Muita, jotka haikailevat aina jotain lisää?

Ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on äläkä haikaile sitä, mitä sinulta puuttuu.

Sisäinen tyhjyys syynä minulla, ei projektit oikein auta siihen. Ehkä vie vain kauemmas sen selvittämisestä, mikä auttaisi. Ja onko "elämän eteenpäin viemistä" tosiaan joku remontin teko (viittaan itseeni)..

Yritä etsiä elämällesi vähän syvempiä merkityksiä. Kyllä se siitä. Jos vaikka tulee sota, asuntonne pommitetaan paskaksi, rahan arvo katoaa ja muutama raiskis osuu kohdalle, oppii jokainen tyytymään vähempään.

En niinkään haikaile mitään lisää, mutta mennyttä aikaa haikailen todella usein. Olen kokenut valtavia menetyksiä tässä vuoden aikana. Rakasta läheistä muistelen päivittäin ja mietin miksi niin elämänjanoisen ihmisen täytyi lähteä liian aikaisin. Eläkkeestä haaveili, olis päässytkin muutaman vuoden päästä. Olis myös mummu ensimmäistä kertaa nyt ja paras mummu oliskin ollut.

No, tätä se elämä on. Luopumista. Kaikki läheiset on meillä vaan lainassa.

Sisäinen tyhjyys täälläkin. En elä tässä hetkessä vaan aina tulevassa. Tulevaisuudessa on aina paremmin sitten kun sitä ja tätä on hoidettuna pois alta. Vuodet vaihtuu ja mitään ei jää muistiin kun on elänyt välitilassa jo niin pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen tyhjyys täälläkin. En elä tässä hetkessä vaan aina tulevassa. Tulevaisuudessa on aina paremmin sitten kun sitä ja tätä on hoidettuna pois alta. Vuodet vaihtuu ja mitään ei jää muistiin kun on elänyt välitilassa jo niin pitkään. 

Sama, eikä se olo ole sen parempi ikinä "sitten kun". En ajattele tätä edes semmoisena että pitäisi keskittyä nauttimaan tähän astisista "saavutuksista" koska ei ne ulkoiset asiat tähänkään asti ole sisäistä oloa mihinkään liikuttaneet. Ongelma on muualla kuin siinä että on vääränväriset tapetit jne.

Mää ja Tampereen miäs luetaan tosi paljon kommunistista manifestia ja käydään joka päivä Lenin-museossa. Nääs sisältöä elämään.

Punainen Pirkanmaa kirjoitti:

Mää ja Tampereen miäs luetaan tosi paljon kommunistista manifestia ja käydään joka päivä Lenin-museossa. Nääs sisältöä elämään.

Just

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen tyhjyys täälläkin. En elä tässä hetkessä vaan aina tulevassa. Tulevaisuudessa on aina paremmin sitten kun sitä ja tätä on hoidettuna pois alta. Vuodet vaihtuu ja mitään ei jää muistiin kun on elänyt välitilassa jo niin pitkään. 

Sama, eikä se olo ole sen parempi ikinä "sitten kun". En ajattele tätä edes semmoisena että pitäisi keskittyä nauttimaan tähän astisista "saavutuksista" koska ei ne ulkoiset asiat tähänkään asti ole sisäistä oloa mihinkään liikuttaneet. Ongelma on muualla kuin siinä että on vääränväriset tapetit jne.

Niin on. Ei vain saa kiinni mistään.

Mun "sitku" elämä loppui syöpädiagnoosiin. Vaikka ennuste olikin aluksi hyvä, niin tajusin, että oikeasti en tarvitse enää mitään yhtään enempää. Olen oppinut luopumaan asioista yksi kerrallaan, en suunnittele elämääni pitkälle eteenpäin, vaan toteutan toivomani asiat heti tai sit ne ei ole tärkeitä. Maailmaa olen nähnyt tarpeeksi, en enää matkustele kaukomaille. Keski-Euroopassa saatan piipahtaa, jos siltä tuntuu. En tarvitse isompaa asuntoa, en hienompaa autoa, en timmiä vartaloa. Vaalin yhtä tärkeää asiaa: ihmissuhteita. Kun ihmiseltä riisutaan kaikki, jäljelle jää vain rakkaus. Ja se on ainoa millä on lopulta merkitystä. Oma aikani alkaa olla vähissä, parhaillaan pari vuotta, pahimmillaan pari kuukautta. Mutta rakkaus on ja pysyy. Rakastan miestäni ja lapsiani ikuisesti, se ei pääty edes silloin kun täältä lähden.

