesti mun iskälle tuntuu olevan hyvin tärkeetä välittää sukulaisten mielipiteistä. Tää elämä on tarkoitettu ap elämistä varten eikä sukulaisten mielipiteitä välittämistä varten onneksi.
T: aspergerdiagnoosin 8-vuotiaana saanut M28
vmp näitä aloituksia tänään, kuraa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinussa on mielestäsi outoa? Miten ilmenee että muut "häpeävät" sinua?
Mulle on useampi ihminen sanonut, että vaikutan oudolta, siis epänormaalilta. Paras ystäväni lapsuudesta lähtien on sanonut mulle useamman kerran, että häntä hävettää tuntea kaltaiseni ihminen. Olen jotenkin nolo tyyppi kuulemma. Joskus ihan nuorena opiskelijana joku kommentoi, että minusta tuli mieleen Mr. Bean, vaikka olen nainen. Olen sellainen sählä myös, vaikka oikeasti huolellinen, tunnollinen ja tarkka myös.
Annan sinulle neuvon , vaihda porukoita! Tuohan on järkyttävää miten nuo ihmiset sinua kohtelee , pitävät kynnysmattona. Olet ihan hyvä omana itsenäsi ja kun saat ympärillesi normaalisti käyttäytyviä , emotionaalisesti aikuismaiseksi käyttäytyviä ihmisiä alat kukoistamaan. Onnea elämääsi!
Oletko huomannut ,että fiksut ja onnelliset ihmiset eivät kohtele ketään huonosti.
He eivät lokeroi ihmisiä sairauden, aseman ,varallisuuden, ihonvärin ,uskonnon jne.mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinussa on mielestäsi outoa? Miten ilmenee että muut "häpeävät" sinua?
Mulle on ihan kirotun vaikeaa pitää normaalia katsekontaktia ja pitää yllä sellaista normaalia, mielekästä ja muille ihmisille antoisaa keskustelua. Tsemppaan small talkissa ja olen kohtelias, mutta huunorini menee helposti oudoksi tai alan esim. nauraa omille jutuilleni tai jollekin liian erikoisen kuuloiselle jutulle, varsinkin jos jännitän sosiaalista tilannetta.
Saatan olla joko liian muodollinen tai liian avoin. Ryhtini on huonohko ja näytän persoonalliselta ja mieleenjäävältä haluamattani. Yritän siis olla mahdollisimman tavis, mutten osaa. Olen vain sellainen nolo pelle ja friikki kaikenkaikkiaan.
Mikä autisminkirjon diagnoosi sulla on? Asperger, add?
Ei mitään. Ei mulla muuten ole mitään muuta Asperger-oiretta. Lapsena olin normaali, vaikka minua kiusattiinkin ja kuulemma vaikutin/näytin kiusaajien mielestä erikoiselta. Silloin silti omasta mielestäni olin ihan ok ja oma oloni oli hyvä ihmisten seurassa. Joskus teini-iässä aloin jännittää ihmisten seurassa enemmän ja tilanne paheni aikuisena.
Et sinä autistina sitä pysty arvioimaan oletko ollut neurotyypillisen silmissä normaali ja näköjään et ole ollut. En minäkään tiennyt olevani autistinen ennen kuin ympäristöni ilmoitti minun olevan outo ja kummallinen. Mitä vanhemmaksi tulet sitä enemmän ympäristö sanktioi outoa käytöstä, koska sinulta odotetaan aina vain enemmän tiettyjä käyttäytymisen malleja mitä ei vielä pieniltä lapsilta vaadita. Kuvauksessasi itsestäsi ei ole mitään mikä viittaisi siihen että olisit neurotyypillinen vaan on hyvin oppikirjamainen esimerkki autistisesta henkilöstä ja tuollaiseksi ei tulla edes trauman kautta. Sitä on ihan syntyjään.
En halua olla autisti tai Aspergerin syndroomainen, vaikka minulla ei ole mitään heitä vastaan. Haluan olla vain normaali, tosin aika huonolla menestyksellä sellainen olen. Haluan oppia taitoja, joiden avulla olisin mahdollisimman normaali ja huomaamattoman keskiverto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinussa on mielestäsi outoa? Miten ilmenee että muut "häpeävät" sinua?
Mulle on ihan kirotun vaikeaa pitää normaalia katsekontaktia ja pitää yllä sellaista normaalia, mielekästä ja muille ihmisille antoisaa keskustelua. Tsemppaan small talkissa ja olen kohtelias, mutta huunorini menee helposti oudoksi tai alan esim. nauraa omille jutuilleni tai jollekin liian erikoisen kuuloiselle jutulle, varsinkin jos jännitän sosiaalista tilannetta.
Saatan olla joko liian muodollinen tai liian avoin. Ryhtini on huonohko ja näytän persoonalliselta ja mieleenjäävältä haluamattani. Yritän siis olla mahdollisimman tavis, mutten osaa. Olen vain sellainen nolo pelle ja friikki kaikenkaikkiaan.
Mikä autisminkirjon diagnoosi sulla on? Asperger, add?
