Ajatuksia ihmissuhde- ja auttamistyöstä

Tämä taas perustuu sille, että usein kukaan näistä ammattilaisista ei osaa perustella sitä, että miksi hän ajattelee siten, kuin hän ajattelee, koska painettu konkreettinen tieto puuttuu ja mielipide perustuu omaan kokemukseen tai johonkin vahvaan intuitioon tai tunteeseen tai jopa ihan siihen, että jostain ihmisestä on jätetty valitus tai petytty tähän ja sitten lähtee heti sellainen vaihe päälle, jossa asiakas on oikeassa ja titteli-ihminen alkaa keksiä vikoja alemman tittelin ihmisen toiminnasta, koska asiakas on keksinyt valittaa. Jos valitus kohdistuu titteli-ihmiseen, se laitetaan sekajätteeseen vähin äänin, mutta vapaaehtoiseen kohdistuessa lähdetään siitä, että asiakas on oikeassa. Jos samoin toimittaisiin titteli-ihmisten kohdalla, jokainen lääkäri yms. olisi työtön. 

Konkretian ja mystiikan ero on sitten siinä, että jos joku haluaa vaikka tietää, että miten Kelasta haetaan toimeentulotukea, siihen on selkeät ohjeet olemassa, kun taas mystiikkaa ja itämaista eksotiikkaa liittyy puhestrategioihin ja näiden asioiden kanssa toimiessaan ihmiset joutuvat sohimaan sokkona ja on hurjaa ajatella, että Suomen mielenterveyspalvelut pyörivät puoliksi vapaaehtoisten voimin, jotka ovat saaneet pikakoulutuksen kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Titteli-ihminen ja pikakoulutettu sohivat usein ihan yhtä sokkona, mutta erona on se, että titteli-ihminen saa kunnon palkan ja vapaaehtoinen ei saa mitään, mutta joutuu pelkäämään moitteita, jos asiakas keksii valittaa.

Selkeästi naisvaltainen ala, koska puhujan ominaisuudet merkitsevät enemmän asiasta puhuminen. Palstamammat ovat varmaan kaikki alalla töissä.

En jaksa tuota pelkkää teoriaa edes lukea.

Tiedon panttaaminen liittyy siihen, että erilaisiin tutkintoihin on tupattu paljon villaa ja höyheniä, mutta siihen kriittisimpään asiaan eli puhestrategioihin ja vuorovaikutukseen on panostettu melko vähän. Esim.sosiaalityöntekijä voi joutua lukemaan viisi vuotta yhteiskuntajuttuja, kunnes saa luvan ohjata palveluihin, tehdä palveluntarpeen arvioita ja leimata päätöksiä ja lopulta hänelle voi tipahtaa paikka jonkinlaisena puheammattilaisena työssä, jota hänen opinnoissaan ei oikeastaan käsitelty. Päätösten tekemiset olisi ehkä voitu käydä muutaman kuukauden kurssilla, mutta siihen käytettiin viisi vuotta ja puhestrategioihin vähemmän aikaa kuin muutama kuukausi. 

Jos ihminen haluaa tiukkaa tietoa puhestrategioista ja siitä, että "miten vastaan, kun hän sanoo X" niin voit käydä vuosikaupalla yliopistoa tai AMK:ta ja tällöin tiedolle altistuu ikään kuin puolivahingossa ja pienissä ripauksissa siellä täällä, mutta tietotiheys suhteessa opintojen määrään on melko alhainen vähän samaan tapaan, kuin jossakin viinerissä on kenties vähäinen hivenainetiheys kalorimäärään nähden. 

Oman kokemukseni perusteella on parempi mennä kirjastoon ja lainata sieltä suoraan psykoterapiaa koskevia kirjoja ja muuta tämmöistä kirjallisuutta, jos haluaa mennä suoraan asiaan ja saada suoraan eväitä keskusteluun. Jos kuitenkin haluaa muodollisen pätevyyden näihin juttuihin, valitettavasti se on tehty byrokraattisessa mielessä aika pitkäksi poluksi ja tämä myös voi aiheuttaa sellaisen vaikutelman, että puheosaaminen on erityisen mystistä rakettitiedettä, johon pitää ensin olla maisteri, sitten kaksi vuotta työkokemusta ja sitten maksaa itsensä kipeäksi terapiaopinnoista ja ikä alkaakin jo näkyä naamasta sitten. Parempi olisi, jos siirryttäisiin yleisten kielitutkintojen tyyppisen tapaan, jossa ihminen voisi osoittaa tietonsa nopeasti ja kätevästi kaikille avoimessa tutkintotilaisuudessa, mutta luonnollisesti tällaista ei ole vähään aikaan tulossa, koska se lisäisi kilpailua, jota jo valmistuneet eivät tietenkään halua. 

Hei mut toi on pelkästään ns. hevonpaska-alojen ongelma.

Ei oo tullu yhdellekään lääkärille, tuomarille tai edes dippainssille vastaan. Ja toimenkuvissa kirjo viel laajempi.

Hevonpaska-alat, siinäpä eräs inhimillisen potentiaalin surullisimpia nieluja 😕

Pumps.