Lue keskustelun säännöt.
Onneksi tyttäreni ei ole perfektionisti
15.06.2022 |
Mikä onni onkaan, että teini-ikäinen tytär ei ole suorituskeskeinen täydellisyyden tavoittelija, vaikka onkin jo lähestymässä 18 ikävuottaan. Pikemminkin hän on hieman huoleton poikatyttö.
Olen yrittänyt olla millään lailla yliarvostamasta
ns. parasta suoritusta. Tyydyttävä ja hyvä, joskus jopa välttävä riittää. Tärkeintä on asenne elämää, onnistumisia ja epäonnistumisia kohtaan.
Kommentit (6)
Samaa mieltä! Omani tosin menee vasta yläkouluun, mutta on sen ikäisilläkin (lähinnä vanhemmilta tulevaa) suoritusmentaliteettia, esitellään todistuksia, halutaan parhaisiin kouluihin, harrastukset ovat kilpailullisia. Toki koulu pitää hoitaa tunnollisesti,mutta ei paineita (vielä). Tärkeintä on olla nuori ja nauttia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma työ vaatii perfektionistisuutta tai välttävä tarkoittaa jossain isoja laskuja työnantajalle.
Minä taas toivoisin, että tyttäreni olisi vähän enemmän kunnianhimoisempi ja sinnikkäämpi. Hänellä olisi resursseja, mutta hän juurikin tyytyy "ihan ok" suoritukseen.
Toisaalta hän elää omannäköisen elämänsä, sanoin minä mitä tahansa. Siinä suhteessa hän on henkisesti vahva ja varma.
Minun tytär on kunnianhimoinen ja kilpahenkinen mutta sitten pettyy kun ei olekaan paras. Poika taas ei ota mistään yhtään paineita. Samantasoisia suorituksia tekevät molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Oma työ vaatii perfektionistisuutta tai välttävä tarkoittaa jossain isoja laskuja työnantajalle.
Ero onkin siinä, että täydellisyyttä tavoittelee järkevästi joissain osa-alueissa, ei omassa kokonaispersoonallisuudessa.
Aivot eivät vain kestä jatkuvaa pingottamista. Toki on olemassa joitain superlahjakkuuksia. Myös tunteiden kehittyminen vaatii aikaa ja olemista.
Sanonta kuuluu: paras on hyvän pahin vihollinen.