Tätäkö on psykiatrinen hoito? Tuttavani on psykoosissa ja harhailee vapaana, ei oteta hoitoon
Olen aivan järkyttynyt. Tiedän että terveydenhuollon resurssit on heikot mutta kuvittelin aina että psykoottinen ihminen pidetään vähintään useamman viikon hoidossa.
Tämä tuttu hakeutui itse hoitoon ja otettiinkin sisään osastolle, mutta pääsi sieltä kotiin alle viikossa. Vielä lähtöpäivänä kärsi harhaluuloista, mm. kuvitteli tuntevansa merkkihenkilöitä ja olevansa heidän kanssaan yhteistyöprojekteissa.
Nyt haahuilee tuolla pitkin katuja, koti hänellä toki on mutta siellä lähinnä kittaa kaljaa yksinään. Naapurusto jo hieman pelkää omituista hiipparia ja vaikka ei toistaiseksi ole väkivaltainen, on jo syyllistynyt näpistyksiin ja kaljoissa autoiluun. Läheiset ovat soitelleet sossua ja ambulanssia apuun mutta koska pystyy lauseen tai kaksi jutella järkeviä, ei ole tarpeeksi hullu hoitoon. Tätäkö on avohoito?
Ikävä kuulla, on varmasti raskasta teille. Tiedän tapauksen, jossa vieras ihminen soitti ambulanssin ja he uskoivat häntä.