Lue keskustelun säännöt.
Huono- hermoheikko äiti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
17.10.2006 |
Pakko purkautua johonkin.
Asiahan on niin, että mulla pitäis kaikki olla todella hyvin. Ihana perhe, rakastava, hellä ja huomaavainen mies. Kaksi suloista tenavaa (7 ja 1v)
Viimeiset kaksi vuotta elämästäni on ollut väsymyksen täyttämää, hankala raskausaika ja itkuinen, vähäuninen kuopus. Hermoja on siis koeteltu rankasti.
Aina välillä minusta tuntuu, ettei mua ole todellakaan luotu kotiäidiksi, ei sitten ollenkaan. Olosuhteiden pakosta olen nyt kotosalla vieläkin ainakin puoli vuotta, ennen paluuta työelämään. Tiukkaa tulee tekemään henkisesti. Kotona on toisaalta mukavakin olla, mutta välillä tuntuu, että seinät todellakin kaatuu päälle.
Ongelmaksi on muodostunut se, että mulla ei nykyään hermot kestä mitään, huudan liian herkästi ja saatan sanoa todellakin pahasti noille lapsille. Sitten nieleskellään itkua, kun harmittaa...
Esikoinenkin on vielä aivan lapsi, 7vuotias, ja välillä häntä pitää paljn isompana ja vaatii liikoja, komentelee, äyskii ja tiuskii. Sitten taas pyydellään anteeksi äidin typerää käytöstä.
Pienimmän kanssa hermoilee, kun mikään ei passaa, kitinää, kitinää ja vinkumista päivästä toiseen.
Aamusta se yleensä alkaa. Herätään koko sakki hyvissä ajoin ja hyvällä tuulella. Montakohan kymmentä kertaa olen etukäteen vannonut mielessäni, että tänään otan lunkisiti, hermostumatta mistään. Niinpä. Siitä se yleensä alkaa, kun nuorinta ei saa syömään yhtään mitään, korkeintaan lusikallisen jugurttia tai puuroa. Pukeminen yhtä kitinää, kun lähdetään saattelemaan esikoinen taipaleelle.
Joinakin aamuina on hermot olleet niin kireällä, että luojan kiitos en ole vielä pamauttanut kolaria autolla, kun ajatukset jossain h. elvetin porteilla.
Kyllä sitä eräätkin kerrat on miettinyt, että mitähän näistä lapsistakin oikein tulee, kun äitistään tullut tällainen puolihullu raivoaja. Rakastan lapsiani ylitse kaiken ja olen heistä onnellinen, mutta en osaa kuitenkaan itsekään selittää tätä käytöstäni millään. No, ehkä sillä, että väsymys on varmaan ottanut ylivallan minusta ja se purkautuu näin ikävällä tavalla.
Hävettää aivan myöntää, mutta päivän paras hetki on yleensä se,kun lapset saatu nukkumaan ja pääsee itse käpertymään miehen kainaloon ja saa painaa silmät kiinni.
Tämmöistä meillä tänään.
Tiedän, että moni teistä varmaan ehdottaa ammattiauttajalle/ lääkärin juttusille menoa, että koittakaapa varsin arvata minun siviiliammattini??? Se saattaa yllättää, väsymys kun voi kohdata kenet vaan.
Kommentit (14)
Tuo aamulenkki tekisi varmaan terää, mutta sula mahdottomuus. Mies herää klo. 5 töihin. EI oikein jaksa herätä ennen sitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syö sitten kun tuntuu siltä. Ihan liian usein otetaan kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet ihan kirjaimellisesti. Itse olen lähemmä viisikymppinen, ja neuvoloiden kanssa asioitu 25 vuotta, lapsilaumasta johtuen, ja kokoajan muuttuu suositukset siitä mikä on oikein, ja mikä väärin, käytä tervettä maalaisjärkeä, ja käy kirjastossa lainaamassa Anna Wahlgrenin Lapsikirja, siitä on paljon iloa, hyvä opas 0-16 vuotiaisiin, ja paljon ajattelemista omiin käytösmalleihin. Luota itseesi.
Mies hoitasi lapset viikonlopun ja sä lähdet johonkin reissuun esim. tyttökaverin kans. Järkkäätte jotain ohjelmaa: teatteri, elokuva, käytte syömässä, ostoksilla, jalkahoidossa tms...Tai jos lastenhoito järjestyy niin menet miehesi kanssa. Sulla on akku tyhjä ja se pitää ladata.
Älä syyllistä itseäsi, sä teet parhaasi ja olet hyvä äiti siitä lähdetään. Et sä ole loppuelämääsi hermoheikko vaan kyllä se rupee helpottamaan. Tsemppiä!
