Lue keskustelun säännöt.
mies eri mieltä puheterapiasta!
14.10.2006 |
kolme vuotias lapsemme on todettu olevan hieman kehityksessä jäljessä. viime keväänä kävimme n. 7 kertaa puh terapiassa ja tarkoitus on jatkaa sitä nyt syksyllä. mina olen huolehtinut luonnollisesti terapia käynneistä, kuunnellut asiantuntujoita ja omaksunut tietoa kirjoista ja netistä. sukulaisten mielestä se on hömpötystä että lapsellamme olisi mitään " vikaa korvienvälissä" enkä itsekkään aina ole ollut varma diagnooseista. olen toisin sanoen suhtautunut itsekkin skeptisesti koko touhuun. mutta lapsen vuoksi on ollut pakko. huoleni on suuri, mitä jos minun skeptisyyteni tähden lapseni kehitys kärsii?
lapsemme on herkkä " ulisemaan" ja terapeuttini sanoi sen johtuvan kenties siitä ettei tuo sanavarasto ole ihan kohdallaan. Mieheni aina suuttuu lapselle kun hän ulisee, kyllä se minuakin välillä ärsyttäää, mutta yritän muistaa aina ettei se ole lapsen syytä... nytkin lapsi ulisi ja mies huusi että " miksi sun pitää aina vinkua!" lapselle. sanoin että mies voisi ajatella ulinaa lapsen kannalta, niin hänpä avautui oikein että kaikki on tuntemattomien ihmisten KEKSIMÄÄ HÖMPPÄÄ! ja että minä olen HYVÄUSKOINEN HÖLMÖ. huh... olen niin hukassa, lapsen isä ei tue minua eikä lasta siis ollenkaan asiassa... meni kyllä maku koko viikonlopusta. apua.
Kommentit (21)
Teidän kannattaisi keskustella asiasta ihan perusteellisesti.
Ammatti ihmisiin luottaminen ei ole tyhmyyttä. Omalle lapselle tulee tavallaan sokeaksi. Epänormaalikin käytös ja toiminta voi tuntua ihan ok. lta kun on kyse omasta lapsesta. LIsäksi harvalla vanhemmalla on kokemusta kovin monesta lapsesta.
Sukulaisesi ovat voineet saada syötettyä miehellesi omia mielipiteitään oikeina, vaikka todennäköisesti niiden totuuspohja on sitä luokkaa, että meidän sukuun ei voi syntyä lasta jolla olisi ' päässä vikaa'
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin se oli aikoinaan meilläkin; mies kielsi ja vähätteli, minä itkin ja löin nyrkkiä pöytään.
Onneksi en antanut periksi miehen vähättelyille puheterapian tarpeellisuudesta; pojalla todettiin myöhemmin dysfasia ja puheterapia on auttanut paljon.
Luin joskun jonkun " viisauden" mitä itsekin päämääräisesti ajattelin kun muut vaan vähättelivät: MINÄ olen vastuussa oman lapseni hyvinvoinnista, asioista jotka ovat hänen parhaakseen. Kun lapseni on aikuinen, minä pystynmenemään peilin eteen ja sanomaan: olen ainakin tehnyt parhaani!!!!!
miten miehesi sitten alkoi suhtautua asiaan? miten jaksoit yksin sen terapia rumban?
on meinaa aika rankkaa puolustaa lastaan omille sukulaisille kun ei eddes mies tue minua... ;(
ap
Toimintaterapia ja puheterapia alkoivat, mies kielsi kaiken ja kieltää edelleen vielä 4 vuoden jälkeen. Meille tuli asiasta avioero, koska olin miehen suvun mielestä lapsen rääkkääjä. No, lapsi on normaalilla ekalla ja menestyy hyvin. Toki edelleen saa tukena lukiopetusta ja harrastukset valittu niin, että tukevat hyviin motoriikkaa. Kannatti pitää päänsä ja pelastaa lapsi!
mitenhän tästä " selviäis" .
huono juttu ysiltä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti sitä vaihtoehtoa, että annat periksi miehellesi ja sukulaisillesi. Lapsesi jää ilman tarvitsemaansa puheterapiaa ja tilanne kostautuu vuosien päästä. Nyt sitä puheterapiaa kannattaa kokeilla kun erot ikätovereihin nähden ovat huomattavasti pienemmät. Jos lapsellasi oikeasti onkin ongelmaa puheenkehityksessä, ero kasvaa koko ajan ja ongelmat sen myötä.
Ja hei, mitä pahaa siinä on, vaikka lapsi kävisikin puheterapiassa " turhaan" ? Ja toisaalta, puheterapiaa ei ihan kenelle vaan tarjota ja " tuhlata" . Usko ammatti-ihmisiin ja luota, että he haluavat myös lapsesi parasta!
Valitettavasti nuo isät ovat kovin huonoja näkemään lapsessaan mitään " vikaa" . Suhtautuvat asioihin kovin henkilökohtaisesti, ikäänkuin se olisi jotenkin heiltä pois...
