Mitkä seikat voi estää adoptioluvan saamisen?

kai ovat ne yleisimmät esteet.



Yleensä sairauksista vaaditaan noin 20 vuoden ennuste ja viiden vuoden terve kausi ennen adoptio.



Masennushistoria käydään läpi neuvonnassa ja varmaankin halutaan lääkärintodistus. Jos lautakunta antaa luvan, kannattaa huomioida, että joissakin maissa suhtaudutaan vähän nihkeämmin mielenterveysongelmiin (Aasia ja Venäjä).



Sinällään masennus ei ole mikään ehdoton stoppi, paljon riippuu tapauksesta ja esim. sen syistä. Lapsettomuuskin kun voi aiheuttaa masennusta.

Ja ei siis ole vielä mitenkään ajankohtaista adoptointi. Mietin lähinnä että kun ja jos mieheni paranee, onko meillä mahdollisuutta adoptointiin. Mutta siis ilmeisesti ei ainakaan viiteen vuoteen (tai reiluun viiteen vuoteen kun eihän tuon masennuksen paranemisesta tiedä.



Vai onko mahdollista aloittaa prosessi jo aikaisemmin (esimerkiksi kun sairaus on parantunut) jotta selviäisi onko jotain muuta miksi adoptio sittenkään ei tule kyseeseen tai selviäisi jo aikaisemmin että vaikka masennus paranisi niin ei adoptointiin koskaan ole mahdollisuutta.



Lähinnä siis mietin onko mitään iloa elätellä toiveita. Voikohan asiaa jostain kysyä?

Se tai Pela hoitaa neuvontanne. Todennäköisesti vastaavat, että nämä ovat tapauskohtaisia juttuja - niin kuin ovatkin, mutta voi olla, että juuri teidän paikkakunnallanne on 1,5 vuoden jono neuvontaan, joten voitte ehkä yhtä kaikki ilmoittautua jonoon.



Sinällään se adoptioprosessi on niin rankka ja kuluttava, että itsensäkin kannalta kannattaa olla hyvässä vedossa - saati sitten tietty lapsen!

Ja jos ei ole, niin teidän on syytä valittaa asiasta!!!



Asiantuntijan, eli teidän tapauksessanne psykiatrian erikoislääkärin lausunto on ratkaiseva ja nimenomaan se, kuinka hän tilannetta ja ennustetta kuvaa.



Puheita " ennusteen" pituudesta tai " terveen kauden" mitasta kuulee aina silloin tällöin, mutta oikeasti sellaisia ei ole kirjattu mihinkään - eikä voisikaan kirjata, koska sairaudet ja tilanteet ovat niin yksilöllisiä, että tuollaisten jäykkien rajojen vetäminen olisi täysin järjetöntä! Toisissa sairauksissa ja tilanteissa saatetaan tarvita " terveitä kausia" todisteena jostakin, toisissa ne voivat pikemminkin olla jopa huono juttu. Kaikissa sairauksissa ei terveitä kausia olekaan, vaan ne voivat olla elinikäinen riesa tai etenevä juttu, mutta eivät ne silti aina välttämättä estä adoptiota.



" Ennuste" taas on aina enemmän tai vähemmän epävarma ja perustuu eniten lausunnonantajan omiin mielikuviin. Toki jos lausunnonantaja on kokenut, kuten kuuluisi olla, voi ennuste pitää hyvinkin paikkansa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ennusteet usein perustuvat tilastoihin, jotka taas eivät kerro yksittäistapauksista yhtään mitään... Sitäpaitsi kannattaa miettiä sitäkin, mitä ennustetaan: pelkän eliniän ennustamisen ei pitäisi adoption tapauksessa riittää, vaan pitäisi pikemminkin ennustaa toimintakykyä.



