Lue keskustelun säännöt.
Miten olla patoamatta tunteita?
08.06.2022 |
Riittääkö, että antaa tunteen tulla ja nimeää sen? Hyväksyy tunteen ja antaa sen mennä ohi omia aikojaan? Kuinka lohduttaa itseä kieltämättä tunnetta? Esim nyt tunnen surua ja yksinäisyyttä. Olen paikantanut tunteen (en tiennyt että näinkin voi tehdä!!) ja nimennyt sen. Nyt harjoittelen positiivista ja hyväksyvää sisäistä dialogia. Näinkö tämä kannattaa tehdä?
Nämä kysymykset kuulostavat luultavasti hyvin kummalliselta useimmille teistä, mutta minä olen pahasti häiriintyneen vanhemman kasvatti. Olen alkanut vasta nyt kolmen kympin kriisin jälkeen tajuamaan, että se mitä teen ei ole normaalia eikä tervettä. Minä siis haukun itseäni epätoivotusta negatiivisesta tunteesta ja yritän upottaa ajatukset johonkin muuhun, kaikki jää käsittelemättä. Ne ovat sitten purskahdelleet esiin epäsopivissa tilanteissa ja ikävällä tavalla.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Tätä AP:n kotonaan oppimaa paskaa on opetettu ihan järjestään monille sukupolville miehiä. Kun tunteista ei osata puhua, ne purkautuu pahana olona ja siitä kärsii yksilö ja yhteisö.
AP:n kysymyksille: kyllä, oikealla tiellä olet. Positiivinen sisäinen dialogi (vai onko se monologi?), tunteiden sanoittaminen ja paikallistaminen. Armollisuus itseä kohtaan sekä sen hyväksyntä, että tunnen nyt tällä tavalla eikä se ole oikein, väärin, tai mitään muutakaan. Tunteet ovat moraalisesti neutraaleja, koska ihminen ei ole vastuussa tunteistaan - ainoastaan siitä, miten niitä käsittelee, ja miten niiden pohjalta toimii.
Aivan. Tunteet eivät ole oikein tai väärin, teot ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Passiivis-aggro tarkoittaa passiivista aggroa, jolla siis on huonot sosiaaliset kyvyt, muuta kuin sen aggron suhteen, jossa hän voi olla hyvin kouliintunut.
Vastaus on mun nähdäkseni jo siinä, eli tervettä tunne-elämää järjellisesti sosiaalisissa tilanteissa, niin ei "patoudu" mitään.
Mulla on nyt keski-ikäisenä viimein tarkoitus ja mahdollisuus yrittää purkaa lapsuudesta lähtenyttä cptsd:tä. Huomaan, että olen todella paljon dissosioivassa tilassa, yritän ilmeisesti vältellä tilannetta, jossa lähden herättelemään ja kohtaamaan tunteita.
Esimerkiksi aamu on ollut tänään todella hidas. Yhdessä vaiheessa sitten tajusin, että minua oikeasti itkettää ja surettaa, joten annoin sille vallan ja itkin hetken lattialla maaten. Sen jälkeen tämän päivän energia lähti virtaamaan vähän vapaammin.
Kaikki kielletyt ja haudatut tunteet sitovat paljon energiaa.
Tunteet ovat myös tärkeä viesti. Kateellinen ehkä haluaa mitä toisella on- voisiko se olla mahdollista? Viha kertoo että jonkun asian on muututtava, esim.pitää tehdä selväksi miten itseä kohdellaan. Häpeä on laumaeläimelle luontaista, haluaa kuulua laumaan. Esim.Emilia Kujala on kirjoittanut eri tunteista kirjoja.
Omassa lapsuudessa en saanut koskaan näyttää negatiivisia tunteita, piti olla helppo ja kiltti. Lapset saavat näyttää mielestäni tunteita kotona laajalla skaalalla, aikuisena tunteita ja eritoten niistä syntyvää käytöstä pitää toki kontrolloida tai on ikävä kanssakulkija.
Kannattaa kuunnella itseään. Lapsena meitä on pakotettu tekemään ja sietämään asioita, joita aikuisena EI TARVITSE. On vapauttavaa rikkoa muotti, johon on tullut laitetuksi ja toimiakin oman tunteensa pohjalta (tietysti niin, ettei toisia vahingoiteta samalla).
Tätä AP:n kotonaan oppimaa paskaa on opetettu ihan järjestään monille sukupolville miehiä. Kun tunteista ei osata puhua, ne purkautuu pahana olona ja siitä kärsii yksilö ja yhteisö.
AP:n kysymyksille: kyllä, oikealla tiellä olet. Positiivinen sisäinen dialogi (vai onko se monologi?), tunteiden sanoittaminen ja paikallistaminen. Armollisuus itseä kohtaan sekä sen hyväksyntä, että tunnen nyt tällä tavalla eikä se ole oikein, väärin, tai mitään muutakaan. Tunteet ovat moraalisesti neutraaleja, koska ihminen ei ole vastuussa tunteistaan - ainoastaan siitä, miten niitä käsittelee, ja miten niiden pohjalta toimii.