Isäksi tuleminen oli ja on parasta elämässäni
En ole koskaan ollut ns. hyvä lasten kanssa enkä tunne mitään tarvetta kommunikoida muiden ihmisten lasten kanssa. Ajattelin, että lapset ovat rasittavia ja vähä-älyisiä.
Nyt minulla on lapsia
Toki nukun nyt vähemmän ja lasten harrastukset vievät aikaa jne...
Kun sain lapsia niin, huomaan kuinka haluan viettää heidän kanssaan aikaa. Ajatuksemme ja huumori on samanlaista. Rakastan heitä yli kaiken ja viihdyn heidän seurassaan. Se kuinka paljon ihminen voi rakastaa omaa lastaan on kaikista syvintä rakkautta. Se on erilaista rakkautta (tunne on eri kuin vanhempia, ystäviä, asioita kohtaan tuntemassani rakkaudessa tai romanttisessa rakkaudessa vaimoon) mitä ei voi kuvata ihmiselle, joka ei sitä ole kokenut. Se on myös vahvempaa kuin mikään rakkaus tai onni mitä olen kokenut.
En mainosta tätä ystävilleni joilla ei ole lapsia, sillä koen heidän jäävän niin paljosta paitsi. He eivät voi ikinä tuntea tätä tunnetta ja säälin heitä salaa.
Lapsettomat miehet eivät tätä tiedä
Eikä tätä iloa voi kuvata lapsettomille miehille
Parhaiten tätä voi kuvata analogialla: Kuvittele, että yrität kuvata värisokealle, joka näkee vain harmaan eri sävyt, kuinka paljon iloa värit tuovat elämääsi. Hän ei ymmärrä mistä puhut, ei voi sitä iloa käsittää ja luultavasti ei edes usko sinua!
Kommentit (19)
Ap kuuluu aikamoiseen vähemmistöön. Aika harva suomalainen isä rakastaa lapsiaan. Ap:n lapset ovat onnekkaita.
Oma isäni on saanut työpaikallaan ihmettelyä osakseen siitä, miksi hän haluaa auttaa ensimmäisen omistusasuntoni remppaamisessa... ei ole kuulemma isien hommaa auttaa aikuisia lapsiaan.
Yrität vai huijata muut siihen helvettiin
Lapsiin sitoutunut isä on tyytyväisempi elämäänsä ja on psyykkisesti kypsempi ja hyvinvoivempi kuin miehet, jotka eivät halua tai kykene sitoutumaan lapsensa elämään.
"Ei, kadun sitä (päätän tähän miljardien vuosien kehityksen, jonka linjan viimeisin olen)"
Miten voi katua lapsiaan ja jättää lapset tekemättä samanaikaisesti?
Lapset ovat ilmastotuholaisia. Lapsiveroa onneksi ollaan valmistelemassa kaikessa hiljaisuudessa, jossa lapsiperheet laitetaan maksamaan ilmastosyntinsä
Hyvä että jollain on tässä asiassa arvot kohdillaan.
Itselläni kaksi pientä lasta ja en voisi olla vähempää kiinnostunut heidän asioistaan. Hirvittää kun olemme eronneet äidistään niin mukulat tuppaavat minun luokseni joka toinen viikko. Se on yhtä helvettiä. En ymmärrä miksi en ole pystynyt kasvattamaan heihin tunnesidettä mutta se ei vaan onnistu. Hirveä ajatus on se, että he ovat minun elämäni suurimmat virheet. Ei mennyt kuten ajattelin.
"En ole koskaan ollut ns. hyvä lasten kanssa enkä tunne mitään tarvetta kommunikoida muiden ihmisten lasten kanssa. Ajattelin, että lapset ovat rasittavia ja vähä-älyisiä."
Olet tosi kamala ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat ilmastotuholaisia. Lapsiveroa onneksi ollaan valmistelemassa kaikessa hiljaisuudessa, jossa lapsiperheet laitetaan maksamaan ilmastosyntinsä
Lapset eivät ole saastaa. Lapset ja ihmiset ovat tämän planeetan ainoa mahdollisuus esim. asteroideja ja auringon jatkuvaa aktiivisuuden kasvamista vastaan.
Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän älykkäitä ihmisiä, sitä enemmän tutkijoita, sitä enemmän ratkaisuja.
Olet ihmisvihaaja - minä taas koen että ihmiset ovat tämän planeetan valo ja positiivinen voima.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat ilmastotuholaisia. Lapsiveroa onneksi ollaan valmistelemassa kaikessa hiljaisuudessa, jossa lapsiperheet laitetaan maksamaan ilmastosyntinsä
Ilman ihmistä, ei pallollakaan väliä
Sähän voit sitten hankkia monta lasta.
Ihminen on tuholainen. Jos mikä tahansa eläinlaji käyttäytyisi kuin ihminen, se pyrittäisiin tuhoamaan kaikin keinoin.
Tiedän monta isää joita ei kiinnosta pätkän vertaa omat lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat ilmastotuholaisia. Lapsiveroa onneksi ollaan valmistelemassa kaikessa hiljaisuudessa, jossa lapsiperheet laitetaan maksamaan ilmastosyntinsä
Yhtälailla sinäkin olet. Kun lapsi on synnytetty, olet täysin saman arvoinen saastuttaja kuin synnytetty lapsi. Ikäero ei tee sinusta tärkeämpää tai lisää oikeuttasi elää.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on tuholainen. Jos mikä tahansa eläinlaji käyttäytyisi kuin ihminen, se pyrittäisiin tuhoamaan kaikin keinoin.
Todella? Aikamoisia aivopieruja päästelet. Tuholainen? Mille?
Planeetasta täytyy pitää huoli vaan ihmistä varten.
SÄ olet planeetan puoella? Se ei tarkoita mitään! Me ollaan planeetta.
Christiiina kirjoitti:
Sähän voit sitten hankkia monta lasta.
4 lasta ajattelin
Onneks olkoon vaan mutta ylimielisyys haisee