Miten te selviätte elämässä joilla ei ole ketään?

Päivä kerrallaan, menee yleensä ihan mukavasti kotihommia tehden, lueskellen ym. Jos tarvitsen apua, tuleekin tenkkapoo. Toista vuotta sitten sain monenmoisia sivuvaikutuksia koronarokotuksesta, mm. lihaskipuja ja lihasheikkoutta. Tarvitsin apua, jota sain ensihoitajilta. Ehdottelivat jopa vuodeosastolle vientiä, mutta totesin, että pärjään kyllä kotona, kun pääsin omille jaloilleni. Onneksi voimat palasivat muutamassa päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies? Nainen saa aina miestä halutessaan, joten kysymyksessä ei ole heille järkeä.

Ei pidä paikkaansa. Me 50+ "mummelit" ei kiinnosteta miehiä. Meitä paljon vanhemmatkin harmaahapsipapparaiset pitävät meitä liian vanhoina ja jahtaavat nuoria naisia.

Ette pelkästään te. Olen alle 30 eikä minustakaan ole kukaan kiinnostunut vuosiin.

Katelkaa peiliin. Jos ette saa miestä niin vika on joko ulkonäössä tai luonteessa tai molemmissa. Veikkaan viimeistä. 90 prossaa suominaisista on läskejä ja rumia pottunokkia joilla ei oo minkäänlaisia hyviä tapoja ja jotka vanhemmat on lellineet isoiksi ja ilkeiksi itsekkäiksi vauvoiksi.

Googletahan mitä projisoiminen tarkoittaa. 🙂

Olisi ihan kiva tutustua johonkin syrjäytyneeseen tms, mutta mistäs näitä löytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies? Nainen saa aina miestä halutessaan, joten kysymyksessä ei ole heille järkeä.

Ei pidä paikkaansa. Me 50+ "mummelit" ei kiinnosteta miehiä. Meitä paljon vanhemmatkin harmaahapsipapparaiset pitävät meitä liian vanhoina ja jahtaavat nuoria naisia.

Ette pelkästään te. Olen alle 30 eikä minustakaan ole kukaan kiinnostunut vuosiin.

Katelkaa peiliin. Jos ette saa miestä niin vika on joko ulkonäössä tai luonteessa tai molemmissa. Veikkaan viimeistä. 90 prossaa suominaisista on läskejä ja rumia pottunokkia joilla ei oo minkäänlaisia hyviä tapoja ja jotka vanhemmat on lellineet isoiksi ja ilkeiksi itsekkäiksi vauvoiksi.

Olisikin kyse jostain tuollaisesta niin ainakin tietäisi missä on vika. 

Kyllä minusta joskus kiinnostuttiin enkä ole ulkoisesti muuttunut. Luonteeltani olen kyllä ollut liian helposti hyväksikäytettävä.

Nykyään kaikilla keitä tapaa tuntuu jo olevan kumppani, siinä nyt yksi syy miksi ketään ei löydä.

Tuntuu että vuosi vuodelta huonommin, pelkistä kodinhoidollisista asioista lähtien on todella raskasta joutua tekemään ja miettimään kaikki yksin. Ja maksamaan. Asiat mitkä monilla hoituu tuosta noin vaan tai ehkä miestä vähän patistelemalla, joudun maksamaan niistä monta sataa jollekin ulkopuoliselle. Varsinkin näin autottomana elämä on raskasta, vaikka kyllähän ajokortti ja autokin maksaisi paljon ja auto olisi taas yksi asia lisää huolehdittavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies? Nainen saa aina miestä halutessaan, joten kysymyksessä ei ole heille järkeä.

Ei pidä paikkaansa. Me 50+ "mummelit" ei kiinnosteta miehiä. Meitä paljon vanhemmatkin harmaahapsipapparaiset pitävät meitä liian vanhoina ja jahtaavat nuoria naisia.

Ette pelkästään te. Olen alle 30 eikä minustakaan ole kukaan kiinnostunut vuosiin.

Katelkaa peiliin. Jos ette saa miestä niin vika on joko ulkonäössä tai luonteessa tai molemmissa. Veikkaan viimeistä. 90 prossaa suominaisista on läskejä ja rumia pottunokkia joilla ei oo minkäänlaisia hyviä tapoja ja jotka vanhemmat on lellineet isoiksi ja ilkeiksi itsekkäiksi vauvoiksi.

Googletahan mitä projisoiminen tarkoittaa. 🙂

Hassu juttu että jos nainen ei saa kumppania, on naisessa ihan kamalasti vikaa, mutta jos mies ei saa kumppania, vika ei olekaan miehen vaan jälleen kerran naisen. Varsinkin noin herttaisen miehen jäädessä ilman kumppania vika on tietenkin naisissa.

En voi pyytää keneltäkään. Huotoyhtiö tulee korjaamaan jos jotain rikki mutta muuten joutuu yksin pärjäämään. Suomi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies? Nainen saa aina miestä halutessaan, joten kysymyksessä ei ole heille järkeä.

