Miten teillä ratkaistaan tilanne, jos usealla suvussa on ylioppilasjuhlat samana päivänä?
Kommentit (6)
Jos olisi tuollainen ongelma, niin varmaankin pitäisi päättää, kenen luona käydään alkukahvilla, kenelle lähetetään maantieteellisistä syistä rahalähetys, kenen luokse mennään pitemmäksi aikaa syömään, ja onko jollakin kenties "rääppiäiset', joihin osallistua seuraavana päivänä.
Jokainen pitää juhlansa kuten haluaa. Ollaan oltu joskus neljät ylioppilasjuhlat samana päivänä. Sähäkästi vain paikasta toiseen, ja hieman tehtiin myös jakoa perheen kesken. Kaikki ymmärtävät, että tuolloin on päällekkäisyyksiä.
Jos on sukulaisia, niin mitä vaihtoehtoja tuossa on. Joko juhlitaan yhdessä suvun kesäpaikassa, isovanhempien luona tai vuokratussa juhlatilassa. Tai sitten juhlitaan suosiolla eri päivinä. Tai sitten suku jakautuu osa toiseen ja osa toiseen juhlaan. Harmillista tietysti, mutta ei se harmittelemalla muuksi muutu.
Meillä on juuri kutsut kolmen serkuksen ylppäreihin tulevalle viikonlopulle. Kaikki pitävät juhlat ns. kaksipäiväisinä, eli vieraat voi mennä joko lauantaina tai sunnuntaina. Me mennään launataina kaksiin juhliin, joiden välimatka n. 40km ja sunnuntaina käydä sitten pidemmän matkan päässä juhlimassa. Etukäteen tietysti ilmoitettu, mihin aikaan suunnilleen ollaan kenenkin juhlissa.
YO-juhlia ei ole pakko järjestää juuri sinä päivänä, kun koulut päättyvät. Omat lakkiaisjuhlat olivat muutama vuosi sitten heinäkuun alussa, jolloin juhlittiin samanikaisesti myös isäni 50-vuotispäivää.
Mä tein joskus niin, että ekassa paikassa alkupaloja, toisessa kunnon ruokaa ja kolmannessa jälkkäriä.
Mutta, serkut voisi pitää yhteisetkin juhlat, jos olisivat oikein pohtineet. Nyt hiukan myöhästä toki.
Meillä on kohta kahdet juhlat samaan aikaan. Ensin mennään toisiin ja sitten toisiin, ei siinä sen kummempaa. Toki voisi olla ongelmallisempaa jos juhlien paikkakuntien välillä olisi pitkä ajomatka. Silloin varmaan olisi suvun kesken sovittu että toiset juhlat pidetäänkin vasta seuraavana päivänä.
Arvotaan, kuka saa pitää juhlat, ja muiden juhliminen kielletään.