Suututko lapselle, jos lapsi ei tottele?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Aika jännä miten suuttuminen on = huutaminen. Moni kertoo olevansa myös tiukka varmistellen, että lapselle kuitenkin jää kiva olo sen sijaan, että sanottaisiin, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Aina jos lapsi tekee jotain typerää, niin sanon että äiti ei enää rakasta, jos tekee noin. Joskus myös sanon, että en kohta enää jaksa välittää ja vien lapsen metsään susien syötäväksi, kun ei tottele. Yleensä toimii.

Tässä on tulevaisuudessa terapiaa tarvitseva lapsi...

En suutu. Tosin en koskaan sano kahdesti, kerta riittää ja sitten lapsi pois tilanteesta osoittamaan, että olen tosissani enkä vain selittele. Suuttumiseen ei liene syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Arvaapa mitä? Terveessä vanhempi-lapsi suhteessa homman kuuluukin mennä niin, että aikuinen kontrolloi lasta. Tämä siis silloin, kun lapsi on vielä lapsuusiässä. Ei pieni lapsi osaa itsenäisesti valita oikeita toimintatapoja tai edes turvallisia toimintatapoja. Siksi vanhemman tehtävä on kontrolloida lasta kieltämällä vaaralliset ja ei-sallitut asiat. Näin lapsi oppii toimimaan tässä elämässä eikä rajattomasti mellasta miten sattuu ollen vaaraksi itselleen ja muille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi vasta opettelee miten tässä maailmassa toimitaan, joten en suutu vaan pysyn rauhallisena mutta tarpeeksi tiukkana. 

Miksi et halua näyttää lapsellesi, että maailma on muutakin kuin zen-henkistä olemista?

Jos lapsi kasvatetaan uskomaan, että maailma on ilkeä ja paha paikka jossa on ok ihmisten huutaa toisilleen niin semmoisena hän myös maailman näkee. Meillä opetetaan lasta kyllä puolustamaan itseään, mutta samalla myös kunnioittamaan muita. 

Eihän suuttuminen tarkoita mitään tuollaista. Suuttuminen ei tarkoita edes huutamista. Miksi luulit, että suuttuminen=ilkeys ja pahuus?

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Tosin en koskaan sano kahdesti, kerta riittää ja sitten lapsi pois tilanteesta osoittamaan, että olen tosissani enkä vain selittele. Suuttumiseen ei liene syytä.

Usein voi olla tilanne, että ei pysty viemään lasta pois tilanteesta (koska on yksin lapsen kanssa ja itse kiinni tekemisessä, jota vain ei voi heti keskeyttää). Ja ainakin omani palaa heti takaisin, jos vien pois tilanteesta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Arvaapa mitä? Terveessä vanhempi-lapsi suhteessa homman kuuluukin mennä niin, että aikuinen kontrolloi lasta. Tämä siis silloin, kun lapsi on vielä lapsuusiässä. Ei pieni lapsi osaa itsenäisesti valita oikeita toimintatapoja tai edes turvallisia toimintatapoja. Siksi vanhemman tehtävä on kontrolloida lasta kieltämällä vaaralliset ja ei-sallitut asiat. Näin lapsi oppii toimimaan tässä elämässä eikä rajattomasti mellasta miten sattuu ollen vaaraksi itselleen ja muille. 

Vanhemman tehtävä ei ole kontrolloida lasta vaan ohjata ja opastaa lasta toimimaan oikein.

Millaisia arvosanoja sait äikän esseistä, ap? Kissa maukuu, koska kissalla on nälkä. Kissa on saanut ruokaa viimeksi kaksi tuntia sitten, mutta silti kissa maukuu taas. Kissalla on aina nälkä. Kissalla lienee pohjaton vatsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Arvaapa mitä? Terveessä vanhempi-lapsi suhteessa homman kuuluukin mennä niin, että aikuinen kontrolloi lasta. Tämä siis silloin, kun lapsi on vielä lapsuusiässä. Ei pieni lapsi osaa itsenäisesti valita oikeita toimintatapoja tai edes turvallisia toimintatapoja. Siksi vanhemman tehtävä on kontrolloida lasta kieltämällä vaaralliset ja ei-sallitut asiat. Näin lapsi oppii toimimaan tässä elämässä eikä rajattomasti mellasta miten sattuu ollen vaaraksi itselleen ja muille. 

Vanhemman tehtävä ei ole kontrolloida lasta vaan ohjata ja opastaa lasta toimimaan oikein.

Sinä siis annat lapsesi vapaasti juosta vaikka autotielle etkä yhtään kontrolloi hänen liikkumistaan? Ja syödäkin saa vaikka tiskiainetta etkä yhtään kontrolloi mitä lapsi suuhunsa laittaa? Kuulostaa varsin pelottavalta kodilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Arvaapa mitä? Terveessä vanhempi-lapsi suhteessa homman kuuluukin mennä niin, että aikuinen kontrolloi lasta. Tämä siis silloin, kun lapsi on vielä lapsuusiässä. Ei pieni lapsi osaa itsenäisesti valita oikeita toimintatapoja tai edes turvallisia toimintatapoja. Siksi vanhemman tehtävä on kontrolloida lasta kieltämällä vaaralliset ja ei-sallitut asiat. Näin lapsi oppii toimimaan tässä elämässä eikä rajattomasti mellasta miten sattuu ollen vaaraksi itselleen ja muille. 

