En jaksa enää yrittää löytää ystäviä aikuisiällä

Onko muita, joilla korona-aika on vahvistanut erakoitumista? Ap

Se ystävien löytäminen aikuisena on melkoisen haastavaa, mutta hyvällä tuurilla työpaikasta voi löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Se ystävien löytäminen aikuisena on melkoisen haastavaa, mutta hyvällä tuurilla työpaikasta voi löytyä.

Näin se tuntuu olevan, kaikilla on jo pitkäaikaisia ystäviä ja uusia ei taida elämään mahtua. Siltä tämä tuntuu. Keskityn jatkossa perheeseen ja harrastuksiini enkä yritä enää tutustua keneenkään sen syvällisemmin. Tulee vain pettymyksiä. Ap

Yleensä aikuisiällä saadut ystävät ovat enemmänkin kavereita ja tuttavia jotka ovat samassa elämäntilanteessa tai vaikka työpaikassa. Kun toinen jatkaa jonnekin muualle niin yhteydenpito loppuu siihen.

Vierailija kirjoitti:

Onko muita, joilla korona-aika on vahvistanut erakoitumista? Ap

On.

Itsellä oli taannoin sama juttu. Kyselen kavereiden kuulumisia ja ehdotan kivaa tekemistä. Vastaus viipyy ja viipyy tai ei tule ollenkaan. Tai jos jotain on saatu sovittua, kaveri saattaa muuttaa aikatauluja tai perua koko jutun kun kivempaa ilmeisesti tuleekin tilalle. En ole ollut enää yhteydessä heihin. 

On minulla joitain ihmisiä elämässä jotka arvostavat minua joten en kai voi olla ihan karmea tyyppi. Että en sitten tiedä miksi nuo entiset kaverini eivät seuraani kaivanneet.

Minusta on oikeastaan tosi vapauttavaa nyt kun jätin nuo "kaverit" elämästä. Uusia tulee jos tulee. Keskityn muuhun elämään. On jotenkin lannistavaa jos tulee torjutuksi usein hyvänä pitämän kaverin taholta.

Radio ylen ykkönen on mun ystävä . Muitakin etsin.

Mun on ollut pakko liikkua paikasta toiseen työn takia joten kavereista käyvät työkaverit. Olen miettinyt että ryhtyisin luistelemaan muodostelmaluisteluryhmässä ja sitä kautta tutustuisin urheilullisiin tervettä elämäntyyliä viettäviin ihmisiin. Äänikirjoja voi kuunnella kävelylenkillä niin ei ole ihan hiljaista.

Koen että entiset kaverini alkoivat pitää minua itsestäänselvyytenä. Eli muuttuivat jotenkin ylimielisiksi. Kun saatiin sovittua jotain oli ihan kivaa, mutta he alkoivat yhä enemmän perua ja siirrellä ajatellen että joustan kuitenkin. Ajattelematta yhtään miltä se heistä itsestään tuntuisi jos joku tekisi heille noin. Tai jättää vastaamatta. Pysyykö ystävä ystävänä jos kohtelet toista huonosti? Tuskin kauaa

Olen huomannut, että kirjoitan tänne palstalle niistä asioista, joista juttelisin ystävien kanssa livetapaamisissa.

Tuntuu vain nyt kurjalta, kun luulin, että tämä ihminen haluaa aidosti olla ystäväni mutta nyt huomaan, että valitettavasti näin ei ollut. Ap

Palattuani Suomeen aika tarkkaan 20 vuotta sitten ei ole muodostunut yhtään uutta ystävyyssuhdetta.  Vanhojen työkavereidenkin kanssa yhteydenpito vähenee ja katkeaa kun työn lisäksi harvemmin mitään yhdistävää tekijää on ollut.     Sama koskee myös seurustelusuhteita, joita on ollut, mutta keskinäisen vetovoiman lisäksi pitäisi olla jokin "magneetti" tai "liima" joka yhdistää; tausta, harrastus, intohimo johonkin asiaan tms.  on muuttunut tai puuttunut.    Niinpä olen käytännössä ollut ilman ystäviä, sillä ei ole ollut pohjaa johon ystävyyssuhde olisi voinut rakentua.    Melko terve erilaisten kokemuksien kehittämä epäluulo tietenkin on vaikuttanut tilanteen muodostumiseen.

