Mitä ruokana tänään?
Tikutin juuri punaisen&keltaisen paprikan, 4 porkkanaa, ison keltasipulin ja nipun kevätsipulia kanawokkia varten, vielä riivin ja huuhtelen pussillisen lehtikaalta mukaan heitettäväksi ja sitten kanat ja Sichuan-soosi+seesamiöljy.
Niin ja tietty nuudelien keitto, 2-3min ja sekaan wokkiin.
Kommentit (24)
Eilispäivän naudasta tehdyt lihapullat pikantilla maulla ja tuoreet perunat.
Tänään alan opettelemaan tekemään sushia. Ostin lohen ,nyt vaan oikean riisin ostoon.
Eilistä suklaakakkua, mansikoita ja shampanjaa.
Neljän viljan puuroa plus maitoa ja leipää
Tuiki tavallinen jauhelihakastike naudanjauhelihasta. Ei ole pitkiin aikoihin ollutkaan tätä. Lisäksi perunoita, porkkanoita ja parsaa, keitettynä ja höyrytettynä. Soosissa purjoa, paprikaa ja herkkukurkkusilppua vähän stroganoffin tapaan. Salaatinlehteä, tomaattia ja kurkkua myös lisäkkeeksi.
Jääkaapissa näyttää olevan nakkeja. Varmaan paistan pannulla ja sipulia kaveriksi.
Tein makaroonilaatikkoa josta lämmitetään loput huomenna.
Kesäkeittoa, perhe toivoi. Vaikka siitä ei mielestäni tulekaan niin hyvää, kuin vasta sitten kun on uudet perunat, porkkanat, sokeriherneet ym. Mutta kyllä se kelpaa.
Minulla oli lounaalla avokado-kananmuna-pastasalaattia, ja illalla on nakkikastiketta ja (espanjalaisia) uusia perunoita.
Perunamuusia ja kalapuikkoja. Salaattia
Kalapuikkoja (niitä oransseja koska parhaita), keitettyjä perunoita ja sitruuna-tilli kermaviiliä ja ruisleipää :)
Uunissa paahdettuja kasviksia (parsa, bataatti, porkkana, sipuli) ja punajuuri-Falleroita sekä kermaviilikastiketta.
Ruoka-avusta tuli mm herkkusieniä ja porkkanaa. Tein aasialaisen keiton kun oli inkivääriä, chiliä valkosipulia jo ennestään. Oikein hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Makaronilaatikkoa
Yksi suosikkini, meillä oli sitä eilen, koska tein ison vuoallisen su-päivälliseksi.
En tule ikinä saamaan niin herkullista siitä kuin karjalaismummoni teki, mutta nyt kun olen ymmärtänyt, että se ei kaipaa muuta kuin laadukasta paistijauhelihaa ja perusmausteet eli suola, mustapippuri, sipuli ja ripaus maustepippuria ja hieman myös kermaa niin a'vot, olen aika lähellä.
Ap
Munakasta johon tulee pinaattia ja lohta.