Vanhemman tehtävä ei ole kontrolloida lasta vaan ohjata ja opastaa lasta toimimaan oikein.

Ohjaaminen ja opastaminen sisältää usein myös kontrollointi. Jos vanhemmalta katoaa kontrolli, ollaan pulassa. 

Vierailija kirjoitti:

Aina jos lapsi tekee jotain typerää, niin sanon että äiti ei enää rakasta, jos tekee noin. Joskus myös sanon, että en kohta enää jaksa välittää ja vien lapsen metsään susien syötäväksi, kun ei tottele. Yleensä toimii.

Tuo on lapsen psyykkeelle todella vahingollista. Lapsen ei ikinä pidä tuntea pelkoa siitä, että äiti hylkää tai ei rakasta häntä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu. Ei lapsi tee sitä pahuuttaan, vaan koska on lapsi. Mun tehtävä on opettaa niin kauan että se ymmärtää.

Miten pystyt pysymään aina rauhallisena ja hyväntuulisena, jos lapsi tahallaan vaikka repii koko ajan pyykkejä alas kun yrität niitä ripustaa tai tahallaan hyppii jollain tuolilla niin, että lähes varmasti siinä sattuu ja pahasti? Ja olet jo monta kertaa asiasta sanonut.

Kyse siis 3-6 -vuotiaista, jota ymmärtää kyllä jo oikein hyvin puhetta ja kieltoja.

Ap

Olen luonteeltani rauhallinen. Hyväntuulinen ei tarvitse olla, jos opettaa lapselle sääntöjä. Pitää vain olla sinnikäs. Ei lapsi opi kolmesta tai kuudesta tai kahdestakymmenestäkään kerrasta aina, sitä pitää toistaa niin kauan että menee perille. Tiukkuus ei ole sama kuin suuttuminen.

Eli tukahdutat luonnolliset tunteet ja opetat lapsillesi, että vain rauhallinen ilmaisu on ok eikä ikinä saa esim. korottaa ääntään tai hermostua. Ei kuulosta terveeltä. 

Juu ja just näin saadaan aikaiseksi näitä aikuisia heikkohermoja, jotka luulevat maailmassa saavansa tahtonsa perille kuin vaan ääntäänsä korottaa. Mun isä aina sanoi, että se joka saa sinut huutamaan, on se joka pystyy sinua kontrolloimaan.

Arvaapa mitä? Terveessä vanhempi-lapsi suhteessa homman kuuluukin mennä niin, että aikuinen kontrolloi lasta. Tämä siis silloin, kun lapsi on vielä lapsuusiässä. Ei pieni lapsi osaa itsenäisesti valita oikeita toimintatapoja tai edes turvallisia toimintatapoja. Siksi vanhemman tehtävä on kontrolloida lasta kieltämällä vaaralliset ja ei-sallitut asiat. Näin lapsi oppii toimimaan tässä elämässä eikä rajattomasti mellasta miten sattuu ollen vaaraksi itselleen ja muille. 

Vanhemman tehtävä ei ole kontrolloida lasta vaan ohjata ja opastaa lasta toimimaan oikein.

Pieni suomen kielen oppitunti sinulle:

kontrolloida=ohjata, tarkastaa, valvoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina jos lapsi tekee jotain typerää, niin sanon että äiti ei enää rakasta, jos tekee noin. Joskus myös sanon, että en kohta enää jaksa välittää ja vien lapsen metsään susien syötäväksi, kun ei tottele. Yleensä toimii.

Tuo on lapsen psyykkeelle todella vahingollista. Lapsen ei ikinä pidä tuntea pelkoa siitä, että äiti hylkää tai ei rakasta häntä. 

Kaikkea sinäkin uskot :D Tuohan oli päivänselvä trollaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina jos lapsi tekee jotain typerää, niin sanon että äiti ei enää rakasta, jos tekee noin. Joskus myös sanon, että en kohta enää jaksa välittää ja vien lapsen metsään susien syötäväksi, kun ei tottele. Yleensä toimii.

Tuo on lapsen psyykkeelle todella vahingollista. Lapsen ei ikinä pidä tuntea pelkoa siitä, että äiti hylkää tai ei rakasta häntä. 

Kaikkea sinäkin uskot :D Tuohan oli päivänselvä trollaus. 

Kyllä tällaista on olemassa, mulla lapsuuden perheestä ihan omakohtaista kokemusta ja kyllä tosiaan jäi pahat traumat tuosta ja välit vanhempiin nyt aikusenakin tuon vuoksi huonot.