Kysymyshän ei ole siitä, että istuisin kotona sormi nenässä odottamassa ystävää.   Niinpä vaan on edettävä päivä kerrallaan kevyemmällä setillä.   Tietenkin tuntuu hetkittäin tyhjältä.  Tältä osin ei juurikaan onnen hetkistä voi puhua ja hetkittäin pienet itsesäälit jopa tuovat tipan silmäkulmaan.

Nuoruudesta on ikävä juuri kavereita. Oli niin hauskaa tehdä yhdessä kaikenmoista ja pohdiskella maailmaa ja miessuhteita. Toki oli joitain vähemmän kivoja tyyppejä mutta pääosin ystävät teki elämän hauskaksi.

Sitten perheellistyin, muutin monta kertaa ja nykyään näen vanhoja kavereita tosi harvoin. Lasten ollessa pieniä kavereita löysi hiekkalaatikolta ja perhekerhosta. Muuttojen myötä hekin jäivät ja nyt olen ihan yksin. Olen yrittänyt jutella naapureille, eri-ikäisiä ja eri henkisiä eli ei ole onnannut. Harrastuksessa sama ja ihmiset porhaltaa sieltä kiireisinä pois. Netin kautta ei tunnu oikein luontevalta. Kyllä tämä masentaa.

En ole minäkään saanut uusia ystäviä. Joitakin vanhoja ystäviä on, enkä heidänkään kanssa ole paljon tekemisissä. Lähinnä vaan soitellaan, mutta yhtä kahvittelua emme saa aikaiseksi, vaikka monesti kysyn milloin kahvitellaan. Kuuluuko lie nykyaikaan tällaiset etäsuhteet. Minun nuoruudessa mentiin naapuriin soittelematta ja juteltiin. (Ei sekään sovi nykyaikaan). Olen siis jo yli viiskymppinen, ja muistelen 70 ja 80-lukua. Onneksi on edes tuo puoliso, joka porisee kymmenen ystävän edestä.

Vierailija kirjoitti:

Koen että entiset kaverini alkoivat pitää minua itsestäänselvyytenä. Eli muuttuivat jotenkin ylimielisiksi. Kun saatiin sovittua jotain oli ihan kivaa, mutta he alkoivat yhä enemmän perua ja siirrellä ajatellen että joustan kuitenkin. Ajattelematta yhtään miltä se heistä itsestään tuntuisi jos joku tekisi heille noin. Tai jättää vastaamatta. Pysyykö ystävä ystävänä jos kohtelet toista huonosti? Tuskin kauaa

Mun yksi kaveri ilmoitti puhelimessa puhuessamme tulostaan asuinkaupunkiinki jonkun asian takia. Ilahduin tietysti ja sovittiin että tavataan ilman muuta ja keksitään jotain kivaa tekemistä. Koska kaveri tuntuu meistä olevan se kiireisempi, sanoin että laittaa viestiä sitten kun tietää koska on tulossa (ei osannut tarkasti sanoa muuta kuin että alkuviikosta). No odottelin ja odottelin ja lopulta ke iltapäivällä soitti minulle että on edelleen kotikaupugissaan, ei sitten lähtenytkään mutta unohti ilmoittaa minulle. Hänellä oli siellä ilmeisesti ollut parempaa tekemistä ja seuraa. Olin itse suunnitellut menoni niin että pidin alkuviikkoa vapaana jotta minulla olisi aikaa tälle kaverille. Että tällaiset oharit sitten eikä ole edes ensimmäinen kerta tältä tyypiltä. Tuntuu, että olen hänelle vähän sellainen varakaveri - ottaa yhteyttä silloin kun itse tarvitsee mutta muuten hänen elämänsä on toisaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen että entiset kaverini alkoivat pitää minua itsestäänselvyytenä. Eli muuttuivat jotenkin ylimielisiksi. Kun saatiin sovittua jotain oli ihan kivaa, mutta he alkoivat yhä enemmän perua ja siirrellä ajatellen että joustan kuitenkin. Ajattelematta yhtään miltä se heistä itsestään tuntuisi jos joku tekisi heille noin. Tai jättää vastaamatta. Pysyykö ystävä ystävänä jos kohtelet toista huonosti? Tuskin kauaa

