Muistellaan lapsuuden herkkuja joita ei saa enää kaupasta tai joiden maku on pilattu?
Vaahtosammuttimen kokoisena joskus 70-luvun lopussa muistan syöneeni suklaata jota kutsuttiin mansikkapötköksi, tosi hyvää, mutta kadonnut.
Kasarin huolettomina alkuvuosina tuli syötyä kokiksen makuista mehujäätä, kovasti yritän miettiä, että olisikohan sen nimi ollut mäkki tai jotain sinne päin...?
Mansikkaeskimo oli joskus jotain ihan muuta kuin nykypäivänä, reilusti isompi ja paljon enemmän makua.
MItä kadonneita herkkuja sinä muistelet lämmöllä?
Kommentit (1331)
Ennen oli irtomyynnissä saksansämpylöitä. Oli ihana joskus ostaa niitä, voita päälle ja kahvin kanssa herkutella.
Jäätelöistä paras oli Midi, jäätelöpuikko jossa oli suklaajäätelöä, rommia ja kirsikoita sekä suklaakuorrutus. Ikävä kyllä äiti ei antanut useinkaan lupaa ostaa sitä (sen rommin takia). Joskus tsäkällä meni läpi jos pääsi faijan kanssa kauppaan.
Haikeudella muistelen alkuperäistä Jaffa-limsaa. Se oranssi oli hyvää, mutta se punainen oli mun suosikki. Limsaa saatiin kesällä maalla, kun isoisä antoi meille kolmelle lapselle yhden pikkupullon jaettavaksi. Silloin ei edes tainnut olla isoja litran tai puolentoista pulloja olemassakaan.
Koulusta kotiintullessa mentiin kaverin kanssa ostarille ostamaan apteekista salmiakkijauhetta. Se oli vahvaa ja sitä syötiin niin että sormi kasteltiin ja tökättiin jauheseen ja sitten nuoltiin se sormi - ja sama uudestaan. Salmiakkijauhetta myytiin apteekissa koska sitä pidettiin vielä lääkkeenä. Se oli irtotavaraa ja myytiin sellaisessa valkeassa lääkkeille tarkoitetussa paperipussissa.
Vierailija kirjoitti:
Semmoiset pussissa myytävät pienen pienet jäätelöt joissa oli jogurttikuorrute, niitä piti sormin napsia, siinä pussissa siis oli monta niitä. Olikohan jalanpohjan ja käden muotoisia. 90-luvulla ostin siwasta näitä.
Cool Bits! Itsekin kaipaan kovasti. Myös kaikenlaisia makeita vanukkaita, kuten Nami Nami ja vastaavat, mitä oli aikoinaan. Nyt kaikki joko jotain proteiinikamaa tai ihme mänkkiä, niin kuin Jacky ja Paula. Hyh. Lapset ilmeisesti vain noita syövät, kun eivät paremmastakaan tiedä. Uusi Fanny-vanukas on aivan ok, mutta ei ehkä taida olla aivan samanlainen, kuin ennen. Vaniljanmakuista kaipaisin myös.
Ikävää on myös se, että moneen limukkaan on lisätty makeutusaineita. Niin monet juomat maistuvat nyt kauhean laimeilta ja onnettomilta. Maku ei todellakaan vastaa alkuperäistä raikasta. Eikö voitaisi pitää lightit lightteina ja antaa niiden sokeriversioiden olla pelkkää sokeria? Jokainen tehköön itse päätöksensä, ja herkkuni saavat olla herkkuja silloin tällöin. Haluan niiden maistuvan sitten oikeasti hyvältä.
Hedelmämerkkarit.
Merkkarimallisia makeisia ei saa enää kuin sokerikuorrutuksella –– pantterit sun muut. Yäk.
Fanny nimiset, makeahkot rahkat ainakin. Danonella oli hyviä jogurtteja, semmoisia pieniä kippoja. Sitten muutama jäätelölaji, joiden nimiä en enää muista, Wieniläistuutin joku oli tänne kirjoittanutkin.
Mars Delight
Pariisinpiiras (hoviruoka tms?)
Digimon toffeelimu
Ben&Jerrys Baked Alaska
Carrollsin juustohamppis
Wiener Nougat silloin, kun siinä ei vielä käytetty palmuöljyä
Jeppe jääkarhu -vanukas
Dukes hampparit
Ettania ja Tre Ankarea sai kaupasta. Enää ei saa. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköjään twister jäätelökin ollaan muutettu.
Muoto, maku ja värit täysin muuttuneet.
Inhottaa kun aina niin hyvät maut täytyy muuttaa.Ei kai? Uusi tuote on kyllä tullut.
Mä en ole nähnyt sitä vanhaa. Pelkästään sitä uutta.
On myynnissä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Reilu-satsi raesekoitus. Tosi usein ostin lähikaupasta.
Muistan että Siwasta näitä sai aikoinaan. Nykyään on K-ketjulla joku oma halpakopio tuosta.
Kellogg's Smacks murot jotka oli päällystetty hunajalla. Muistan syöneeni ja tykänneeni näistä 80-luvulla pentuna. Miksiköhän nämä katosivat, vai onko niitä nykyäänkin jollain toisella nimellä?
Tuli mieleen tästä pätkästä, 11.6.1983 :)
Budapest suklaa... Eihän tuossa ole jäljellä enää mitään siitä mitä se oli kasarilla. 😲
Vierailija kirjoitti:
Merkkari. Se iso alkuperäinen.
Joo, onhan se ikävää, että tukehtumiskuoleman aiheuttanutta makeista pienennettiin. Turvallisuussyistä.
Vierailija kirjoitti:
Kellogg's Smacks murot jotka oli päällystetty hunajalla. Muistan syöneeni ja tykänneeni näistä 80-luvulla pentuna. Miksiköhän nämä katosivat, vai onko niitä nykyäänkin jollain toisella nimellä?
Tuli mieleen tästä pätkästä, 11.6.1983 :)
Olikohan edes oikeaa hunajaa se päällyste?
Vierailija kirjoitti:
Kunnon lihapiirakkaa on ikävä, olivat niin maukkaita 80-90-luvuilla. Nykyiset ovat järjestään kalpeita kopioita, sitkeän paksukuorisia vähällä täytteellä, eivätkä maistu miltään.
Tee itse parempia!
Vierailija kirjoitti:
Sitruunasooda, taivaallista.
"sittisuuta"meidän murteella,aivan ihana limonadi!
Mielestäni Royal-suklaa on pilattu.
Ennen oli niin herkkua.
Carrols. Ai että on ikävä. Ei lapsuudesta mutta kuitenkin.
Ruska. Se alkuperäinen. Kasarin alussa paras teho/painosuhde.