Elämän tarkoitus hukassa ?

Selvennetään otsikkoa heti, en ole tekemässä itsaria, vielä ainakaan. Sen sijaan olen tämän vuoden aikana yhä useammin havahtunut miettimään, mitä tarkoitusta tällä on? Elämässäni ei ole enää tavoitteita, päämääriä, ei intohimoa, ei seksiä, velkaakaan ei enää ole. Olenko siis hyödytön, kulutus-yhteiskunnasta syrjäytynyt ajattelija?

Koska minulla ei ole tavoitteita, kuljen töissä vain saadakseni sen verran rahaa, että saan ruokaa. Toisaalta, miksi, miksi minun pitää elää, jos mitään suurempia päämääriä ei ole? Nämä ovat suuria kysymyksiä. Työkaverit ovat huolestuneet ja jotain kautta minulle tuli työterveyskysely ja soittivat tänään aikaa työterveyshoitajalle. Höh, no siitä vain, tuskin menen, ei ole mitään syytä. En halua pilleriaaveeksi, niitä on jo useampia tullut vastaan. Hitaalla käyviä reppanoita. Mielummin elämän lopetus kuin tuollainen vaeltava aave.

Olen toki ollut ns kärty työpaikalla. Suorastaan suutun, kun minut keskeytetään ja aletaan hölöttää omaa paskaa kesken kaiken. Yhä enemmän katselen työkavereita säälien, raukat, ovatko he koskaan miettineet elämän tarkoitusta. Samalla mietin, mitä en ole oivaltanut elämästä, kun minulla ei ole enää tavoitteita.

No, perusajatus, vaikken siis itsaria ainakaan nyt tee, on elämän tarkoituksen kadottaminen. Miksi taistella omaisuudesta, rahasta jne, kun en tee sillä mitään. Mitään en saa mukaan kun kuolen, kuolema ei ole yhtään sen hienompi olin rikas tai köyhä, en ainakaan itse ole sitä enää näkemässä tai kokemassa.