Lue keskustelun säännöt.
Olen tuhlannut elämästäni yhteensä 15 vuotta ihastusteni odotteluun
23.06.2022 |
Teininä ihastuin yhteen pop-tähteen, joten en ihan periaatteessa halunnut ketään muuta -> 18-vuotiaaksi olin siis ilman kumppania sen vuoksi. 18-vuotiaana ihastuin jälleen -> 23-vuotiaaksi olin ilman kumppania. Sen jälkeen oli pari huonoa suhdetta ja kolmen kympin hujakoilla ihastuin jälleen -> taas ilman kumppania.
Olen 35+ ja käyttänyt elämästäni 15 vuotta siihen, että olen säästellyt itseäni (selibaatissa ja muita tapailematta) ihastukselleni. Miten voisin selvitä tästä harmittelusta, kun olen tuhlannut elämääni siten?
Jos olisin elänyt fiksusti, olisin saattanut löytää hyvän kumppanin ajoissa ja olisin nyt hyvässä avioliitossa ja mulla olisi iso perhe ja hyvä ura. Miten käsittelen sitä, että olen tärvellyt oman elämäni näin pahasti?
Kommentit (32)
Miksi aloitus on saanut niin paljon miinuspeukkuja, onko tämä joku palstahullu jonka olemassaoloa en ole vielä rekisteröinyt? Mielenkiintoinen aihe kuitenkin, olen pyörinyt nuoruuteni sellaisissa piireissä, joissa oikeat pojat eivät kiinnostaneet, mutta silti moni meistä hörhöistä löysi miehen ennemmin tai myöhemmin (30+ ikäisenäkin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitus on saanut niin paljon miinuspeukkuja, onko tämä joku palstahullu jonka olemassaoloa en ole vielä rekisteröinyt? Mielenkiintoinen aihe kuitenkin, olen pyörinyt nuoruuteni sellaisissa piireissä, joissa oikeat pojat eivät kiinnostaneet, mutta silti moni meistä hörhöistä löysi miehen ennemmin tai myöhemmin (30+ ikäisenäkin).
Ihmettelen samaa. Saan vain miinuspeukkuja, vaikka ongelma on todellinen. Ilmeisesti täälläkin vain ignoroidaan. Sitä paitsi joku oikea terapia ei ole mikään ihmelääke kaikkeen mahdolliseen. Siksi olisi mukavaa jutella kaikenlaisista aihepiireistä ja ongelmista avoimesti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitus on saanut niin paljon miinuspeukkuja, onko tämä joku palstahullu jonka olemassaoloa en ole vielä rekisteröinyt? Mielenkiintoinen aihe kuitenkin, olen pyörinyt nuoruuteni sellaisissa piireissä, joissa oikeat pojat eivät kiinnostaneet, mutta silti moni meistä hörhöistä löysi miehen ennemmin tai myöhemmin (30+ ikäisenäkin).
Ihmettelen samaa. Saan vain miinuspeukkuja, vaikka ongelma on todellinen. Ilmeisesti täälläkin vain ignoroidaan. Sitä paitsi joku oikea terapia ei ole mikään ihmelääke kaikkeen mahdolliseen. Siksi olisi mukavaa jutella kaikenlaisista aihepiireistä ja ongelmista avoimesti.
Ap
...jatkan vielä: aivan varmasti vaikkapa joissain animeporukoissa ja bändien fanikerhoissa on paljon naisia, jotka elättelevät haaveita jostain mielikuvitushahmosta tai rock-tähdestä ym. En ole varmastikaan ainoa, jonka psyyke toimii näin. Tosin vaikeaa on ollut mulle parisuhteiden solmiminen oikeassakin elämässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoheto tosiaan olisi se,että sinulla olisi 4 lasta eri miehille ja takana 300 paskaa panokumppania ja reippaasti ylipainoa sätkän tummentamien keuhkojen ympärillä.
Ei kai tämä silti ole ainoa vaihtoehto? Jos olisin nätimpi, olisin voinut saada hyvän miehen kumppanikseni ja hän olisi tukenut mua ja meillä olisi suurperhe + molemmilla hyvä työura.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oman elämänsä sivustaseuraaja
Tämä on totta. Voiko tämä liittyä siihen (ehkä kaukaa haettua?), että vauvana ja taaperoikäisenäkin jouduin viettämään yksin lastensängyssä vaikka tuntikausia silloin, kun olin äitini kanssa kotona. Hän ei koskaan sylitellyt tai jutellut mulle, säilöi vain sänkyyn ja ruokki, jonka jälkeen hän meni toiseen huoneeseen. Muistan sen vielä n. 3-vuotiaanakin, että aina olin yksin, lastensängyn puiset "kalterit" edessäni ja mietin omia ajatuksiani. Kaikkea muutakin ikävää liittyi aikaan.
