Äiti arvostelee minua jatkuvasti

Kokeile vuorostaan arvostella hänen ulkonäköään ja kavereitaan jos niitä enää on. Yleensä viesti menee aika hyvin perille kun antaa samalla mitalla takaisin tai vähän enemmänkin.

Vanhan ketjun herättelyä. Alunperin tässä ollut kyseli nuoresta aikuisesta ja äidin väleistä. Minulla on sama tilanne, vaikka olen kohta 40. En ole enää juuri tekemisissä äitini kanssa, koska en voi hyvin hänen seurassaan. Ennen en tajunnut tätä vaan tein kuten lapsen kuuluu, siedin tilannetta ja voin pahoin päiviä kohtaamisen jälkeen. Olen herkkä ja ajattelevainen ja äiti tietää tämän ja silti sivaltaa aina kun voi. Hänen puheistaan ei kuulemma kannata välittää, mutta miksi sitten puhuu mitä sattuu?? Pitkään olin varma että vika on minussa, mutta kun mietin asiaa niin kyllä loukkaavista sanoista kuuluukin pahoittaa mielensä. Varsinkin kun kyseessä on oma äiti, jolta odottaisi rakkautta ja kannustusta sekä aitoa yhteyttä. Äidillä on kaksi eri taajuutta. Joko kehuu yltiöpäisesti ja epärealistisen korkealle tai lyttää ja ivaa. Viimeksi eilen arvosteli ja nauroi puolisoani julkisesti koska hän ei toimi äidin keksiminen sääntöjen mukaan. Esitin etten kuullut. Ihana tätini kuitenkin puolusti minua välittömästi. Puolisoni on siis kirjolla mutta äidin mielestä se on keksittyä ja on vain epäkohtelias jos ei pysty osallistua juhliin. Ja äiti "uhkailee" mua jatkuvasti puhein ja viestein sillä että sairastun jos en vähennä työntekoa, ala lintsata enemmän eli toisin sanoen tee kalenteriini aikaa nähdä häntä. Mikään vastaan sanominen ei auta. Äiti keksii omassa päässään mikä on totta. Esim. Sen että mulla on kiire ja stressiä on ihan hänen keksintönsä ja olen siitä sanonut monta kertaa rauhallisesti, mutta ei kuuntele. Äiti ei suostu näkemään etten halua nähdä häntä. Tai haluaisin totta kai, mutta en halua voida pahoin ja jatkuvasti tuntea itseäni huonoksi ja kelvottomaksi. Enkä jaksa kuunnella äidin loputonta puhetta. Äiti ei siis kuuntele ja keskustele vaan puhuu taukoamatta ja vieläpä asioista jotka ei ole millään tavalla kiinnostavia - hänen minulle tuntemattomien tuttujensa asioista ja elämistä, yleensä arvostellen ja silmiä pyöritellen. Aiheenvaihto ei auta, vastaan sanominen ei auta, mikään ei auta. Jos erehdyn puhumaan omasta elämästäni, kaikki tieto lähtee välittömästi eteenpäin ja vieläpä näille ihmisille joita en tunne. Olen ollut usein tilanteessa jossa minut esitellään ihmiselle ensimmäistä kertaa ja hän vaikuttaa jo tuntevan minut - eli äidin kertomukset minusta. Se tuntuu inhottavalta koska olen hyvin yksityinen ihminen enkä tiedä mitä äiti on minusta kertonut ja millä äänensävyllä. Äiti myös loputtomiin kehuskelee omalla elämällään, leveilee ostamillaan asioilla ja on aina vähän parempi ainakin kuin siskonsa. Äiti on kateellinen koska siskollaan on jotain mitä hänellä ei ole - empatiaa ja aito keskustelukyky. Se kai oikeastaan on äidissä isoin piirre. Valtava kateus ja keskenkasvuisuus. Hän myös kokee ansaitsevansa kaiken hyvän mitä maailmasta löytyy. Kovin kolaus oli avioero isästä. Äidin maailmassa eronnut on huonompi ihminen. Erosta on nyt 15 vuotta mutta on edelleen katkera. Nykyään jos olen vääränlainen tai puolustaudun olen "kuin isäni". Siihen olen todennut että en ole isääni tai äitiäni valinnut ja isä on mulle rakas joten en halua kuulla haukkumista. Mutta mikään ei muutu vaikka sanon vastaan. Ja vaikka se sattuu, se täytyy vain hyväksyä. 

Kotona asuvan nuoren kai kuuluukin rähistä ja kapinoida ja pitää  äitiään kaiken tyhmyyden ja komentelemisen päätekijänä.

Raha kumminkin kelpaa "persoonallisen vaatetuksen" rahoittamiseen ja "minun näköiseen elämään. "   minunko pitäis kotitöitä tehdä?

Oma asunto vaan ja omilla rahoilla elämään, siinä se korjaantuu.