Hengenlähtö lähellä - läheltäpiti tilanteet liikenteessä. Kokemuksia ja tsemppejä.
Miten muut olette selvinneet autolla liikenteessä tapahtuneiden läheltäpiti tilanteiden tuoman pelon kanssa? Oma tilanne sai säikähtämään niin paljon, että on pakko purkaa mieltä ja kysyä miten te olette selvinneet, kun on alkanut ajaminen pelottamaan? Olipa tilanteen syy oma virhearvio tai jonkun muun aiheuttama, en voi olla ainoa..uskoakseni tiellä tapahtuu paljonkin.
Ensimmäistä kertaa nimittäin auto lähti heittelehtimään kevyesti kaartuvalla maantiellä 100km/h nopeudella rajoitusten mukaisesti. Täysin oma vikani, kun laskin päätäni hetkeksi alas ottaakseni purukumin pois suusta enempää ajattelematta sen vaikuttavan keskittymiseeni.. ei tullut siis pieneen mieleenkään, että henki voisi noin pienestä lähteä! Reaktioaikaa ei paljoa ollut ja ripeän väistöliikkeen tehtyä tuolla nopeudella heittelehtiminen oli taattua kunnes auto palasi taas kaistalleen. Tuolla vauhdilla pöpelikössä olisin ollut ja lujaa. Paljon tuli opittua, mutta osaltaan myös jäi nyt pelko persiiseen. Paljon olen miettinyt, että kuinka tässä muka näin on voinut käydä, miten pienestä voi kaikki olla kiinni. Pito oli hyvä onneksi näin kesällä, vaikka tuntui kyllä siltä, että auto olisi lentänyt ympäri minä hetkenä hyvänsä. Tämän myötä ajaminen on alkanut jännittämään ja pelottamaan vaikka tiedän, että ajamista ei tulisi lopettaa vaan jatkaa niin kuin ennenkin oppien omista virheistä olemalla tarkempi.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pitkän kuvaiksen pelottavasta tilanteesta kirjoitin.
"Kommenttisi julkaistaan hyväksynnäm jälkeen"
Moottoritiellä joku teki uukkarin ja olin ajaa perään ja tulla sen jälkeen rekan jyräämäksi...
Tur-va-vä-li. Tieliikenteessä on pidettävä riittävän pitkä turvaväli reagoida ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Autokoulussa opitaan miten esim nopeus vaikuttaa jarrutusmatkaan.

Tuo tulee myös jos sama kirjoittaja vastaa samaan ketjuun useamman kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni selviää naarmuittakin. Paremmat autot on melko turvallisia, jos vauhti ei ole kovan paha.
Kannattaa palailla pian rattiin, ettei tule pahaa ajokammoa.
Harmillista, että monet perheenäidit ajavat sillä perheen huonommalla kakkosritsalla kyyditen perheen lapsia.
Joo ei tulisi meillä mieleenkään. Kaksi autoa perheessä ja taatusti se, jolla on lapset kyydissä, ajaa sitä isompaa, parempaa ja turvallisempaa.
T. äiti Saksasta

Joku muistelee jotain 20 vuotta vanhoja asioita.
T. äiti Suomesta
Omaa tyhmyyttäni juoksin humalassa tien yli. Nopeusrajoitusta noudattava taksi ei pystynyt jarruttamaan ajoissa, tuli suoraan päälle. Kolme kylkiluuta poikki ja vakava aivotärähdys. Kun olin parantunut, vein sille kuskille kukkia ja pyysin anteeksi. Minä nimittäin pääsin tästä yli paljon nopeammin kuin hän.
Vilkku päällä, mutta ei kääntynytkään. Melkein osui kylkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, pitkän kuvaiksen pelottavasta tilanteesta kirjoitin.
"Kommenttisi julkaistaan hyväksynnäm jälkeen"
Moottoritiellä joku teki uukkarin ja olin ajaa perään ja tulla sen jälkeen rekan jyräämäksi...
Tur-va-vä-li. Tieliikenteessä on pidettävä riittävän pitkä turvaväli reagoida ennalta arvaamattomissa tilanteissa. Autokoulussa opitaan miten esim nopeus vaikuttaa jarrutusmatkaan.
U-käännös moottoritiellä kyllä on sen tason törkeys, että normaali moottoritien turvaväli käy siinä pieneksi.
Nopeusrajoitus 100km/h, ja ajoin sitä. Oikealla stopmerkillä varustettu tie yhtyi siihen tiehen jolla minä ajoin. Lapseni istui etupenkillä. Tuossa risteyksesä oli jonoa, joista osa kääntyi kaistalleni samaan suuntaan meneväksi, ja osa vastaani. Kaikki näytti hyvältä, ja jono seisoi ja odotti minua, kunnes juuri vähän ennen kuin tulin risteykseen nainen lähtikin kääntymään vastakkaiselle kaistalleni. En kerennyt edes tyytätä kun painoin jarrut pohjaan. nainen vain katseli OIKEALLE puolelleen, eli ei nähnyt minua, vaikka hän tuli STOPmerkin takaa. En tiedä mitä hän ajatteli, että kyseessä on tasa-arvoinen pikkutien liittyminen valtaväylään?
Noh, säikähdyksellä selvittiin, kerkesin jarruttaa sen verran että nainen pääsi turvallisesti omalle kaistalleen. Hän siis myös kääntyi vasemmalle katsomatta kertaakaan vasemmalle, vaikka aina pitäisi katsoa ajosuuntaan kääntyessä. Kun hänen silmänsä sitte nosuivat minuun hän nosti molemmat kätensä suunsa eteen ja oli ajaa ojaan. En pystähynyt vaan jatkoin matkaani.
Tuon jälkeen olen ollut tarkkana kaikissa risteyksissä vielä paremmin. Toisaalta tällaista kolaria on mahdoton välttää jossa auto ensin on pysähtyneenä, ja lähtee ajamaan alle vasta kun itse olet jo niin lähellä ettei auto pysähdy vaikka miten jarruttaisi.