Ei mitään. Ei mulla muuten ole mitään muuta Asperger-oiretta. Lapsena olin normaali, vaikka minua kiusattiinkin ja kuulemma vaikutin/näytin kiusaajien mielestä erikoiselta. Silloin silti omasta mielestäni olin ihan ok ja oma oloni oli hyvä ihmisten seurassa. Joskus teini-iässä aloin jännittää ihmisten seurassa enemmän ja tilanne paheni aikuisena.
Et sinä autistina sitä pysty arvioimaan oletko ollut neurotyypillisen silmissä normaali ja näköjään et ole ollut. En minäkään tiennyt olevani autistinen ennen kuin ympäristöni ilmoitti minun olevan outo ja kummallinen. Mitä vanhemmaksi tulet sitä enemmän ympäristö sanktioi outoa käytöstä, koska sinulta odotetaan aina vain enemmän tiettyjä käyttäytymisen malleja mitä ei vielä pieniltä lapsilta vaadita. Kuvauksessasi itsestäsi ei ole mitään mikä viittaisi siihen että olisit neurotyypillinen vaan on hyvin oppikirjamainen esimerkki autistisesta henkilöstä ja tuollaiseksi ei tulla edes trauman kautta. Sitä on ihan syntyjään.
En halua olla autisti tai Aspergerin syndroomainen, vaikka minulla ei ole mitään heitä vastaan. Haluan olla vain normaali, tosin aika huonolla menestyksellä sellainen olen. Haluan oppia taitoja, joiden avulla olisin mahdollisimman normaali ja huomaamattoman keskiverto.
Voi jessus. Autisminkirjon diagnoosi ei oo valinta tai haluamiskysymys. Autisminkirjolaiseksi joko synnytään tai ei. Se ei oo trendiasia. Kyllä mäkin mieluummin olisin ehkä neurotyypillinen, mutta aika empaattinen sellainen, enkä vain pelkkää omaa napaani tuijottavat sellainen. Autisminkirjolaisiltakin löytyy empatiaa ihan tiedoksi vain.
T: se lapsena aspergerdiagnoosin saanut M28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä lisätietoa aspergerista. Oon ollu pari kertaa ton Esmeralda Keisalon kahdessa eri ryhmässä mukana ja vaikuttaa hyvältä tyypiltä, vaikka itse olenkin hiljaisempi ja rauhallisempi kuin hän.
-23
https://autismiliitto.fi/autismi/erilaista-autismia/asperger-osa-autism…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli kanssa mieleen, että vaihtoehdot on nyt joko neurologinen poikkeama tai traumaperäinen stressihäiriö, tai jopa yhdistelmä molempia.
Diagnoosissa ei ole mitään pelättävää. Jos sellaisen saa, sehän kertoo sitten, että missä mättää ja miten itsestään sekä elämästään pitää huolehtia, kun ei tosiaan ole samanlainen kuin muut, kuormittuu eri tavoin, joillekin toisille normaalit asiat on itselle hirveen vaikeita. Ei ole hyväksi itselle, jos yrittää raahata perässään 24/7 painoa, joka painaa 10kg, ja yrittää jaksaa samoin kuin normityypit, joilla on vaan 1kg paino. Sitten sitä ite miettii, että mikä mussa on vikana, noi muutkin jaksaa tän 10kg painon kanssa, ja ne muut miettii, että mikä sussa on vikana, kun et jaksa tätä normaalia 1kg painoa. Vähemmästäkin itsetunto romahtaa!
Jos on vielä introvertti, joka kuormittavat sosiaaliset tilanteet jo muutenkin ilman ylimääräisiä painolasteja, vaikka olisi miten kivaa seurassa tahansa, ei ihme, että joutuu pinnistelemään.
Mulla itselläni yli 20 vuotta jatkunut väkivaltainen tilanne aiheutti traumareaktion, jonka kanssa oireilen välillä edelleen. On oikeasti pitänyt opetella mm. puhumaan ihmisille ja tajuamaan, että ai, ei ne haluakaan mulle mitään pahaa. Enemmän niitä kiinnostaa se, että kiinnostavatko he itse minua ja mitä minä ajattelen heistä. Ei kaikki maailman ihmiset mieti pahaa minusta ja halua aktiivisesti sabotoida olemassaoloani, vaan se oli muutaman ihmisen henkilökohtainen oma ongelma, joka purettiin minuun herkässä iässä usealta taholta.
Samoin p?skat tyypit pitää heittää elämästä menemään.
Hyvä T-hullu, aina vaan jaksat keksiä uutta kulmaa! Go girl! :D
Ei mitään. Ei mulla muuten ole mitään muuta Asperger-oiretta. Lapsena olin normaali, vaikka minua kiusattiinkin ja kuulemma vaikutin/näytin kiusaajien mielestä erikoiselta. Silloin silti omasta mielestäni olin ihan ok ja oma oloni oli hyvä ihmisten seurassa. Joskus teini-iässä aloin jännittää ihmisten seurassa enemmän ja tilanne paheni aikuisena.