Ei pidä paikkaansa. Me 50+ "mummelit" ei kiinnosteta miehiä. Meitä paljon vanhemmatkin harmaahapsipapparaiset pitävät meitä liian vanhoina ja jahtaavat nuoria naisia.

Ette pelkästään te. Olen alle 30 eikä minustakaan ole kukaan kiinnostunut vuosiin.

Katelkaa peiliin. Jos ette saa miestä niin vika on joko ulkonäössä tai luonteessa tai molemmissa. Veikkaan viimeistä. 90 prossaa suominaisista on läskejä ja rumia pottunokkia joilla ei oo minkäänlaisia hyviä tapoja ja jotka vanhemmat on lellineet isoiksi ja ilkeiksi itsekkäiksi vauvoiksi.

Kukaan ei edes syyttänyt miehiä joten miksi tulet räyhäämään peiliin katsomisesta?

Muista ihmeessä kirjoittaa sama litania sitten tämän palstan miehille jotka jatkuvasti uhriutuvat yksin jäämisestä eivätkä ole peiliä nähneetkään.

Vierailija kirjoitti:

En voi pyytää keneltäkään. Huotoyhtiö tulee korjaamaan jos jotain rikki mutta muuten joutuu yksin pärjäämään. Suomi.

Täällä ei kyllä mitään yhteisöllisyyttä ole. Enkä ole itsekään onnistunut luomaan isoa läheistä porukkaa kun on pitänyt muutella vähän väliä ja samoin ovat kaveritkin tehneet. 

Toisaalta jotkut näistä kavereista osaavat tutustua ihmisiin ja saada läheisiäkin ystäviä hetkessä. Minulla ei sellaista taitoa vain ole.

Kadehdin niitä, joilla on suuri suku. Yleensä se on suku, joka auttaa esim. sairaustapauksissa. Ystävät kaikkoavat tai heillä on itsellään niin kiireistä, ettei heidän apuunsa voi luottaa. Vielä kun on pienituloinenkin, ettei voi ostaa paljoa apua, niin onhan tämä ajoittain ahdistavaa. Lähipiirissä on ollut pari vakavaa sairautta ja olen nähnyt, miten terveydenhuoltokin yskii nykyään hoitaja- ja rahoituspulassaan. 😒

Naiset eivät yleensä kiinnostu tutustumaan, miehet ovat aina varattuja.

En tiedä mitä tässä voisi tehdä että tilanne muuttuisi, mutta alan olla todella kyllästynyt yksinäisyyteen.

Netti, huoltofirma, sukulaiset. Ystäviä, kavereita tai kumppania ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin niitä, joilla on suuri suku. Yleensä se on suku, joka auttaa esim. sairaustapauksissa. Ystävät kaikkoavat tai heillä on itsellään niin kiireistä, ettei heidän apuunsa voi luottaa. Vielä kun on pienituloinenkin, ettei voi ostaa paljoa apua, niin onhan tämä ajoittain ahdistavaa. Lähipiirissä on ollut pari vakavaa sairautta ja olen nähnyt, miten terveydenhuoltokin yskii nykyään hoitaja- ja rahoituspulassaan. 😒

Minäkin. Vähäinen sukuni asuu toisissa maissa. Itselläni on terveysongelmia joihin en saa apua ja niin on vanhalla äidillänikin, joka asuu myös kaukana. Tuntuu ettei missään ole ratkaisua ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko mies? Nainen saa aina miestä halutessaan, joten kysymyksessä ei ole heille järkeä.

Ihan kauhea kynnys pyytää ventovierasta miestä kiinnittämään vaikka lamppua kattoon. Eikä liity pelkoon, uskon kyllä että ammattimiehet käyttäytyvät asiallisesti. En vaan osaa, olen ollut aina köyhä ja tuommoinen keskiluokkainen palvelujen ostaminen on ihan ventovierasta. Varmaan kuolenkin ihan suoriltaan. Ei tule mieleenkään rampata tutkituttamassa itseään vain varmuuden vuoksi, maksakoon muut siitä minunkin edestäni.

Aiempaakin huonommin nyt koronapandemian takia.

Vaikka sitä varsin hyvin oman tilanteensa tietääkin niin silti tuo jatkuva, etenkin median ylläpitämä hypetys siitä kuinka ystäviä voi kohta taas tavata, saadaan istua iltaa ja voidaan tehdä sitä ja tätä tarttui silti itseenkin.  

Jotenkin sitä putosi kovaa ja korkealta kun tajusi, ettei tämä oma tilanne muutu miksikään ja kaikki se valittelu kuinka kovaa tämä korona-aika on ollut kaikille olikin omalta osalta vaan sanahelinää. Se ihan sama kova aika jatkuu eikä ketään kiinnosta mun seura.