Äitinä luota itseesi ja omiin vaistoihisi. Ajattele tilanne lapsesi parhaaksi. Ja ne sukulaiset voisivat suksia vaikka kuuseen! Ainahan he asiat tietävät paremmin...
Tsemppiä vaan sulle!
nyt on nukuttu ja mietitty koko eilinen ilta tätä asiaa ja sehän on selvä että teen kaikkeni lapsen parhaaksi. mies saa mun puolesta olla mitä mieltä tahansa, mutta suututtaa se että on niin julma lasta kohtaan.
aion tänään (tai huomenna) sanoa sille ihan suoraan asiasta. jotenkin tuntuu että tästä on tulossa jälleen kerran riita jota haudotaan pitkään. viime aikoina tämä on ollut hyvinkin yleistä meillä, enkä oikeasti jaksais enää, mutta en haluaisi erotakkaan... nyt on kuitenkin pakko ajatella lapsen kannalta tätä asiaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä mies vähätteli alussa lapsen astmaa ( siinä vaiheessa kun se oli vielä minun epäily asteella ), mutta kun saatiin dg ja lääkitys, loppui asian vähättely.
Vierailija:
meillä mies vähätteli alussa lapsen astmaa ( siinä vaiheessa kun se oli vielä minun epäily asteella ), mutta kun saatiin dg ja lääkitys, loppui asian vähättely.
mutta se miten hän vähättelee minun " tietämystä" asiassa on loukkavaa, ihan kuin olisin turhaan koko viime kevään ravannut puheterapiassa ja päiväkodin palavereissa (yksin tietenkin!). olen raivoissani tästä, mies kuvittelee aina olevansa viisaampi kuin asiantuntijat ja ammattilaiset vaikka oikeasti hän on pihalla kuin lumiukko...
tilanne eroaa 14 kirjoituksessa siten että meillä diagnoosi on tehty jo silloin keväällä ja sen on tehnyt puheterapeutti, en minä. en tosiaan ymmärrä miestäni juuri nyt...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voipi olla dysfasiaa. puheen ymmärtämisen vaikeus kuuluu dysfasiaan. silti lapsi voi tuattaa puhetta. dysfasia diaknoosia ei yleensä anneta kun vasta 4-5v. lapselle.
puheenkehitys ongelmia pitää aina tukea. odottaminen on tyhmyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt en ymmärrä?
Terv. puheterapeutin työpari
Suomainen mies kieltää ennen kuin myöntää ongelmat eli helppoahan se on päänsä puskaan laittaa...
Olen 7:n kanssa samaa mieltä- lapsen etu ja puheterapiaan vaan!Tutulta kuullosti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiantuntijat ovat antaneet ties mitä kommenttia ja diagnoosia. Nykyaikana jokaisesta lapsesta pitäisi vaan löytää joku vika.
Meillä keskimmäinen lapsi oppi puhumaan nelivuotiaana. Sitä ennen puhe oli vain jokellusta. Nyt hän on äidinkielessä huippu, lahjakas nuori neito.
Vanhin lapsemme kävi puheterapiassa, siellä oltiin huolissaan, ja hänestäkin kuitenkin kasvoi terve nuori mies. Ei mitään ongelmaa puheessa , vaikka lopetimme puheterapian joutavana hömpötyksenä.
On se kumma nykyaikana, että jokaisen lapsen pitäisi sopia tiettyyn muottiin, tietyssä iässä pitäisi olla tietty määrä sanoja ja täydellinen kaksivuotiaana.
Nuorimmainen on nyt 2,5 v ja kolme sanaa tulee. Hänkin kehittyy ja varmasti oppii puhumaan, kunhan on sen aika. Hän ei edes pääse puheterapiaan, koska siellä on niin tukkoista kaikkien joutavien hömpötyskäyntien takia. Eikä lie tarvettakaan päästä. Osataan me lorutella ja leikkiä kotonakin.
Ap, ymmärrän miestäsi. Lapsenne on vasta kolmevuotias, ja kaikki ei todellakaan opi puhumaan puolivuotiaana.
Pitäisikö miehen olla sielläkin mukana vai mistä kiikastaa? Ei kai miehesi voi määrätä, käytätkö lasta vai ei.
Parisuhteessa voidaan olla monista asioista eri mieltä eikä se mikään eron syy ole, vaikka täällä moni tuomitseekin teidän koko perhe-elämän.
päinvastoin. Itseni on leimattu kaikkien taholta vainoharhaiseksi kun epäilin keskimmäisellämme maitoallergiaa. No vuoden sai lapsi kärsiä kamalista suolistokivuista ja huutaa pääpunaisena ympäri vuorokauden kunnes yksi neuvolalääkäri uskoi ja lapsi tutkittin perusteelliseti ja maitoproteiiniallergia löytyi. Muuten kai tuo lapsi olisi saanut kärsiä kivuistaan ties kuinka kauan.