Tiedän naisen, jonka motto on, että joka kymmenes vuosi pitää tehdä elämässä jokin suuri mullistus. Hän on nyt 80-vuotias.

Säälin hänen puolisoaan. Joutuu sitten sietämään noita vaimonsa mullistuksia. Yksi mullistuksista oli muuttaminen hyvästä suuresta rivitaloasunnosta pieneen kerrostaloasuntoon kuuskymppisenä. Vaimo vaan päätti niin. (Rivari ostettu täysin varakkaan miehen rahoilla ja kokonaan maksettu kauan sitten jo). Rivarissa työt teki huoltoyhtiö joten sopi vanhukselle ja mies tykkäsi asunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Mun "sitku" elämä loppui syöpädiagnoosiin. Vaikka ennuste olikin aluksi hyvä, niin tajusin, että oikeasti en tarvitse enää mitään yhtään enempää. Olen oppinut luopumaan asioista yksi kerrallaan, en suunnittele elämääni pitkälle eteenpäin, vaan toteutan toivomani asiat heti tai sit ne ei ole tärkeitä. Maailmaa olen nähnyt tarpeeksi, en enää matkustele kaukomaille. Keski-Euroopassa saatan piipahtaa, jos siltä tuntuu. En tarvitse isompaa asuntoa, en hienompaa autoa, en timmiä vartaloa. Vaalin yhtä tärkeää asiaa: ihmissuhteita. Kun ihmiseltä riisutaan kaikki, jäljelle jää vain rakkaus. Ja se on ainoa millä on lopulta merkitystä. Oma aikani alkaa olla vähissä, parhaillaan pari vuotta, pahimmillaan pari kuukautta. Mutta rakkaus on ja pysyy. Rakastan miestäni ja lapsiani ikuisesti, se ei pääty edes silloin kun täältä lähden.

Minulla ei ole miestä eikä lapsia, kun miehet ei oikein kiinnostu.

Punainen Pirkanmaa kirjoitti:

Mää ja Tampereen miäs luetaan tosi paljon kommunistista manifestia ja käydään joka päivä Lenin-museossa. Nääs sisältöä elämään.

Tykkään Tampereen murteesta ja mustasta makkarasta.

Tykkään myös bloggaaja Asikaisesta.

Ap olisi rasittavaa seuraa.

Anoppipuoleni oli rasittava muuttaja. Ei ollut missään hyvä kuin 2-3 vuotta. Miettikääpä, miten paljon jatkuva muuttaminen rasitti muita perheenjäseniä. Esim miestäni lapsena ja nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Ap olisi rasittavaa seuraa.

Anoppipuoleni oli rasittava muuttaja. Ei ollut missään hyvä kuin 2-3 vuotta. Miettikääpä, miten paljon jatkuva muuttaminen rasitti muita perheenjäseniä. Esim miestäni lapsena ja nuorena.

Niinpä. Kun luin Lotan kirjan https://www.tammi.fi/kirja/lotta-sofia-saahko/koti-kulttuurien-valissa/… niin ymmärsin, kuinka jatkuva muuttaminen maasta toiseen vaikuttaa lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Ap olisi rasittavaa seuraa.

Anoppipuoleni oli rasittava muuttaja. Ei ollut missään hyvä kuin 2-3 vuotta. Miettikääpä, miten paljon jatkuva muuttaminen rasitti muita perheenjäseniä. Esim miestäni lapsena ja nuorena.

Joo en kanssa kestäisi tuollaista.