Miten olla patoamatta tunteita?

Kun puhutaan patoutuneista tunteista niin ne on jo olemassa. Jos niitä haluaa käsitellä niin kyllä tunteen tunnistaminen ja nimeäminen on ensimmäinen vaihe. Hyväksymisellä olisi hyvä tarkoittaa sitä, että tunnustaa faktat, eikä suinkaan että hyväksyy että kantaisi tunnetta jatkossa. Vaikkapa katkeruudesta kun ei ole hyötyä. Se ei kuitenkaan positiivisuutta leikkimällä katoa, vaan patoutuu entisestään.

Vertaistukiryhmissä voi patoutumia työstää, jos löytää sopivan ryhmän. Tai psykoanalyysissa Tai mitä terapiaa sielu ja lompakko kestää.

Vierailija kirjoitti:

Kun puhutaan patoutuneista tunteista niin ne on jo olemassa. Jos niitä haluaa käsitellä niin kyllä tunteen tunnistaminen ja nimeäminen on ensimmäinen vaihe. Hyväksymisellä olisi hyvä tarkoittaa sitä, että tunnustaa faktat, eikä suinkaan että hyväksyy että kantaisi tunnetta jatkossa. Vaikkapa katkeruudesta kun ei ole hyötyä. Se ei kuitenkaan positiivisuutta leikkimällä katoa, vaan patoutuu entisestään.

Vertaistukiryhmissä voi patoutumia työstää, jos löytää sopivan ryhmän. Tai psykoanalyysissa Tai mitä terapiaa sielu ja lompakko kestää.

Kiitos vastauksesta! Entä miten tulevat tunteet? Onko tuo aloitukseen kirjoitettu mielestäsi hyvä keino?

Luulisin, että nyt jonkin aikaa saattaa olla pientä tunnemyrskyä ja suhteettoman voimakkaita tunteita, kun ne patoutuneet sieltä kuplivat pintaan. Haluaisin varmistaa etten patoa enää tästähin olevia ja tulevia tunteita kuten olen ennen tehnyt.

Käänteisesti: älä koskaan ajattele, että ei se mitään, ei haittaa, jos se sinua haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Käänteisesti: älä koskaan ajattele, että ei se mitään, ei haittaa, jos se sinua haittaa.

Hyvä näkökulma.

Tunteen tunnistaminen, nimeäminen ja hyväksyminen monesti jo auttaa. Jos tunne on erityisen vaikea, se voi vaatia jatkokäsittelyä. Kirjoita tunteistasi, tai jos mahdollista, puhu niistä jollekin. Tunteiden kanssa pitää päästä sen verran sinuiksi, ettei niitä lainkaan vähättele, mutta samalla tiedostaa eron omien tunteiden ja muiden tapahtumien tai faktojen välillä.

Itsemyötätunto on kaiken avain. Vääriä tunteita ei ole, kaikkia saa tuntea, etkä IKINÄ ole huono tai vääränlainen sen takia, että tunnet jotain. Kukaan ei tunne mitään tahallaan, vaan ne tulevat melko spontaanisti. Ihmisellä on siis lupa vaikka katua sitä, että sai lapsen, tai tuntea vihaa lastaan kohtaan. Ja tästä, että tuntee näin, on lupa tuntea syyllisyyttä ja häpeää.

Kaikki ihmiset tuntevat kaikkia ihmisen perustunteita ja useita niiden vivahteita. Jos joku sanoo ettei tunne vihaa tai ettei ole vihainen ihminen, hän ei joko osaa tunnistaa sitä (sekoittaa vihan tunteen aggressioon, joka on käytöstä) tai valehtelee. Anna itsellesi lupa tuntea kaikkea - se ei ole sinun vikasi.

Vierailija kirjoitti:

Tunteen tunnistaminen, nimeäminen ja hyväksyminen monesti jo auttaa. Jos tunne on erityisen vaikea, se voi vaatia jatkokäsittelyä. Kirjoita tunteistasi, tai jos mahdollista, puhu niistä jollekin. Tunteiden kanssa pitää päästä sen verran sinuiksi, ettei niitä lainkaan vähättele, mutta samalla tiedostaa eron omien tunteiden ja muiden tapahtumien tai faktojen välillä.

Itsemyötätunto on kaiken avain. Vääriä tunteita ei ole, kaikkia saa tuntea, etkä IKINÄ ole huono tai vääränlainen sen takia, että tunnet jotain. Kukaan ei tunne mitään tahallaan, vaan ne tulevat melko spontaanisti. Ihmisellä on siis lupa vaikka katua sitä, että sai lapsen, tai tuntea vihaa lastaan kohtaan. Ja tästä, että tuntee näin, on lupa tuntea syyllisyyttä ja häpeää.

