Keskusta sallisi laulujoutsenen metsästyksen
Keskustan mukaan Suomen kansallislinnusta laulujoutsenesta pitäisi tehdä metsästettävä riistalaji. Asiasta päätti Lappeenrannassa koolla ollut puoluekokous sunnuntaina.
Pyhäjärven Keskustanuoret oli tehnyt puoluekokoukselle aloitteen laulujoutsenen metsästyksen aloittamisesta.
Vielä 1950-luvulla laulujoutsen oli Suomessa sukupuuton partaalla. Sen metsästys jatkui pitkään senkin jälkeen, kun se rauhoitettiin vuonna 1934.
Laulujoutsen on nyt rauhoitettu koko EU:n alueella.
Laulujoutsen on myös Suomessa luonnonsuojelun symboli.
Mitäpä ei maalaiset haluaisi tappaa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi syytä siirtyä kantaa säätelevään metsästykseen, sillä laulujoutsenia on jo niin paljon ettei niille itselleenkään löydy enää kaikille asiallista reviiriä. Samalla ne ajavat monia muita lajeja ahtaalle.
Kanadanhanhesta en osaa sanoa mutta valkoposkihanheen olisi myös syytä kohdistaa rajoittavia toimia (susista nyt puhumattakaan).
Ai et tiedä kanadanhanhista. No minäpä kerron: se on vieraslaji toisin kuin valkoposkihanhi.
Kyllähän karhujakin saa ampua, vaikka on kansalliseläin. Yhtälailla joutsenkin voi olla vaaraksi, kun kanta kasvaa liikaa. Vaikuttaa mm. toisten lintujen kantaan.
Joutsenia kannattaisi harventaa. Niitä on liikaa, ne pesivät jo sellaisissa paikoissa lähellä ihmistä, joissa ne eivät pesisi jos reviiriä riittäisi. Tai tietysti niitä voidaan olla metsästämättäkin, eiköhän niihin kohta joku lintuinfluenssa tai joutsenrutto iske ja kanta romahtaa luonnostaan. Niin se luonto toimii, ja lopputulos on lopulta suunnilleen sama.