Voiko lukioon esittää toiveen että olisi samalla luokalla kaverin kanssa?
Kommentit (24)
Lukiolainen pärjää jo itsenäisesti. Jos ei pärjää, on aika hankkia nuorelle apua, ja kiireesti!
Mitä sillä on merkitystä, kun kuitenkin kukin oppilas tekee itsenäisesti kurssivalintansa ja hetken päästä nuoret ovat kuitenkin eri kursseilla?
Vierailija kirjoitti:
voi mutta tuskin kuuntelevat
Jep, ja joissain lukioissa on selkeä järjestelmä, miten ryhmät muodostetaan. Esim. aakkosjärjestyksessä tehty jako.
Ei siellä ole luokilla merkitystä. Tehdään kurssivalinnat.
Riippuu lukiosta. En muista että aikanaan olisi kysytty, aika moni vanha luokkakaveri oli kuitenkin samassa luokassa.
Ruokin trollia, kun mulla on tylsää.
Lukiossa ei ole luokkia, joten sillä ei ole mitään merkitystä. Se vaikuttaa vain siihen, kuka on ryhmänohjaajana. Joo tietty oman ryhmän oppilaita näkee muutaman tunnin enemmän kuin toisessa ryhmässä olevaa täsmälleen samalla lukujärjestyksellä, mutta vastaavasti oman ryhmän oppilaita näkee selkeästi vähemmän, jos lukee eripituista matikkaa kuin joku ryhmäkaveria.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on merkitystä, kun kuitenkin kukin oppilas tekee itsenäisesti kurssivalintansa ja hetken päästä nuoret ovat kuitenkin eri kursseilla?
Onko jossain lukiossa vielä luokkia? Ryhmiä tuntuu tällä päin olevan. Eikä sillä luokalla ole yleensä mitään väliä. Esim. meidän poika ei edes tiedä luokkalaistensa nimiä, kun ainoa yhteinen hetki on ryhmänohjaajan tunti 30 min kerran kuussa. Muuten valitsevat kurssit mielenkiinnon mukaan. Nuo kurssivalinnat tekevät usein kavereiden kanssa, eli sopivat, että hakevat vaikka samalle musan kurssille.
Lukio ei ole enää luokkamuotoinen. Jos nuoret tekevät kurssivalintoja yhdessä, niin siten pääsevät samoille tunneille.
Miten niin samalla luokalla? Luokaton lukiohan on ollut jo iät ajat. Ryhmiin oppilaat on tietysti jaettu, mutta se on vain nimellistä eivätkä jotkut samassa ryhmässä olevat välttämättä päädy samoille kursseille koko lukioaikana.
Voi esittää. Tuskin luokattomassa lukiossa mitään merkitystä, jos toivetta edes kuunnellaan
Lukio lakkasi olemasta luokkamuotoinen joskus 80/90-luvun taitteessa. Ainakin vuonna -93 aloittaneilla oli jo luokaton lukio.
Silloin, kun luokkia vielä oli, sen määräsi matikan pituus. Jos luki lyhyttä matikkaa, oli pakko lukea myös lyhyttä kieltä. Pitkällä matikalla tätä pakkoa ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi mutta tuskin kuuntelevat
Jep, ja joissain lukioissa on selkeä järjestelmä, miten ryhmät muodostetaan. Esim. aakkosjärjestyksessä tehty jako.
Meidän lukiossa laitetaan esim saksan lukijat samaan, urheiluvalmennuksessa olevat samaan ryhmään jne. Mutta yhtä hyvin jakoperuste voisi olla aakkoset.
Pienen kunnan lukiossa tuolla on väliä. Meillä oli valmiit lukkarit ja oman ryhmän kanssa mentiin kaikki pakolliset kurssit. Tämä siis vuosina 20152018. Toki matikassa ryhmät sekoittui, koska osalla pitkä ja osalla lyhyt jne. ja sit valinnaisilla kursseilla. Meillä oli kaksi ryhmää, joissa molemmissa n. 20 opiskelijaa.
Edes lukematta kommentteja totean yhden perusasian: Elämässä saa sen minkä pystyy neuvottelemaan. AINA kannattaa kysyä. AINA kannattaa miettiä etukäteen miten kysyy.
Lukio on luokaton. Jako tehdään jotenkin. Omalla kohdalla sukunimen alkukirjaimen mukaan jaettiin, b, c, d. Tuntien ryhmissä oltiin miten sattuu. Jis sanat kurssit niin samoilla tunneilla on. Aika tuossa vaiheessa jo erkaantua kaverista ja tehdä omat valinnat.
Riippuu lukiosta. Me käytiin toukokuussa tutustumassa nuoren kanssa hänen ykkösvalintana olleeseen lukioon yksityisvierailulla (sairaalakoulutausta) ja alustavasti sopimassa tarvittavista tukikeinoista. Siellä tuli sattumalta puheeksi, että jännätään pääseekö nuoren kaveri kyseiseen lukioon kun oman nuoren kohdalla asia oli varsin selvä. Opo heti kysyi kaverin nimeä ja sanoi jättävänsä viestin kansliaan, että nämä kaksi samaan ryhmään jos molemmilla vaan riittää keskiarvo. Meille ei olisi muuten tullut edes mieleen kysyä tuollaista mahdollisuutta. Ja vaikka kyseessä on luokaton lukio niin kaksi ekaa jaksoa ollaan oman ryhmän kanssa pelkästään ja vasta sen jälkeen omien valintojen mukaan.
Lukiossa ei ole luokkia. Jokainen valitsee kurssitarjottimelta ne kurssit mitä haluaa ja mitkä sopii omaan aikatauluun. Toki oppilaat on jaettu ryhmiin, jolla on ryhmänohjaaja eli "luokanvalvoja". Entisessä mielessä "luokka" on yhdessä ainoastaan noin kerran kuussa ryhmänohjaajan vartin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Lukiolainen pärjää jo itsenäisesti. Jos ei pärjää, on aika hankkia nuorelle apua, ja kiireesti!
Mitä sinä
Sönkötät?
Vastaa kysymykseen.
Kyllä voi toivoa. Sen sitten näkee, toteutuuko toive. Siellä on monta muutakin uusissa oloissa uusia kavereita etsimässä.
Lukiossa ei ole ollut luokkia noin 30 vuoteen.
voi mutta tuskin kuuntelevat