Kaikki ihmiset tuntevat kaikkia ihmisen perustunteita ja useita niiden vivahteita. Jos joku sanoo ettei tunne vihaa tai ettei ole vihainen ihminen, hän ei joko osaa tunnistaa sitä (sekoittaa vihan tunteen aggressioon, joka on käytöstä) tai valehtelee. Anna itsellesi lupa tuntea kaikkea - se ei ole sinun vikasi.

Vau, ihana teksti

Tietenkin voimakkaita tunteita voi ja kannattaa säädellä siten, että ne voi käsitellä sopivassa tilanteessa. Jos niitä osaa "padota" tai "pullottaa" niin on ehkä ihan fiksua ettei ala räiskymään ruokakaupassa tai työhaastattelussa. Ne kannattaa sitten kuitenkin käsitellä heti kun mahdollista ja turvallista, vaikka kotona tai kaverin/terapeutin kanssa.

Itselläni auttaa monesti erittäin paljon joko tunteen auki kirjoittaminen tai selittäminen ääneen toiselle ihmiselle. Sanoittaminen on tärkeää. Kun tuntee jotain, niin sitä helposti kokee tietävänsä siitä kaiken; onhan se oma tunne, joten yleensä on aika itsestään selvää miksi on vaikkapa vihainen. Mutta tämä käsitys on monesti vähän tällainen epämääräinen 'möykky'. Sitten kun vaikka kirjoittaa mikä sai aikaan sen vihan tunteen, miksi se suututti, ja missä se tuntuu kehossa, niin se on paljon selkeämpi kuin epämääräinen "suututtaa tuo aviomies" -tunne mitä ei ole yhtään sanoitettu.

Tunnepäiväkirjan pidosta voi tehdä itselleen päivittäisen "paineenpurkuventtiilin". Tämä voi olla yllättävän tehokasta, koska joka päivä ei välttämättä tule mitään kauheita tunnemyrskyjä tai vaikeita hetkiä. Silloin käsittelee vähäpätöisempiä tunteita, joille ei välttämättä osaisi antaa painoarvoa. Sitten huomaakin, että on ohittanut asian, joka oikeasti herätti tunteita. Samalla sitä kehittyy omassa tunnekäsittelyssä kun harjoittelee pikkujuttujen kanssa, ja oppii tunnistamaan niitä paremmin.

Mä miellän, että meillä kaikilla on sisällä se pieni lapsi, se mikä kokee noita tunteita ja tarvitsee siihen aikuisen läsnäoloa.

Kun kokee, että se pieni ihminen on surullinen tai peloissaan, on helpompi antaa sitä tukea ja lohtua itselle. Eihän pienelle lspselle voi olla vihainen tai sivuuttaa häntä?

Ja monesti jos on mahdollista, juttelen tunteista itselle ihan ääneen. Mikä nyt on? Mille tuntuu? Kun ajatuksia puhuu ääneen, ne konkretisoituu ja niistä pääsee paremmin kiinni.

Mutta hyvä sä, jatka vaan itsetutkiskelua. Tunteet vaikuttaa kaikkeen meissä, eikä niitä voi manipuloida, mutta niistä saa kaikenlaista elämään. 😊

Tunteet ovat kehossa. Analysointi ja sanoittaminen eristää sinut tunteista ja niistä kasvaa uusia patoja. Ks. Tietoisuusakatemia YouTube.

Ja vielä: paljon menestystä valitsemallasi tiellä :)

Tunteiden terve käsittely on massiivinen osa ihmisen henkistä hyvinvointia. Jos tunnetaidot ovat vajavaiset niin se voi kostautua paitsi "epäsopivana ja ikävän purskahteluna" myös esim päihdeongelmina. Alkoholi-, lääke- ja huumeriippuvaisia yhdistää ennen kaikkea kemiallisten aineiden käyttö tunteiden käsittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet ovat kehossa. Analysointi ja sanoittaminen eristää sinut tunteista ja niistä kasvaa uusia patoja. Ks. Tietoisuusakatemia YouTube.

Tämän viestin tarkoitus jäi varsin epäselväksi. Jos ei jakseta yhtään selittää auki ajatusta vaan sanotaan "kato YouTubesta/KVG" niin aika harva jaksaa.

Lähtökohtaisesti tämän viestin sanoma vaikuttaa tyhmältä. Tunteiden sanoittaminenko kasvattaa uusia patoja? Miten niin?