Hommaan kaiken ulkopuolisilta yrittäjiltä mitä en itse pysty tekemään. Käyhän se kalliiksi mutta ei ole muita vaihtoehtoja. Ei ole sukulaisia eikä perhettä auttamassa. Itse kyllä olen ollut valmis auttamaan muita mikäli osaan tehdä jotain. Vanhuus suorastaan pelottaa,en ole nimennyt ketään edes lähiomaiseksi sillä niitä ei ole. Ne harvat sukulaiset eivät halua olla joten tulen kuolemaan yksinäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät yleensä kiinnostu tutustumaan, miehet ovat aina varattuja.

En tiedä mitä tässä voisi tehdä että tilanne muuttuisi, mutta alan olla todella kyllästynyt yksinäisyyteen.

Tutulta kuulostaa. No jokuen ihmissuhde on elämään mahtunut mutta ketään noista ihmisistä (itse lopetin suhteet) en voi sanoa ikävöiväni. Eli suhteissa on aina ollut jokin pinnallinen, uuvuttava tai falski elementti, mahdollisesti myös kaupankäynti. Nyt pelottaa että taasko tuota, jos johonkin tarttuu, sekö nyt vaan on se, mitä osaan. En ole ylpeä tästä. Kotitausta oli vaan sellainen että olen vääntänyt mieleni kanssa enempi vähempi lapsesta saakka. Päässyt eteenpäin, mutta eipä minusta ihan normaalia taida tulla. Täällä avaudun kaikesta mitä en tuolla ulkona juuri jaa. 

Mutta sama olo, että eihän tämä todellista elämää ole vaan elämänkorviketta, laihaa lohtua. Lohtua kumminkin.

Miten voi elää koko elämänsä niin, ettei ole onnistunut hankkimaan yhtään ystävää? Minä olen 51-vuotias, sinkku ja lapseton, mutta ystäviä on vaikka kuinka paljon. Sukulaisia on myös, jotka kyllä auttaa pyydettäessä. Lisäksi tässä iässä on jo velaton asunto ja hyvät tulot, joten voin palkata ihmisen tekemään huolto- ym. töitä.

Vierailija kirjoitti:

Aiempaakin huonommin nyt koronapandemian takia.

Vaikka sitä varsin hyvin oman tilanteensa tietääkin niin silti tuo jatkuva, etenkin median ylläpitämä hypetys siitä kuinka ystäviä voi kohta taas tavata, saadaan istua iltaa ja voidaan tehdä sitä ja tätä tarttui silti itseenkin.  

Jotenkin sitä putosi kovaa ja korkealta kun tajusi, ettei tämä oma tilanne muutu miksikään ja kaikki se valittelu kuinka kovaa tämä korona-aika on ollut kaikille olikin omalta osalta vaan sanahelinää. Se ihan sama kova aika jatkuu eikä ketään kiinnosta mun seura.

Kiinnostaakos sinua kenenkään seura? Mitä olet tehnyt ratkaistaksesi ongelman , siis yksinäisyyden?

Täälläkin palstalla suureen ääneen monet julistaa, kuinka eivät tarvitse ketään ja haluavat olla erakkoina ja suorastaan inhotasn muita ihmisiä.

Kyllähän siinä voi niin käydä, että jossain vaiheessa voi tulla vähän toisiin aatoksiin.

Vierailija kirjoitti:

Aiempaakin huonommin nyt koronapandemian takia.

Vaikka sitä varsin hyvin oman tilanteensa tietääkin niin silti tuo jatkuva, etenkin median ylläpitämä hypetys siitä kuinka ystäviä voi kohta taas tavata, saadaan istua iltaa ja voidaan tehdä sitä ja tätä tarttui silti itseenkin.  

Jotenkin sitä putosi kovaa ja korkealta kun tajusi, ettei tämä oma tilanne muutu miksikään ja kaikki se valittelu kuinka kovaa tämä korona-aika on ollut kaikille olikin omalta osalta vaan sanahelinää. Se ihan sama kova aika jatkuu eikä ketään kiinnosta mun seura.

Itsekin sopeuduin melko helposti koronaan, yksi kaveri pyöri seuranani (suhteen hapuilua), mutta nyt se homma tuntuu ihan hedelmättömältä ja typerältä, taas yksi vikatikki. Aloin pelastaa jotakuta joka luultasti viihtyy ihan mainiosti omissa harhoissaan, rumasti sanottuna.

Nyt projektin nimi on, että perkaisin omia harhojani, kirjoittaen ja lukien, kestäisin selvin päin vaikka kesän tai ainakin enimmäkseen. En tiedä mitä suustani alkaisi tulla jos menisin johonkin baariin istuksimaan ja siihen tulisi juttuseuraa. Sitä ihan miettii mitä kehtaisi paljastaa elämästään. Ei ole mikään varsinainen menestyskertomus ainakaan sillä perinteisellä tavalla, miten ihmiset yleensä mittaavat elämän onnistuneisuutta. Puistattaa ajatuskin mennä sinne punnittavaksi, narrinahan minä näyttäydyn. Semitahdottomana tiskirättinä.