Mun yksi kaveri ilmoitti puhelimessa puhuessamme tulostaan asuinkaupunkiinki jonkun asian takia. Ilahduin tietysti ja sovittiin että tavataan ilman muuta ja keksitään jotain kivaa tekemistä. Koska kaveri tuntuu meistä olevan se kiireisempi, sanoin että laittaa viestiä sitten kun tietää koska on tulossa (ei osannut tarkasti sanoa muuta kuin että alkuviikosta). No odottelin ja odottelin ja lopulta ke iltapäivällä soitti minulle että on edelleen kotikaupugissaan, ei sitten lähtenytkään mutta unohti ilmoittaa minulle. Hänellä oli siellä ilmeisesti ollut parempaa tekemistä ja seuraa. Olin itse suunnitellut menoni niin että pidin alkuviikkoa vapaana jotta minulla olisi aikaa tälle kaverille. Että tällaiset oharit sitten eikä ole edes ensimmäinen kerta tältä tyypiltä. Tuntuu, että olen hänelle vähän sellainen varakaveri - ottaa yhteyttä silloin kun itse tarvitsee mutta muuten hänen elämänsä on toisaalla.

Ymmärrän hyvin tunteesi. Ei kannata enää jatkossa sumplia omia menoja yhtään hänen mukaansa. Ei välttämättä kannata pitää yhteyksiäkään enää. Kukaan ei ansaitse olla varakaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen että entiset kaverini alkoivat pitää minua itsestäänselvyytenä. Eli muuttuivat jotenkin ylimielisiksi. Kun saatiin sovittua jotain oli ihan kivaa, mutta he alkoivat yhä enemmän perua ja siirrellä ajatellen että joustan kuitenkin. Ajattelematta yhtään miltä se heistä itsestään tuntuisi jos joku tekisi heille noin. Tai jättää vastaamatta. Pysyykö ystävä ystävänä jos kohtelet toista huonosti? Tuskin kauaa

Mun yksi kaveri ilmoitti puhelimessa puhuessamme tulostaan asuinkaupunkiinki jonkun asian takia. Ilahduin tietysti ja sovittiin että tavataan ilman muuta ja keksitään jotain kivaa tekemistä. Koska kaveri tuntuu meistä olevan se kiireisempi, sanoin että laittaa viestiä sitten kun tietää koska on tulossa (ei osannut tarkasti sanoa muuta kuin että alkuviikosta). No odottelin ja odottelin ja lopulta ke iltapäivällä soitti minulle että on edelleen kotikaupugissaan, ei sitten lähtenytkään mutta unohti ilmoittaa minulle. Hänellä oli siellä ilmeisesti ollut parempaa tekemistä ja seuraa. Olin itse suunnitellut menoni niin että pidin alkuviikkoa vapaana jotta minulla olisi aikaa tälle kaverille. Että tällaiset oharit sitten eikä ole edes ensimmäinen kerta tältä tyypiltä. Tuntuu, että olen hänelle vähän sellainen varakaveri - ottaa yhteyttä silloin kun itse tarvitsee mutta muuten hänen elämänsä on toisaalla.

Ymmärrän hyvin tunteesi. Ei kannata enää jatkossa sumplia omia menoja yhtään hänen mukaansa. Ei välttämättä kannata pitää yhteyksiäkään enää. Kukaan ei ansaitse olla varakaveri.

Niin se taitaa olla. Ei sitä loputtomiin jaksa pettyäkään ja tuskin kaveri tuosta mihinkään enää muuttuu.

En minäkään jaksa. Ei niitä ole löytynyt töistä, opiskeluista, harrastuksista, vapaa-ajalta, somesta. Vanhoistakin kavereista moni on tippunut pois matkan varrella. En vaan taida olla tarpeeksi kiinnostava tyyppi.

Ihan samaa täällä. Keskityn kirjoihin ja Netflixiin, yksinäisiin teatterikäynteihin. Niissä on minulle ihmissuhteita kerrakseen. Missä kohtaa tästä oikeasti tuli näin vaikeaa?

Olen ajatellut niin että jos joku ei ota minuun yhteyttä, silloin hän ei halua olla kanssani. Yksinkertaista.