Mun piti olla yksin ja hiljaa ja ODOTTAA. Tuntikausia. Ja kun näin äitini, hän oli hyvin kylmä ja lyhytpinnainen, harvoin edes hymyili muuten kuin vitsaillakseen. Ei tietenkään sanonut mitään nättiä tai ottanut syliin tai edes silittänyt. Hän kohteli mua kuin jotain kodinkonetta/esinettä. Hän on myöntänyt kaikki nämä asiat itsekin.
Voiko tällainen vaikuttaa siten, että aika passiivisesti vain odottelen ja odotan ihmettä tapahtuvaksi ja olen kyllä muodollinen ja kohtelias, hoidan asiat hyvin, mutten osaa olla mielekkäässä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja tehdä jotain asioiden eteen? Itsetuntoni on aivan surkea, enkä oikein osaa lukea ihmisiä. Kyllä mä pinnallisesti ajatellen ihan normaalisti elelen, mutta olen jotenkin rampa henkisesti.
Ap
Ok, saamistani alapeukuista (2 kpl) tulkitsen, että tuo varhaislapsuuteni EI liity näihin vaikeuksiini siis.
Ap
En muuten oikeasti tajua näiden alapeukutusten logiikkaa, kun sain tähän toiseenkin pelkkiä alapeukkuja. Myönnyin alapeukuttajien kanssa siihen, että "ok, varhaislapsuusteoriani oli varmaankin väärä" ja sitten tähänkin sain alapeukkuja. Wtf?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teen kaksi (2) avausta saman aamun aikana, niin se ei ole maanisuutta tai palstan tukottamista. Fakta.
Mulla on nyt vain hyvinkin kaipaavat tuntemukset viimeisintä ihastustani kohtaan. Aina keväisin-kesäisin ikävöin ja suren pakkejani eniten, kun ois ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja nauttia kesästä. Nyt voin vain surra ja ikävöidä ja muistella pieniä välähdyksenomaisia muistoja hänestä.
Ap
Luin huolimattomasti "hiusteni odotteluun" ja ilostuin, että joku muukin :p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt oikeesti terapiaan! Sinulla on vieläpä ilmeisesti avoin tapa keskustella ongelmistasi, joten saisit varmaan apua käynneistä jo pian.
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeesti terapiaan! Sinulla on vieläpä ilmeisesti avoin tapa keskustella ongelmistasi, joten saisit varmaan apua käynneistä jo pian.
Olen ajatellut, että voisin ratkoa ongelmani tämän palstan avustuksella mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailman hienoin limerenssin kuvaus voisi auttaa. Ian McEwan: Ikuinen rakkaus. Jos tuon jälkeen vielä haikailee jonkun perään, on ihme.
youtubessa on englanniksi jotain limerenssi ja parisuhde terapia videoita myös half love tai single life.voit hyötyä niistä ja selvittää omaa käytöstä niillä. yritä keskittyä tästä lähtien siihen että saat huomiota ja vastarakkautta-älä jää haikaileen jos et saa vastakaikua.toi ei ole kiinnostunut mietit ja jatkat eteenpäin.hyvä juttu on ettei ole paljoa paskaa ihmisuhde juttua taustalla. joku lyhyt suhdehistoria on hyvä lähtökohta oikeelle parisuhteelle. waiting for marriage valmennukset on youtubessa myös hyviä sinkkunaisille.paljon hyvää neuvoa.
Ei kukaan ota ulkonäköangstejanikaan tosissaan. Eksäni sanoi silleen "älä jaksa, et usko itsekään noihin juttuihisi". :( Eräässä harrastusryhmässä 10+ vuotta sitten osin huumorin varjolla kerroin angsteistani vuosia sitten ja mua alettiin kohdella todella oudosti ja vähän vihamielisesti sen jälkeen.
Aiemmin ihan ystävälliset ihmiset katsoivat mua jotenkin vakavasti, eivätkä enää jutelleet. Eräs psykologi myös 10+ vuotta sitten ohitti huoleni täysin, eikä ottanut tosissaan, vaikka kyseessä olivat kipeimmät ongelmani, joista en edes aluksi uskaltanut kertoa. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää.
Ja sitten toisaalta: joiltain naispuolisilta sukulaisiltani (!) saan edelleen ihan törkeitä kommentteja ulkonäkööni ja viehätysvoimani puutteeseen liittyen. Kun tapasin 2. edellisen exäni, sain kuulla "mistä sä muka löysit sen - netistä varmaan...haha?". Ja kyselyitä, milloin leikkautan plastiikkakirurgilla piirteeni x, y tai z tai oonko leikkauttanut jo: "hei, ootko leikkauttanut piirteen x, kun näytät normaalimmalta?". Noin sanoi tätini kerran.
Omat sukulaiseni pitävät minua pahimmillaan todella rumana ja naimakelvottomana ja ulkopuoliset eivät välttämättä tajua, miksi angstaan ulkonäöstäni tai huonosta naimaonnestani.
Ap