Ihanneko olisi tuntea vaan ja olla yhtä tunteidensa kanssa? Jos tunteitaan ei tiedosta, vaan "on yhtä" sanattomasti niiden kanssa, se menee helposti impulsiivisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet ovat kehossa. Analysointi ja sanoittaminen eristää sinut tunteista ja niistä kasvaa uusia patoja. Ks. Tietoisuusakatemia YouTube.

Nyt kuulosti niin hörhöltä että oli pakko nopeasti vilkaista, ja oikeassa olin.

Kristallipuolue -tier hörhöilyä. Intuitio-MariaNordin-AstralTV settiä. Käyttö omalla vastuulla (valitettavasti, vaikka mieluusti näkisin että nuo puoskarit joutuisi vastuuseen).

Erittäin tieteellisen kuuloinen "Tietoisuusakatemia" on jonkun hörhön joogaenergiameditaatio-mindfulness kanava jolla on muutama sata seuraajaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet ovat kehossa. Analysointi ja sanoittaminen eristää sinut tunteista ja niistä kasvaa uusia patoja. Ks. Tietoisuusakatemia YouTube.

Tunteet ovat sekä fyysinen että kognitiivinen elämys.

Tämä viesti on typerä, se että tunteisiin liittyy kehollinen elementti ei tarkoita että niiden sanoittaminen eristäisi sinua niistä. Vai kylmettyykö sydämesi, jos alat miettiä sanoin, miksi rakastat toista ihmistä?

Tässä oli ympäripyöreää liibalaabaa eikä oikeastaan mitään muuta neuvoa kuin katsoa äärimmäisen typerää YouTube -kanavaa.

Tunteita pitää säädellä jonkin verran, koska ne ovat totta ainoastaan ihmisen sisäisessä kokemuksessa. Tunteet ovat yhtä aikaa sekä täysin tosia ja aitoja, että vain oman pään sisällä.

Niitä voi joko yli- tai alisäädellä. Ylisäätely on tätä patoamista, tunteille ei anneta tilaa. Yritetään kieltää itseltään tai harhauttaa mieltä.

Alisäätely on taas tunteen vallassa elämistä ja impulsiivisuutta. Rajat hämärtyvät, kun oma tunne värittää todellisuutta. Ei osata esimerkiksi erottaa sitä, että on loukkaantunut (tunne) siitä, että ystävä on yrittänyt loukata (teko/motiivi). Tai surua (tunne) siitä, että elämä olisi oikeasti toivotonta.

Mun mielestä kuulostaa siltä, että olet päässyt hyvään alkuun. Tunteen nimeäminen, kehollinen paikantaminen ja nämä mainitsemasi ovat hyviä keinoja. Tuo, että tunnistat soimanneesi itseäsi "vääristä" tunteista on yleistä ja juontuu yleensä lapsuudesta. Armollisuutta ja lempeämpää sisäistä puhetta sekä hyväksyntää voi onneksi opetella.

Tunnepäiväkirja on hyvä työkalu (on erilaisia tapoja toteuttaa, Googlesta löytyy helposti). Vertaistuki on toinen, sillä tunteista puhuminen ja toisten tunteista kuuleminen normalisoi tunteita: 'ai, muilla on ihan sama juttu!'

Jos nyt kun alat käsittelemään tunteitasi avoimemmin huomaat sen olevan erityisen tuskallista, suosittelen keskusteluapua. Tsempeti tsemp.

Se on vain tunne lopulta. Voit vaikka maata lattialla ja antaa sen tunteen olla. Sinä et kuole siihen. Se tuntuu pahalta sen hetken, päivän jne. Mutta se menee lopulta ohi. Ja sitten se menee terveellä tavalla ohi, kun sen antaa tulla ja olla, olla just sellainen kuin se on. 

Muuten älä rajoita itseäsi, mutta suosittelisin lopettamaan negatiivisen omapuheen. Miksi et kannustaisi ja tukisi itseäsi, lohduttaisi, rakastaisi, tsemppaisi jne. Kuten tekisit ihmiselle, jota rakastat maailmassa kaikkein eniten ja joka kaikkein eniten tarvitsee juuri sinun suojeluasi. Miksi sille ihmiselle puhuisit rumasti ja lannistavasti. 

Jos tunteet patoaa, niin silloin tunnelohet eivät enää pääse tunnejoen yläjuoksulle kutemaan.

