Minne matkustaisit, jos olisi pitkä viikonloppu ilman lapsia ja rahaa rajattomasti?
Meillä miehen kanssa pitkästä aikaa vapaata kahdestaan ja tilillekin on karttunut kivasti rahaa säästöön. Aikaa perjantaista sunnuntaihin, joten ison aikaeron taakse ei viitsi lähteä.
Mies ei halua luonnon rauhaan, toisaalta liian kuumat ja ruuhkaiset kaupungitkaan eivät houkuttele. Sen sijaan jokin idyllinen paikka Keski-Euroopassa voisi tulla kyseeseen.
Ehdotuksia?
Kommentit (11)
Kävisin hautaamassa hyvään paikkaan niin paljon rahaa kuin pystyisin ko pitkän viikonlopun aikana.
Alsace tai Loiren laakso on ihania paikkoja viikonloppureissulle. Kauniita pikkukyliä
Itse varmaan lähtisin englantilaisiin puutarhoihin kiertelemään, juuri nyt kauneimmillaan.
Kun on noin lyhyt aika käytettävissä, niin en lähtisi kauas. Pitäisi olla suorat lennot ja hyvät yhteydet kentältä kohteeseen. Esimerkiksi Gdanskiin voisin lähteä uudestaan, edellisellä vierailulla oli syksy. Nizzakin voisi toimia, siellä voisi vuokrata auton lauantaille ja tutustua ympäristöön. Ja kun rahaa kerran on, niin majoittua Negrescossa.
Roomaan. hieno hotelli, joku rauhallinen kattoterassi tai oma parveke mistä ihailla kaupunkia. Kuljettajan palkkaaminen ja kaupungin ulkopuolelle viinitilareissu
Noin lyhyt aika, niin Eurooppaan, eikä ajomatka saa olla liian pitkä. Minä ehkä menisin Roomaan, mutta jos se on liian iso, niin Cannesin alue on myös ajomatkan päässä lentokentältä.
Wieniin. Suorat lennot eikä liian pitkät, hotelli jostain ihan siitä historiallisesta keskustasta. Helppo kaupunki pyöriä vaikka kävellen koko aika, kun on viikonloppu vain käytössä.
Lissaboniin. Mutta mielestäni pe-su ei ole pitkä viikonloppu.
Lentäisin yksityiskoneella mukavasti johonkin trooppiselle yksityissaarelle.