Vaikka tilastollisesti 30-vuotiaan suomalaisen odotettavissa oleva elinikä on noin 50 vuotta, kuolee tuon ikäisiä lähes joka päivä eikä läheskään kaikilla ole ollut tietoa mistään sairaudesta. Terve kun usein tuppaa tarkoittamaan vain huonosti tutkittua ;)



Valitettavasti adoptiossa usein maallikoiden käsityksillä ja mielikuvilla saattaa olla jopa enemmän merkitystä kuin asiantuntijoiden tiedoilla, kokemuksilla ja lausunnoilla ja se saattaa jopa vaarantaa adoptoijien oikeusturvan. Tämä koskee erityisesti ulkomailta adoptiota, jossa kohdemaiden viranomaiset muodostavat käsityksensä adoptiovanhemmista pelkästään paperitietojen ja oman elämänkokemuksensa perusteella, joka voi toisenlaisessa ympäristössä olla sairauksien suhteen kovinkin erilainen kuin mikä on länsimainen todellisuus...

Itse voisin kuvitella, että oleellisia asioita sille, kuinka puolisosi masennus tilanteeseen voisi vaikuttaa, olisivat ainakin masennuksen syy (reaktiivinen masennus jonkun selvän syyn vuoksi vai " epäselvä" tilanne), masennuksen kesto ja vaikeusaste (lievä masennus vai vakava masennus), hoitokeinot joilla asia hoituu (lyhytkestoinen terapia / lyhytkestoinen lääkitys vai pitkäkestoinen tuki, raskas ja jatkuva lääkitys tai jopa mahdolliset sairaalahoitojaksot) sekä työkyky masennuksen aikana ja mahdollisen työkyvyttömyysajan pituus tai uudelleenkoulutuksen ja sopeuttamistoimenpiteiden tarve.



Minusta teillä on siis ihan hyvät mahdollisuudet adoptioon, mikäli puolisosi on vain tilapäiäsesti masentunut jonkun selvän tapahtuman tai elämäntilanteen takia ja tilanne helpottaa nopeasti pienillä tukitoimenpiteillä ja hän on joko työkykyinen koko ajan tai mahdollinen sairasloma on lyhyt.



Sen sijaan jos puolisosi potee tuntemattomasta syystä pitkään jatkuvaa vakavaa masennusta ja tarvitsee suuria tukitöimenpiteitä, raskasta lääkitystä, ehkä jopa sairaalahoitojaksoja eikä ole työkykyinen tai tarvitsee jopa uudelleenjärjestelyjä työpaikan suhteen tai joutuu tilanteen takia sairaseläkkeelle, niin varmasti teitä tullaan sekä hoitavien lääkäreiden että adoptioviranomaisten taholta kehottamaan mietintään sen suhteen onko teillä siinä tilanteessa resursseja ryhtyä vielä adoptiolapsen vanhemmiksi - ja uskon, että aika monen mielipide saattaa olla, että välttämättä ei.

Miehelläni on ollut masennusta reilun kymmenen vuotta, syytä sille ei ole löytynyt. Lääkitys on koko ajan päällä, mutta hän on kuitenkin ollut töissä ilman sairaslomia parisen vuotta (sitä ennen oli työtön). Vuosituhannen alussa lääkitystä uusittiin ja silloin hän oli päiväsairaalassa muutamia viikkoja.

Pelkoni on se, että jos tässä piankin päätyisimme adoption puolelle, meidät hylättäisiin juuri tuon masennuksen takia. Sillä se on sellaista laatua, ettei se koskaan katoa mihinkään. Samoja ongelmia on mieheni sisaruksillakin, ilmeisesti se on peräisin jotenkin heidän kotitaustastaan. Mieheni ei käy terapiassa, kahden vuoden terapiajakso oli, muttei siitä sanottavimmin ollut apua.

MTT:n lääkäri on miehelleni sanonut, ettei hänen tilanteensa pitäisi vaikuttaa adoptioon, kuten minulle vakuutti YTHS:n psykologi (jolle olen käynyt juttelemassa, kun on tämä lapsettomuus alkanut ahdistaa), mutta he eivät olekaan adoption asiantuntijoita.

Jos adoptiomme jää toteutumatta juuri tuosta masennuksesta johtuen, niin se ei ainakaan miestäni piristä.



Missä vaiheessa nämä sairaudet jne. siinä prosessissa tsekataan..? Ts. kuinka paljon on jo pitänyt maksaa sitä ennen, kunnes saakin tietää, ettei esim. masennuksen takia pääsekkään jatkamaan prosessia?



Muuten tällä asialla niin hoppu olisikaan, mutta mieheni on jo 36-v, itse olen 28. Hieman tuon masennuksen ohella epäilyttää, että onko taloudellinen tilanteemme sellainen, että adoptio olisi mahdollinen, asumme vuokralla, minä olen opiskelija jne.

