Aidosti töitä haluavat saavat töitä. Mitä vastaisit tällaiseen väitteeseen?

En minä ainakaan ole saanut.

Olen hakenut vuosia sekä oman alan hommiin että mm. siivoamaan, hampurilaisia paistamaan, haastattelijaksi ym. missä kuulemma riittää pelkkä iloinen asenne (ilmoitusten mukaan). Oman alan hommiin olen sentään vielä päässyt haastatteluihin asti, mutta noiden hanttihommien hakemisten jälkeen ei ole kuulunut yhtään mitään.

Kuutosella alkava ikä varmaan vaikuttaa paljon. Olen kuitenkin ihan virkeä ja työhaluinen edelleen. Tuntuu myös, että hanttihommia hakiessa entisestä työkokemusesta ja koulutuksesta on vain haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun koulutus ja referenssit kunnossa niin saa kyllä töitä kun vain pyytää. Lisäksi pitää osata myydä itsensä.

Ymmärrän kyllä, että noiden hankkiminen on hankalaa.

Työttömänä on yliopiston käyneitä, ammattikorkeakoulun käyneitä jne.

Koska ihmiset ei muuta työn perässä.

Paskat. Olen ollut valmis muuttamaan työn perässä, hakenut töitä muilta paikkakunnilta ja käynyt haastatteluissakin (työkkäri maksaa matkatkin ja otan homman myös turismin kannalta), mutta eipä ole onnistunut. - Yksi työnantaja (=Kela!) jopa sanoi mielipiteenään, ettei usko, että voisin hoitaa määräaikaisen työn niin että asun viikot työpaikkakunnalla ja viikonloput kotona... 

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset ei muuta työn perässä.

Tämä on kyllä lystikästä. Vaaditaan työttömiä muuttamaan syrjäkyliltä työn perässä, ja sitten vaaditaan työttömiä muuttamaan sinne syrjäkylille, jossa asunnot ovat halpoja. Kummalla tavalla sitä nyt pitäisi tehdä.

Totta kyllä se, että kaikkien ei ole helppo muuttaa työn perässä. Jos on perhe yhdessä paikkaa ja vaikka puolisolla siellä työ, onko mieltä muuttaa? Vai ajatellaanko edelleen, että työ on niin pyhää että sen takia pitää vaikka perhe hajottaa ja toisen vanhemman muuttaa muualle. Tuohan oli vielä 60-luvulla työttömyysongelman ratkaisu; saattoipa vain sitten poikia muita ongelmia myöhemmin.

Toinen juttu taas muuttaa jonnekin pikkupaikkakunnalle tekemään duunia sen paikkakunnan ainoaan firmaan. Onko siinäkään järkeä? Vaikka joku Uudenkaupungin autotehdas; toisinaan töitä on, toisinaan ei. Muuta sitten koko elämä sen varassa roikkumaan jonnekin Uuteenkaupunkiin, josta on silloin hyvän menekin aikaan vaikea löytää asuntoakaan. Vanhaan hyvään aikaan rakensi tehtaan patruuna työväelleen asunnot siihen heti tuotantolaitoksen viereen... Eipä enää. Jos on kovin pieni palkka, ei kaukaa kannata käydä töissä. 

Jos on fyysisesti ja henkisesti kunnossa, silloin varmasti saa ainakin jotain töitä (vaikka puhelinmyymtiä en työnä pidäkään, se on vain ihmisten kiusaamista). Työn pitäminen on sitten eri asia. Jos minä päätyisin vaikka siivoojaksi, en varmasti kykenisi tekemään töitä kovin tehokkaasti jalkavammani takia, joten luultavasti minut irtisanottaisiin.

Tunnen muutaman työttömän, jotka kovasti yrittävät saada töitä, mutta yhdellä on fyysisiä ja psyykkisiä rajoitteita, ja toisella fyysisiä. Jos ei kykene esim. nivelsairauden takia fyysisesti raskaaseen työhön tai istumaan/seisomaan pitkään paikallaan, se rajaa aika paljon töitä pois. Kun tuohon lisää vielä masennuksen ja ahdistuksen, ei kamalasti jää jäljelle. CV:ssä kun on aukkoja, ei hyvästä koulutuksestakaan ole hyötyä, kun työhakemuksia käydään läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun koulutus ja referenssit kunnossa niin saa kyllä töitä kun vain pyytää. Lisäksi pitää osata myydä itsensä.

Ymmärrän kyllä, että noiden hankkiminen on hankalaa.

Työttömänä on yliopiston käyneitä, ammattikorkeakoulun käyneitä jne.

Entäs ne referenssit eli työkokemus? Ja osaako sujuvasti kehua itsensä ja osaako antaa itsestään oikeanlaisen kuvan. Pitkät aukot työkokemuksessa ilman selkeää syytä ovat melkoinen turn off työnantajalle. Valitettavasti, ei se ole aina itsestä kiinni. Huonoista työntekijöistä on vaikea nykypäivänä päästä eroon niin se on riski työnantajalle. En toki väitä että suurinkaan osa pitkäaikaistyöttömistä olisi sellaisia mutta silti riski on liian suuri. Lisäksi työurien rakenteellinen pirstaloituminen aiheuttaa lieveilmiönä tuota, että joidenkin työttömyysjaksot on vaarassa pitkittyä.

Oletko vilpittömästi sitä mieltä, että jos työpaikkoja on vain yksi ja hakijoita esim. 50, niin heistä vain sillä yhdellä, joka valitaan, on onnistunut hakemus ja hyvä opiskelu- ja työhistoria ja upea ulosanti? Etkö usko, että myös hyviä ihmisiä jää palkkaamatta, ja mitään sellaista takuuta ei ole, etteikö hyvä hakija voisi jäädä aina sijalle kaksi, kolme, tai viisi joka kerta? Ei se seuraava haastatteleva työnantaja ajattele (eikä tietenkään edes tiedä), että ahaa, Maija on tullut toiseksi kymmenessä edellisessä haastattelussa, joten nyt on meidän velvollisuus palkata hänet, koska se on oikeus ja kohtuus. Ehei, hän voi jättää Maijan taas sijalle 2. 

Varmaan jokaisessa työpaikassa on koeaika, joten on se kumma, että huonot työntekijät, joista sanojesi mukaan on vaikea päästä eroon, onnistuvat puolikin vuotta esittämään hyvää työntekijää. Miten se totuus paljastuu aina vasta koeajan jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen muutaman työttömän, jotka kovasti yrittävät saada töitä, mutta yhdellä on fyysisiä ja psyykkisiä rajoitteita, ja toisella fyysisiä. Jos ei kykene esim. nivelsairauden takia fyysisesti raskaaseen työhön tai istumaan/seisomaan pitkään paikallaan, se rajaa aika paljon töitä pois.

Näinhän se on, mutta epäempaattisten mukaan kaikki tuo on vain omaa vikaa. "Mitäs eivät ole pitäneet itsestään huolta, ei tuollaisia surkimuksia kukaan haluaisikaan". Silti kuitenkin heitä vaaditaan töihin, vaikka juuri sanottiin, etteivät kelpaa.