Vein miesystäväni toiselta naiselta
Nyt pelkään, että hän lähtee toisen naisen matkaan.
Olimme pitkään parhaita ystäviä ja jossain vaiheessa alkoi tulla tunteita peliin, joskin peittelin omat tunteeni miestä kohtaan. Juttelimme toisillemme ihan kaikesta ja muutenkin olimme lähes erottamattomat ja jopa yhteiset kaverimme epäilivät aikoja sitten meillä olevan jotain, mutta kielsimme sen.
Kommentit (24)
Kun kyllästyy niin pettää taas. T. Nainen joka pettänyt lähes joka suhteessa
Ai niin ja tuohon urputukseen otsikon sanavalinnasta "VEIN toiselta.." niin siksi kai se on niin laitettu kun naisten mielestä nainen on aina syypää. Mies vain vietiin.
Vierailija kirjoitti:
Ai niin ja tuohon urputukseen otsikon sanavalinnasta "VEIN toiselta.." niin siksi kai se on niin laitettu kun naisten mielestä nainen on aina syypää. Mies vain vietiin.
Tällä kertaa ap:n itsensäkin mielestä.
Voi lähteä tai olla lähtemättä. Muistakaa kuitenkin kaikki muutkin, joiden mies/vaimo ei ole koskaan edes pettänyt ja olette niin onnellisia, että yksi kaunis päivä se puoliso silti voi lähteä. Kun ei välttämättä mitään taipumusta tarvita, päinvastoin se yksikin kokemus voi tietynlaista ihmistä opettaa, että jatkossa jätän sen toisen ajoissa eikä kituuta suhteessa toisen mieliksi.
Ja sitten on niitä, jotka nauttivat jännityksestä. Ei sitä kukaan voi nettipalstalla tietää kumpi tyyppi on kyseessä.