Kissat luonnossa, olen vihattua vähemmistöä koska syötän niitä!
Minulla on puolikeay mökki kissa, ollut jo viimekesästä saakka. Olen siis tuollainen paljon mökillä viihtyvä eri vuodenaikoina.
Rantamäki, paljon lintuja ja sammakoita näillä seuduin.
Käytännössä minulla on tarjolla kissanruokaa päivittäin.
Alue vanhaa kulttuurimaisemaa, pesii jossain vanhassa navetan kivijalassa tai unohtuneen kesämökin kuistin alla!
Kaloja, kissanruokaa, omia tähteistäni, niitä annan tuolle metsän yksinäiselle kissakulkijalle. Talvella olin huolissani mutta selvisimme yhdessä!
Tuokin siis vain pihalle ja antaa kyllä koskettaa ja silloin kehrää mutta loukutin sen toukokuussa että olisin vienyt rokotuksiin niin näytti että loukussa tuhoaa itsensä tai loukun!
Matolääkkeet annoin nakin sisältä!
Säälin tuota kissaa, nytkin se istuu ikkunalaudalla. Melko laiha, kauniin ruskea, mahongin värinen, erikoisen pitkä häntä.
No missä ne pennut on jos pesii?