Enkä nyt yhtään tiedä, miten lähdemme liikkeelle asian kanssa... Netistä olen lueskellut jo jotain tietoja, vissiin seuraavaksi tarttis soitella sossuun...

Missä vaiheessa nämä sairaudet jne. siinä prosessissa tsekataan..? Ts. kuinka paljon on jo pitänyt maksaa sitä ennen, kunnes saakin tietää, ettei esim. masennuksen takia pääsekkään jatkamaan prosessia?



Adoptioneuvonta on ilmaista. Neuvontaan pääsyä voit tiedustella ensisijaisesti oman asuinkunnan sosiaalitoimesta, sieltä ohjaavat kyselemään Pelalta, jos eivät tee neuvontaa itse. Pelan neuvontaa varten pitää ennen ensimmäistä neuvontaaikaa toimittaa alkuinfo-tilaisuudesta saatu perhelomake täytettynä ja sen liitteeksi lääkärintodistukset (ja miehesi sairaudesta varmaan jo tässä vaiheessa erikoislääkärin lausunto), virkatodistukset ja verotustodistukset. Verotustodistus on ilmainen, jos leikkaat sen viimeksi valmistuneen verotuksen " tietolapusta" (en nyt muista ,mikä tämän lapun varsinainen oikea nimi on....). Jos ei tätä ole säilössä, joudut tilaamaan sen verotoimistosta ja maksaa jotain. Virkatodistukset ovat maksullisia. Me haettiin maistraatista miehen kanssa yhteinen väestötietojärjestelmän ote, hinta 3,70 euroa. Lääkärintodistusten hinnat vaihtelee terveyskeskuksen 29,- eurosta (=käyntimaksu 11,- +tod.maksu 18,-) yksityislääkärien 70-90 euroon. Erikoislääkärin lausunnon miehesi saanee edullisimmin MTT:sta, jos siellä erikoislääkäri hänen sairauttaan hoitaa. Siinä kulut ennen neuvontaan pääsyä!



Mitään adoptiopalvelumaksuja palvelunantajille (Interpedia, Pela tai Helsingin kaupungin sos.virasto) ei makseta ennen kuin ollaan hakemassa adoptiolupaa. Tietysti voi käydä niinkin, että sos.tt neuvonnan (ja mm. lääkärintodistusten) perusteella lupaa suosittaa, mutta adoptiolautakunta ei sitä myönnäkään, jolloin sitten jo maksettu palvelumaksun osa menisi " hukkaan" , kun sitä ei tietääkseni palauteta jos lupaa ei saa.

Masennuksen niin kuin muidenkin sairauksien kanssa on oleellista se, mitä mieltä hoitava lääkäri on hakijan edellytyksistä toimia adoptiovanhempana. Jos neuvonta Pelassa, he yleensä pyytävät erikoislääkärinlausunnon jo neuvonnan alkuvaiheessa, ja lausunto ilmeisesti käytetään heidän asiantuntijalääkärillään, joka arvioi kannattaako neuvontaa jatkaa. Adoptiolautakunta voi myös haluta lausunnon arvioitavakseen. Teoriassahan lautakunta voi hylätä hakemuksen, vaikka lääkärinlausunto olisi positiivinen. Nyt kuuluu myös huhua, että lautakunta olisi tiukentanut seulaansa eli hylkyjä enemmän muillakin perusteilla kuin liian korkea ikä, mutta en tiedä onko tällä huhulla faktapohjaa.



Ainakin Ruotsissa tärkeänä pidetään sitä, että on työkykyinen eli kykenee kokopäivätyöhön ilman pitkiä sairaslomia. Joidenkin sairauksien kohdalla tosin tässäkin on Ruotsin lautakunta ymmärtääkseni joustanut niin, että esim reumaa sairastava on saanut luvan, vaikka on käynyt vain osa-aikatyössä. Tärkeää on varmasti myös se, että puoliso on suhteellisen terve.



Olen samoilla linjoilla muiden kirjoittajien kanssa siinä, että stressinsietokykyä adoptioprosessi tosiaan koettelee. Tsemppiä teille!