Toisen lapsemme kohdalla taas en osaanut edes epäillä mitään ongelmaa kun ei hänen kehityksestään enuvolassa oltu huolissaan vaikkei tyttö kaikkea ikätason mukaan tehnytkään. No nyt eskarilaisesta sitten ollaankin huolissaan kun ei osaa kolmevuotiaan taitoja kuten pallon kiinniottaminen. Vasta kun 5v. tarkastuksessa löytyi ongelmia lukukäsitteessä ja sitten käynti puheterapeutilla joka testasi laajemmin ja löysi lieviä oppimisja hahmotusvaikeuksia usealla eri alueella. Tämä selitti sitten monta asiaa. Nyt tyttö kerran viikossa puheterapiassa ja konsultaatiokäynnit toimintaterapiassa. Ja tämä siksi että voisi aloittaa normaalisti ekan luokan ja saisi luokkatoverit kiinni näissä asoissa. Äitinä toivon että olisin tytön vaikeuksiin kiinnittänyt jo aiemmin huomiota enkä ajatellut että kyllä se siitä aikanaan. Tämä osaamattomuus näissä tietyissä jutuiissa nimittäin on jo nyt vaikuttanut lapseen ja hänen itsetuntoon. Olen aina ihmetellyt miksi tyttö on sitä mieltä että ei osaa mitään ja on huono ja että häntä ei saa kehua vaikka ei koskaan olla mitenkään kommentoitu tai kiinnitetty huomiota noihin hänen puutteisiinsa mutta ilmeisesti on muuten fiksuna tyttönä huomannut että ei ole samalainen kuin toiset ja se on saanut tytön avrautuneeksi ja sulkeutuneeksi itsensä suhteen. Kannattaa siis käyttää hyödyksi appattiapu jos sitä tarjotaan sillä ei siitä haittaakaan ole. Hyötyä taas voi olla paljonkin.
lapsella ei ole dysfasiaa, vaan lapsella on vaikeuksia puheen ymärtämisen kanssa, puheentuottamisessa on tapahtunut paljon kehitystä, mutta puhe on puuromaista. tarkkaa diagnoosia aletaan nyt tutkimaan. keskussairaalaan ollaan menossa neurologille ja sitten kenties toimintaterapeutille.
Totta, en tarvitse miestäni siihen että vien lasta näihin tutkimuksiin ja hoitoihin, niinkuin en " tarvitse" miestäni myöskään kaupassa käyntiin, mutta nyt onkin kyse lapsestamme. ja lapsemme asiat mielestäni kuuluu MOLEMMILLE vanhemmille.
jokainen joka tätä " rumbaa" on käynyt läpi tietää miten henkisesti rankkaa on kuunnella asiantuntijoiden raakaa käsitystä omasta lapsestaan, istua tunti tolkulla jossain palavereissa jne.
mutta kyllä se on vieläkin rankempaa jos sen taakan joutuu kantamaan yksin.
Kyse olikin nyt siitä että mieheni pitää minua jotenkin tämän kaiken aiheuttajana, koska minä olen asiantuntijoita kuunnellut ja juossut terapioissa. olin aina lohduttautunut ajatuksella etten ole ainoa joka näistä lapseemme liittyvistä asioista on huolissaan. ajatukseni osoittautui vääräksi.
ja sille nro:lle (en muista) joka fiksuna ihmetteli minkälaisen miehen kanssa sitä olen perhettä alkanut perustaa, voin vastata etteipä tällaiset asiat (mahdolliset puheterapiat ja muut) ole listalla kun rakastutaan ihmiseen. vai kysytkö sinä jo ekoilla treffeillä " miten suhtaudut mahdollisesti vammaiseen lapseemme?" hohhoijaa.
kiitos kuitenkin kaikille jotka jaksoivat ottaa kantaa !
Minä törmään työni puolesta jatkuvasti lapsiin, jotka tarvitsisivat apua oppimisessaan mutta kun isän mielestä ei ole mitään vikaa. Taannoin esim yhdellä lapsella aika selkeä lukihäiriö mutta kun " meidän pojassa ei ole mitään vikaa" niin lapsen auttaminen jäi kyllä heikoille. .. Tosi surullista.
Jostain syystä miehet ottavat tosi henkilökohtaisesti jos lapsella on jotain avun tarvetta. Eivät tajua ettei dysfasiat tms ole tyhmyyden merkki, mutta jos lapsi ei saa apua niin väistämättä alisuoriutuu elämässään eli
Lapsella vaikeuksia+" sokea isä/sokeat vanhemmat" = opinnoissaan alisuoriutuva lapsi
Eli älkää nyt hyvät ihmiset tyrmätkö ammattilaisten apua, ei sitä tänä päivänä turhaan tarjota.
t. ala-asteen ope
jotka huusivat, kun puhe ei sujunut niin kuin olisivat halunneet. Raivosivat ja rähjäsivät. Se loppui kun alkoivat saada itseään ymmärretyksi kielellisesti.