Epätoivoinen ihastus ja suru

Otsikon mukaisesti kaipaan neuvontaa. En koskaan uskonut tänne kirjoittavani. Mutta mennään suoraan ytimeen. Olen epätoivoisen ihastunut erääseen naiseen. Olin jo luopunut toivosta että voisin joskus tukea näin, en sitä ansaitse. Hän on minua pidempi ja luonnollisesti hyvin paljon kauniimpi fyysisesti kuin henkisestikin. En häntä voi lähestyä, sillä kuka minusta; tavallisesta 27- vuotiaasta miehestä pitäisi? En omaa mitään muuta kuin unelmoinnin ja säästämisen lahjan. ( Ja näennäisesti heikon itsetunnon), Saan hänestä niin paljon elämän voimaa vaikka hän ei sitä tiedä .. hänen hymynsä ja silmänsä. Niissä on jotain erityistä. Vaikka todennäköisyyksien puitteissa tulen olemaan loppuelämän yksin ja ilman häntä, on hän tehnyt enemmän kuin ehkä koskaan ymmärtää, vain sillä että on olemassa. Haluan siitä häntä sydämessäni kiittää, vaikka samalla tunnen surua epäonnisuuteni suhteen. Kiitos kun sain avautua
T. Kaksi vuotta nuorempaan ihastunut.