Samanlaista meilläkin. Ja lastenkin ikäero on melkein sama. Välillä tuntuu ettei oikeasti jaksa!!1
meillä 2 v:llä oli syömättömyys/napostelukausi äskettäin. En pakottanu syömään (vaikka syömättömyys huolettikin) piilotin naposteltavan ruuan ja tyhjensin pöydän pääliset, eipä aikaakaan kun ruoka alko maistua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä pistää hirvittämään, kun työn puolesta joutunut näkemään kaikkea kurjaa ja huonoa vanhemmuutta. Alkaa jo itsekin miettimään olen hiljalleen muuttumassa samanlaiseksi.
Itseasiassa käytiinkin miehen kanssa viikon reissussa ulkomailla kesällä vähän latailemassa akkuja, mutta samat kuviot näyttää palanneen taas syksyn myötä : -((
Oletko varma, ettei sulla ole jotakin häikkää vaikkapa kilpirauhasarvoissa tai hormoneissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme pientä lasta kotona, vanhin eskarissa. Ärsyttää suunnattomasti huomauttaa aina samasta asiasta joka ikinen päivä, esim. syömisestä, vaatteiden vaihdosta. Ja kun itsellä on pinna kireellä, tulee heti huudettua ja sanottua pahasti lapsille. Ja sitten harmittaa ja itkettää tai raivostuttaa entistä enemmän... kun mitään ei edelleenkään tapahdu.
Hyvä olisi jos ennättäisi ennen raivoamista toiseen huoneeseen laskemaan kymmeneen (tai sataan ;-) ), mutta ei aina todellakaan ole aikaa tai kerkeä.
Huomaan kyllä itsestäni, että olen ainakin kuukautisten kynnyksellä kireempi. Välillä pitää tosiaan toitottaa itselle, että ' älä huuda, älä hermostu' , kun ei siitä loppujen lopuski ole mitään hyötyä tai ainakin tosi harvoin.
Pitempää pinnaa sinullekin ja koitetaan jaksaa :-)
Itsellä oli raivo äiti enkä muistele kovin hyvällä kun oli tosi arvaamaton ja äkkipikainen. Toisin sanoen ei saanut olla lapsi un piti kokoajan jännittää millä tuulella äiti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 6v 5v 3v ja 1v. Pääasiassa sujuu ihan kivasti mutta välillä väsyn tähän yleiseen hulinaan ja hälinään ja kilahdan jostain pikkuasiasta. Erityisesti 6v hyörijä ja pomppija saa mut hermoraunioksi.
Kotihoito toki paras ratkaisu, jos ei ole erityisiä ongelmia, mutta toisin kuin tällä palstalla annetaan ymmärtää, laadukas päivähoito on vain hieman huonompi vaihtoehto kuin kotihoito. Eli ei mikään katastrofi lapselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija - 17.10. 09:38 vastaa tähän viestiin (9/13)
Tämä nyt menee vähän siihen ' lääkäriin' -osastolle...
Oletko varma, ettei sulla ole jotakin häikkää vaikkapa kilpirauhasarvoissa tai hormoneissa?
Jep, jep. Kilpparivaiva ollut lääkityksellä jo vuosia!
Aamulla kiire töihin, esikoinen venkoilee pukemisen kanssa, toinen hanska aina hukassa, en halua nyt tätä paitaa vinku vinku vinku.
Töistä kiireellä kotiin, lapset istuu heti ruokapöytään, mitä ruokaa? Pitäs olla heti valmiina. Hyvä että ehtinyt kaupas käydä. Sit siivotaan ruokailun jäljet, kello onkin pian kuusi. Tunti aikaa jollekin, leikille, ulkoilulle tms, ja sitten jo iltapuuron keittoon, iltapalalle, iltatouhuille, muksujen nukutusrituaalit, joihin itsekin simahtaa. Tätä päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen. Milloin tää oravanpyörä loppuu?
Kotiäitiyskään ei tuntunut omalta, mutta tämä rumba vielä vähemmän. Samaa alaa taidan edustaa ap:n kanssa ja samat mietteet. Mitä näistä rakkaista lapsista tulee?
niin minullakin se aamu on kaikkein raskain.
Meillä 4- ja 2-vuotiaat ja vanhempi pitää saada kerhoon täsmällisesti. Ja varsinkin nyt kun taas sitä vaatetta pitää lisätä, niin tuntuu että pukeminen kestää ja lapset hikoo ja äiti hikoo, kaikki hukassa jne. jne.
Paras keino selvitä tuosta on ollut nousta rutkasti aikaisemmin, käydä lenkillä (kun mies vielä on kotona) ja laittaa itseni valmiiksi ennen kuin herätän lapset. Lasten vaatteet illalla jo pinoihin ja sitten suit sait taipaleelle.