Lue keskustelun säännöt.
Miksi moni äiti kehuskelee lapsensa vilkkaudella ja tempperamentilla?
01.06.2022 |
Kuinka lapsi menee kuin tuulispää, on itsepäinen ja villi. Miksi nuo ovat ominaisuuksia mistä kehutaan sillai humble bragina? Mun mielestä rauhallinen lapsi, joka osaa olla normaalisti ja ymmärtää, että on myös muita ihmisiä, jotka pitää ottaa huomioon on enemmän kehuskelevan arvoinen.
Kommentit (40)
"...kehuskelevan arvoinen"? Vaiko kehuskelun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"...kehuskelevan arvoinen"? Vaiko kehuskelun.
Sori typo. Saanko anteeksi?
Jos vanhempi on itse ollut lapsena jotenkin rajoittunut, niin voihan se olla kiva että lapsi on vähän reippaampi.
Reippaat, avoimet ja sosiaaliset menestyvät isoina työ- ja parisuhde-elämässä. Eivät siis syrjäydy. Noita piirteitä kannattaa rohkaista lapsessa jos ei halua lapsensa päätyvän suureen syrjäytyneiden joukkoon.
Äidithän( ja myös isätkin, mutta vähemmän) kehuskelevat milloin milläkin lapsensa asialla. Joskus mietin, mikä on kehuskelua mikä taas normaalia kertomista. Vastuu on joskus kuulijallakin.
Vierastan vähän eri adjektiivien, siis laatusanojen käyttöä. Lapsi on vilkas, rohkea
, hiljainen, rauhallinen, aggressiivinen, iloinen tai mitä tahansa. Tämä vierastaminen on varmaan jäänyt varhaiskasvatustyöni vuosilta. Eräs lapsipsykologi sanoi, että adjektiivit ovat ympäripyöreitä kuvauksia. Selvempää on sanoa, miten lapsi toimii, mitä tekee, miten suhtautuu asioihin, toisiin ihmisiin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin tekevät ainoastaan ne, jotka eivät jaksa/osaa kasvattaa lapsiaan. W t:n varma tuntomerkki.
Jaa. Itse lapsena menin kuin tuulispää, olin itsepäinen ja villiksikin olisi voinut sanoa. Olin kuin Peppi Pitkätossu. Mutta olin myös erittäin empaattinen, ystävällinen ja muut huomioon ottava. Tottelin mieluummin silloin, kun asiat minulle perusteltiin, vaikeampi oli sietää pelkkiä "ei"-käskyjä. Ja tuota kaikkea olen edelleen. Vanhempani eivät kehuskelleet sillä millainen olen, päinvastoin sain kuulla paljon kuinka vääränlainen olen. Suosivat sisartani joka oli rauhallisempi leikeissään, mutta myös kylmempi tunteiltaan. Kiusasi koulussa, jne.
Kirjoitin tämän, koska otsikkosi ja kuvailusi ovat mielestäni ristiriidassa. Riehakas ja tottelematon lapsi on eri asia kuin itsepäinen. Riehuminen ja tottelemattomuus tuntuu nykyään olevan usein seurausta siitä että lapselle tyrkätään luuri tai peliohjain käteen, ja vanhemmat ovat poissa omalla luurillaan.
Jos kyse on vanhempien välinpitämättömyydestä pahojaan tekevän lapsen kanssa, ymmärrän kysymyksesi, mutta jos kyse on _temperamentista_, asiasta jolle lapsi tai kukaan ei voi minkään, on kysymyksesi vain julma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reippaat, avoimet ja sosiaaliset menestyvät isoina työ- ja parisuhde-elämässä. Eivät siis syrjäydy. Noita piirteitä kannattaa rohkaista lapsessa jos ei halua lapsensa päätyvän suureen syrjäytyneiden joukkoon.
Minulla on aikuin poika, joka on vahvasti syrjäytymässä. Hän oli lapsena harvinaisen reipas, avoin ja puhelias.
Luulen, että ikään kuin kehuskellaan sillä, että lapsi ei ole "tyypillinen suomalainen tuppisuu" vaan jotenkin erityinen. Suomalaisethan häpeävät kaikkea suomalaista ja ihailevat muiden maiden avoimia ja sosiaalisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, kato mua!
Hei, kato mua!
Hei, kato mua!
Hei, kato mua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kuullut, että kukaan tuollaisella kehuskelee. Lienee ihan vain toteamus, että meidän lapset on aika vilkkaita. Vai onko joku sanonut, että ihanaa kun meidän lapset riehuu?
Humble brag.