Terapeutti sanoi, että jos negatiiviset tunteet patoaa, seurauksia tulee ja ne voivat olla: koko tunneskaalan latistuminen, itseinho sekä masennus. Eli tärkeä elää tunteet läpi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun puhutaan patoutuneista tunteista niin ne on jo olemassa. Jos niitä haluaa käsitellä niin kyllä tunteen tunnistaminen ja nimeäminen on ensimmäinen vaihe. Hyväksymisellä olisi hyvä tarkoittaa sitä, että tunnustaa faktat, eikä suinkaan että hyväksyy että kantaisi tunnetta jatkossa. Vaikkapa katkeruudesta kun ei ole hyötyä. Se ei kuitenkaan positiivisuutta leikkimällä katoa, vaan patoutuu entisestään.

Vertaistukiryhmissä voi patoutumia työstää, jos löytää sopivan ryhmän. Tai psykoanalyysissa Tai mitä terapiaa sielu ja lompakko kestää.

Kiitos vastauksesta! Entä miten tulevat tunteet? Onko tuo aloitukseen kirjoitettu mielestäsi hyvä keino?

Luulisin, että nyt jonkin aikaa saattaa olla pientä tunnemyrskyä ja suhteettoman voimakkaita tunteita, kun ne patoutuneet sieltä kuplivat pintaan. Haluaisin varmistaa etten patoa enää tästähin olevia ja tulevia tunteita kuten olen ennen tehnyt.

Usein välttelykäytös liittyy tunteiden väistelyyn ja tukahduttamiseen. Ne voi helposti naamioida joksikin toiseksi tunteeksi, mistä syntyy epäaito olo toisesta joka näin tekee. Yleensä siis vältellään sosiaalisesti hankalaksi ajateltuja tunteita kuten viha, kateus, epävarmuus, suru ja piilotetaan ne jopa vastakkaisen tunteen alle. Masennus saa alkunsa usein vihan ja surun kieltämisestä. Ehkä vilpittömästi halutaan uskoa että elämässä ei ole tapahtunut mitään erityistä surullista tai pettymystä tuottavaa. Aika harvassa vaan ne ihmiset, joille ei koskaan satu mitään ikävää. Moni haluaa kyllä nykyään esittää sellaista, toinen strategia säälin ja myötätunnon laskelmoiva kerjääminen, joka ei ole rehellistä sekään vaan pahimmillaan menee persoonallisyyshäiriöisen työkalupakkiin muiden manipuloimiseksi.

Kun kohtaa kaikki tunteensa, tulee yhä välittömämmäksi kypsällä tavalla, vapautuu lämpöä ja vilpitöntä ystävällisyyttä. Tunnepommeja ei tarvitse vartioida, ne lukkiuttavat käytöstä ja ajattelua defensiiviseen suuntaan. Kun ihminen on turvassa omien tunteidensa kanssa, hänen lähellään on helppo olla. Hän ei tee äkkinäisesti mitään dramaattista kuten syytä toista. Syyllisyys on yksi vaikeita tunteita, joita nykyään ei haluta ymmärtää oikein. Olemme rajallisina syyllisiä toistemme hylkäämiseen ja satuttamiseen, kun emme parempaan sillä hetkellä kykene. Anteeksipyynnön opettelu on juuri tuon ymmärtämistä että erehtymättömyyteen ei tarvitse edes pyrkiä. Kaikki tyrannit ovat mielestään erehtymättömiä eivätkä he kykene aidosti vastavuoroisiin kehittyviin suhteisiin.

Nyt harjoittelen positiivista ja hyväksyvää sisäistä dialogia. Näinkö tämä kannattaa tehdä?

Kyllä! Ensin tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, ehkä kehollinen paikallistaminen, sanoittaminen:

- "olen surullinen, tunnen painon rintakehäni päällä, yleisesti lamautunut olo."

Sitten sen käsittely, mistä se tunne nousi, sekä hyväksyntä, armollisuus, itsemyötätunto.

- "saan olla surullinen, minulla on siihen oikeus, tämä on normaalia."

Itselleni suru on jopa aika helppo tunne, se on puhdistavaa kun antaa itselleen luvan itkeä. Häpeä on paljon hankalampi. Mutta tuosta se lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Nyt harjoittelen positiivista ja hyväksyvää sisäistä dialogia. Näinkö tämä kannattaa tehdä?

Kyllä! Ensin tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, ehkä kehollinen paikallistaminen, sanoittaminen:

- "olen surullinen, tunnen painon rintakehäni päällä, yleisesti lamautunut olo."

Sitten sen käsittely, mistä se tunne nousi, sekä hyväksyntä, armollisuus, itsemyötätunto.

- "saan olla surullinen, minulla on siihen oikeus, tämä on normaalia."

Itselleni suru on jopa aika helppo tunne, se on puhdistavaa kun antaa itselleen luvan itkeä. Häpeä on paljon hankalampi. Mutta tuosta se lähtee.

Mukava kuulla, että olen oikeilla jäljillä. Kiitos!