Ei tuo termi taida sopia tähän. Humble brag on kun piilokehuskellaan harmittelemaan sävyyn jostain sellaisesta, mitä suurin osa haluaa tai johon kuulijalla ei edes olisi varaa. Kuten "voi kun meillä on vaan Mersu, kyllä Lamborghini olisi aika siisti". En usko, että enemmistö haluaa villejä lapsia. T. Itsekin olin villi lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään muotia, että on "erityislapsi" tai "nepsy". Moni haluaa näyttää, että kyllä meilläkin on sellainen vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan onnistuttu saamaan.
Myös se rauhallinen lapsi voi olla nepsy.
Vierailija kirjoitti:
Äidithän( ja myös isätkin, mutta vähemmän) kehuskelevat milloin milläkin lapsensa asialla. Joskus mietin, mikä on kehuskelua mikä taas normaalia kertomista. Vastuu on joskus kuulijallakin.
Vierastan vähän eri adjektiivien, siis laatusanojen käyttöä. Lapsi on vilkas, rohkea
, hiljainen, rauhallinen, aggressiivinen, iloinen tai mitä tahansa. Tämä vierastaminen on varmaan jäänyt varhaiskasvatustyöni vuosilta. Eräs lapsipsykologi sanoi, että adjektiivit ovat ympäripyöreitä kuvauksia. Selvempää on sanoa, miten lapsi toimii, mitä tekee, miten suhtautuu asioihin, toisiin ihmisiin jne.
Toisaalta kuulostaa vähemmän pahalta sanoa, että lapsi on vilkas, kuin että lapsi riehuu/huutaa/juoksentelee ympäriinsä/rikkoo paikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse kasvattaa, kun pitää haitallisia ominaisuuksia nykyajan ihanteiden mukaisina.
Aikuisina niistä lapsista tulee yleensä päihteiden väärinkäyttäjiä, koska selvinpäin on tylsää.
Tai ensin koulukiusaajia ja sitten työapaikkakiusaajia.
Ja Av- mamma/ kilttimies!
Minulla on kolme lasta, ja he ovat temperamentiltaan laidasta laitaan. Kaikki ovat yhtä rakkaita, mutta voin sanoa suoraan, että vilkkain on aina saanut parasta palautetta aina varhaiskasvatuksesta alkaen.
Se rauhallinen ja hitaasti lämpiävä jätettiin aina yksin, ja päiväkodissa jopa kyseenalaistettiin, tarvitseeko hän kavereita, kun viihtyy yksinkin. Ja sitten ammattikasvattaja alkoi seuraavaan hengenvetoon kehua, miten ihana persoona se vilkas pikkusisarus onkaan.
En ole kova neuvomaan, mutta nyt annan suoraan neuvon: kannattaa lopettaa ihmisten tulkitseminen ja motiivien pohdiskeleminen. Vanhemmat tapaavat olla ylpeitä lapsistaan. Esimerkki: mun ensimmäinen lapsi oli vauvana pullukka. Olin ylpeä siitä. Toinen lapseni oli vauvana hentoinen. Olin ylpeä siitä.
En tiedä, onko se heikosta itsetunnosta vai mistä kiinni, että toiset ottavat vanhempien kehut lapsistaan jotenkin ihon alle. Tarkoituksena ei ole lällätellä heikolle itsetunnolle, vaan saada pohtimaan: miten se, että joku on lapsestaan ylpeä, on minulta pois? Miten se vaikuttaa minun elämääni? Jos ihminen on ylpeä lapsensa ominaisuudesta X, mutta minulla ei ole tätä ominaisuutta, tarkoittaako se sitä, että tämä henkilö pitää jotenkin huonompana niitä, joilla ei ole ominaisuutta X? Jos, miksi?
Tällaisia asioita kannattaa aina miettiä, jos huomaa, että jatkuvasti pahoittaa mieltään toisten ihmisten sanomisista. Tämäkään ei ole lällättelyä, vaan kehotus itsetutkimukseen, joka voi johtaa siihen, että elämä on helpompaa ja mukavampaa.
Minulla on yksi rauhallinen ja yksi vilkas lapsi. Tietenkin keksin hyviä puolia sekä rauhallisuudesta että vilkkaudesta, ja kuvailen kyseistä lasta sitten suurimmaksi osaksi niiden hyvien puolien kautta.
Eihän vilkkaudella/rauhallisuudella ole välttämättä mitään tekemistä empaattisuuden, ystävällisyyden ja muiden huomioonottamiskyvyn kanssa. Myös rauhallinen ihminen voi olla koppava, ylimielinen, töykeä, itsekeskeinen, kiero ja/tai manipuloiva.
Niinpä. Nykyään introverttiys on kirosana.